.
Kiinnostaako huumeet?
Kirjoituksia ehkäisevän huumetyön kulisseista
Tervetuloa YAD Youth Against Drugs ry:n blogiin.
Julkaisemme järjestön työntekijöiden, vapaaehtoisten sekä toisinaan vierailevien kynäniekkojen mielipiteitä ja kokemuksia ajankohtaisista asioista huume- ja järjestökentältä.
Pääset siis kurkistamaan ehkäisevän huumetyön kulissien taakse.

Kaliseva kalenteri

11 tammikuun, 2018

Lääkkeistä moni saa avun ja usein ne ovat myös välttämättömiä hoidon kannalta. Mahdolliset haittavaikutukset on hyvä tiedostaa, ja oikea hoitotasapaino on tärkeää, sillä osa reseptilääkkeistä voi aiheuttaa riippuvuutta siinä missä huumeetkin. Määrättyjä lääkkeitä ei tule jättää ottamatta, eikä annostusta muuttaa omatoimisesti – lääkkeisiin liittyvistä huolista kannattaa jutella aina hoitavan lääkärin kanssa. Tässä yhden nuoren kokemus siitä, miten myös sairauden hoitoon määrätyt ja tarvitut lääkkeet voivat aiheuttaa riippuvuutta.

Istun apteekin odotuspenkillä, ja vuoronumerot vaihtuvat tuskallisen hitaasti. Minua oksettaa, pyörryttää, ja tärisen. Olen kylmän hien peitossa, enkä ole nukkunut kahteen vuorokauteen.

Mukava viikonloppureissuni Tampereelle on muuttunut yhdeksi elämäni kamalimmista kokemuksista muutaman pillerin takia. En nyt puhu suoranaisesti huumeista. Olen vain unohtanut dosettini kotiin yöpöydän kulmalle.

Minua on lääkitty duloksetiinilla, ketiapiinilla, monilla bentsodiatsepiineilla, ja serotoniinin takaisinoton salpaajilla 15-vuotiaasta lähtien, kokeillen useimpia lääkkeitä eri lääkärien alaisuudessa. Tällä hetkellä dosetistani löytyy kolmea eri lääkettä päivittäin, ja neljättä otan tarvittaessa. Masennuslääke, tasaajalääke, unilääke, ja satunnainen rauhoittava paniikkiin kellottavat päiväni.

Lähes kaikkien minullekin määrättyjen mielialalääkkeiden käyttöohjeessa lukee: Ei saa käyttää alle 18-vuotiailla potilailla. Kuitenkin nuorille ja lapsille määrätään jatkuvasti lääkkeitä, joiden haittavaikutuksista löytyy mm. veritulppa, sydänoireet, itsetuhoisuuden lisääntyminen, ja jopa äkkikuolema.

Psykiatriselle osastolle saavuttaessa käydään verikokeissa ja huumeseuloissa. Siellä vaaditaan täyttä pidättäytymistä huumeista ja alkoholista. Ymmärrettävää. Mieltä ei voi hoitaa, jos se on muiden aineiden vaikutusten alaisena. Sitten mieleeni tulee eräs potilas, joka tuupertui lääkityksensä vahvuuden takia monta kertaa päivässä. Toinen, joka lihoi 25 kiloa puolessa vuodessa psykoosilääkkeidensä takia. Itse näen harhoja ensimmäistä ja ainoaa kertaa elämässäni, kun minulla aloitetaan serotoniinin takaisinotonsalpaaja Seronil, masennuslääke. Kaikki me olemme alaikäisiä. Melkein kaikilla osaston nuorilla myös aloitetaan unilääke, sillä sairaalan valot sammuvat kymmeneltä, ja suurin osa nuorista valvoisi muualla pidempään. Yöhoitajia on vain yksi, ja kaikkien halutaan nukkuvan. Nykyään en saa unta ollenkaan ilman ketiapiinia, vaikka nukuin normaalisti ennen lääkitystä.

Kun resurssit mielenterveyshoitoon loppuvat, lääkärit lääkitsevät potilaat hiljaisiksi. Ilmiötä valvotaan enemmän nuorisopsykiatrian puolella, mutta kun ihminen täyttää 18, lääkkeiden määrääminen räjähtää lähes poikkeuksetta. Lääkäreissä on eroja, mutta kokemukseni mukaan aikuispuolelle sattuu useammin lääkemyönteisiä lääkäreitä. Aikuisosastot ovat aina täynnä, ja niille on kuukausien jono. Hoitajilla on aikaa keskustella ehkä kerran päivässä, mutta lääkekuppeja ilmaantuu pöydälle aamusta iltaan. Rauhoittavia, piristäviä, tasaavia, mielialaa nostattavia, psykoosista herättäviä, unilääkkeitä. Ihmiset kulkevat sairaalan käytävillä himmennein silmin.

Vieroitusoireista ei silti juuri puhuta. On yleistä tietoa, että bentsodiatsepiinipohjaiset lääkkeet aiheuttavat riippuvuutta, ja niitä jopa pelätään. Markkinoille tulee kuitenkin koko ajan uusia mielialalääkitystä, joita ei ole tutkittu niin pitkään, että pitkäaikaisvaikutuksista oltaisiin tietoisia.

Vieroitusoireet, kuten oksentelu, tärinä, ripuli, unettomuus, sähköiskujen tuntu aivoissa ja jopa koomaan vaipuminen lasketaan omaksi taudikseen. Syndroomat aiheuttavat myös kaksisuuntaista mielialahäiriötä, itsemurha-ajatuksia, tunne-elämän kaventumista ja liikenneonnettomuuksia. Ihminen ei välttämättä edes ymmärrä, mikä häntä vaivaa, ja lääkkeidenlopettamiskokemus voi olla vuosien taistelu, johon ei olisi voimavaroja.

Niin kauan, kun emme puhu aiheesta avoimesti, liian moni kärsii lääkeriippuvuudesta, pelkää olevansa yksin ja häpeää puhua asiasta. Minä olen yksi heistä, ja asia on minusta tärkeä.

Kun oma vuoronumeroni vilahtaa apteekin taululle, hoipertelen kalpeana tuoliin. Käytän viimeiset rahani lääkkeisiin, sillä kela ei korvaa niitä kuin silloin, kun ne ovat loppu. Otan kaikki ottamatta jääneet lääkkeet kerralla heti apteekin ovella, ja häpeän itseäni. Kun istun torin laidalla ja katselen poikaystäväni huolestuneita kasvoja, tunnen syvää vihaa sitä lääkäriä kohtaan, joka alun perin määräsi minulle lääkkeitä. Olen kuitenkin kiitollinen, sillä ilman lääkkeitä, en olisi selvinnyt 20-vuotiaaksi.

– Nainen, 20

Oliko tämä hyödyllinen sivu?

Yksi kommentti artikkeliin ”Kaliseva kalenteri”

  1. Helvetin hankala aihe. Kiitos, että kirjoitit tästä!

    Raja huumeiden ja lääkkeiden välillä on keinotekoinen, lainsäätäjien pöydällä luotu. On perusteltua vaatia huumeiden siirtämistä lainvalvonnan sijaan lääketieteen ammattilaisten valvontaan. Senkin lähestymistavan osoittaa kuitenkin ongelmalliseksi tämä esimerkki ja tuhannet vastaavat tarinat, jotka seuraavat tästä mielenterveyspalvelujen hoitamisesta huonosti resurssipulan varjolla.