.
Kiinnostaako huumeet?
Kirjoituksia ehkäisevän huumetyön kulisseista
Tervetuloa YAD Youth Against Drugs ry:n blogiin.
Julkaisemme järjestön työntekijöiden, vapaaehtoisten sekä toisinaan vierailevien kynäniekkojen mielipiteitä ja kokemuksia ajankohtaisista asioista huume- ja järjestökentältä.
Pääset siis kurkistamaan ehkäisevän huumetyön kulissien taakse.

Huumeiset säkeet

4 syyskuun, 2012

Huumebiisit.fi -sivusto julkaistiin viime syksynä eli vuosi sitten. Tuolloin Helsingin Sanomat kirjoitti sivustosta otsikolla ”Toimivatko viittaukset huumeisiin valistuksena?”. Perinteisessä valistusmielessä sivua ei toki alun perin perustettukaan. Huumebiisit.fi pyrkii olemaan kuin levyhylly, jossa lojuu huumeista kertovia lauluja. Kuka tahansa voi niitä kuunnella ja kuka tahansa voi sinne uusia lauluja lisätä. Sanoituksia voi kommentoida ja pohtia kuinka ne liittyvät huumeisiin. Levyhylly on sikäli neutraali, että siellä ovat sikin sokin niin huumemyönteiset kuin kriittisemminkin huumeita tarkastelevat kappaleet.

Yksi sivuston syntymiseen keskeisesti liittynyt ajatus oli juuri tasapuolisuuden periaate. Omalla tavallaan huumebiisit.fi kuvastaa sitä, millaista huumekeskustelun tulisi YAD:n mielestä olla. Ei osoittelevaa, ei syyttelevää, vaan molempien puolien tasapuolista keskustelua ja toistensa kuuntelemista. Näin päihdepolitiikassakin voidaan tehdä järkeviä ratkaisuja, jotka perustuvat muuhun kuin ennakkoasenteisiin ja ”näinhän täällä on aina tehty” -mentaliteettiin.

Tähän mennessä sivuille on kertynyt yli 900 huumeita liippaavaa kappaletta ja määrä luonnollisesti kasvaa pikku hiljaa. Kappaleet ovat pääsääntöisesti sivustolle rekisteröityneiden käyttäjien lisäämiä. Alkumassa eli ensimmäiset laulut kerättiin YAD Street Teamin voimin keväällä 2011. Viime vuoden lokakuun alusta lähtien sivuilla on tehty yli 55 000 sivulatausta ja kommentteja on jätetty yli 200. Huumebiiseista voi myös keskustella Facebookissa, sinne nostetaan aina silloin tällöin ajankohtaisia tai muuten vain hienoja kappaleita.

Minua itseäni huumeista kertovat laulut ovat kiinnostaneet pitkään (vuonna 2004 kirjoitin niistä jutun silloiseen Eno-lehteen). Historiallisesta perspektiivistä katsoen ne kuvaavat usein hyvin juuri sen hetken huumeilmastoa. Aina lähtien 30-luvun kokaiini-iloitteluista, 60-luvun ”rock, ruoho ja rakkaus” -laulujen kautta 90-luvun antihuumebiiseihin.

Minua koskettavat parhaiten tarinan sisältävät kappaleet. Tällaisista esimerkkinä vaikkapa Neil Youngin ”The Needle and the Damage Done”, Bruce Springsteenin ”Sinaloa Cowboys” ja Jimmy Eat Worldin ”Drugs or Me”.

Kuunnelkaa, keskustelkaa, olkaa ihmisiksi.

– JanneP, YAD ry, projektityöntekijä –

PS. Tähän mennessä kymmenen kuunnelluinta kappaletta Huumebiisit.fi -sivulla ovat olleet:

Jukka Poika – Pekka PL
Ismo Alanko – Extaasiin
6 Feet UG – Vittu mä oon pilvessä
SMC Lähiörotat – SMC Hoodrats
Nine Inch Nails – Hurt
Amy Winehouse – Addicted
Popeda – Huummetta
Ezkimo – Matti ja Maija
Heikki Kuula – Subutexcowboy
Jukka Poika – Älä tyri nyt

Oliko tämä hyödyllinen sivu?

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.