.
Kiinnostaako huumeet?
Kirjoituksia ehkäisevän huumetyön kulisseista
Tervetuloa YAD Youth Against Drugs ry:n blogiin.
Julkaisemme järjestön työntekijöiden, vapaaehtoisten sekä toisinaan vierailevien kynäniekkojen mielipiteitä ja kokemuksia ajankohtaisista asioista huume- ja järjestökentältä.
Pääset siis kurkistamaan ehkäisevän huumetyön kulissien taakse.

Mitäköhän sitä keksisi kesälle tekemistä?

5 toukokuun, 2015

meemiJoidenkin ennusteiden mukaan tulossa on yksi kuumimmista kesistä pitkään aikaan. Jotain hauskaa pitäisi keksiä… Mitä se voisi olla? Jotain tekemistä, mielellään ulkona. Tietysti hyvät festarit liittyy onnistuneeseen kesään. Pienillä kustannuksilla selviäminen olisi plussaa.

Hyvien tyyppien kanssa hengailua, mielenkiintoisia keskusteluja ja uusiin ihmisiin tutustumista. Dokata ei jaksa koko kesää, kivaahan se olisi jos jäisi hyviä muistoja selvin päin.

festarimeininkiMe ollaan täällä YADilla keksitty kesäksi tekemistä jo vuodesta 1988. Mitä jos lähtisit meidän kanssa festareille tekemään vapaaehtoistyötä? Vapaaehtoistyö meillä tarkoittaa yllä mainittuja asioita: hauskanpitoa selvin päin, uusia tuttavuuksia, musiikkia, mielenkiintoisia kohtaamisia.

Aiomme osallistua tänä vuonna 15:lle eri festarille ja me halutaan sut mukaan. Homman nimi on seuraavanlainen: olet viiden muun vapaaehtoisen kanssa infopisteellämme keskustelemassa ihmisten kanssa huumeasenteista. Keskustelua helpottamaan olemme kehittäneet ”huumetestin”. Tämä testi (vasemmalla kuvassa) on siis mystinen ”lärpäke” jossa on kysymyksiä eri aihealueista liittyen päihteisiin. Tarkoituksenamme on herättää huumetestikeskustelua, ei paukuttaa mitään yhtä totuutta. Tämän lisäksi festarikävijät voivat tehdä erilaisia toiminnallisia hauskoja juttuja, kuten ottaa itselleen ”narkomaanileiman” tai kuvata itsensä jonkin huumeiden vastaisen sloganin kanssa. Lisäksi pisteellemme voi tulla pelaamaan vaikka twisteriä tai brasilialaista Petecaa. Vapaaehtoisena pääset tietysti katsomaan myös lempibändejäsi!

Yksi hyvä juttu festareissa meidän kanssa on, että ne eivät maksa sulle mitään: YAD maksaa matkat, ruoat ja majoituksen. Jos kiinnostuit, infopistetelttasun kannattaa ilmoittautua meidän Infopistekoulutukseen. Sieltä saat valmiudet toimia infopisteellämme. Koulutus järjestetään Jyväskylässä toimistollamme 16.­­–17.5.2015. Koulutuksen hinta on 20 e, liittymällä YADin jäseneksi 11 e (sisältää materiaalin, majoituksen, ruoat).

Tästä lisätietoa ja Infopistekoulutuksen ilmoittautumisohjeet!

– Ville Nieminen, oppisopimustyöntekijä, YAD ry

PS. Jos oot jo käynyt meidän Infopistekoulutuksen ja haluat infopistevastaavaksi, muista ilmoittautua Infopistevastaavakoulutukseen, joka pidetään tällä kertaa Tampereella 23.5.

infopistekoulutus-vaakavastaavakoulutus-vaaka

Oliko tämä hyödyllinen sivu?

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.