.
Kiinnostaako huumeet?
Kirjoituksia ehkäisevän huumetyön kulisseista
Tervetuloa YAD Youth Against Drugs ry:n blogiin.
Julkaisemme järjestön työntekijöiden, vapaaehtoisten sekä toisinaan vierailevien kynäniekkojen mielipiteitä ja kokemuksia ajankohtaisista asioista huume- ja järjestökentältä.
Pääset siis kurkistamaan ehkäisevän huumetyön kulissien taakse.

Päihteettömiä elämyksiä ja yhteistyötä YAD ry:n tukitoiminnassa

11 heinäkuun, 2012

Yksi osa YAD ry:n toimintaa on toipuville huumeidenkäyttäjille suunnattu tukitoiminta. YAD ry:n tukitoiminta keskittyy yhdistyksen toimistopaikkakunnille, eli Helsinkiin, Jyväskylään ja Tampereelle. Yksi osa yhdistyksen tukitoimintaa on vuosittain järjestettävä tukileiri, jota on järjestetty yhteistyössä Kris Tampere ry:n kanssa vuodesta 2010 saakka. Vuonna 2011 yhteistyöhön liittyi mukaan myös Spartak ry Kajaanista, ja tänä vuonna leiriläisiä osallistui yhteensä viidestä eri yhdistyksestä, kun mukana olivat YAD ry, Kris-Tampere ry, Kris Etelä-Suomi, Kris Etelä-Pohjanmaa ja Kajaanin Spartak ry.

Sopentupa toimi hyvin leiripaikkana isollekin seurueelle

Leiri oli suunnattu erityisesti nuorille ja nuorille aikuisille leiriläisten ikähaitarin vaihdellessa 17-28 välillä. Leiri järjestettiin 27.6.-1.7.2012, ja paikkana toimi jo toisena vuonna peräkkäin Kajaanin Sopentupa. Henkilömäärä nousi 38 henkeen, joka oli edellisvuoteen verrattuna melkein tuplaten. Tässä erään leiriläisen tunnelmia leirin jälkeen:
”Leirin tarkoitus oli tutustua uusiin ihmisiin ja yhdistyksiin, tehdä yhdessä asioita ja huomioida muita. Paljon saimmekin yhdessä tehdä, splätterisotaa, keilausta, lautapelejä (varsinkin scrabblea), saunomista, beach volleyta, leirinuotiota, kalastelua, ruoan tekoa, siivoamista, frisbeegolfia ym. Tehtyä tuli paljon, ja mikä tärkeintä, yhdessä. Tilat olivat melkoisen hyvät ja kattavat, vaikkakin monen oli vaikea tottua ulkohuussiin ja suihkun puutteeseen. Itse yllätyin kuinka hyvällä meiningillä mentiin alusta loppuun ja kuinka moni päätösnuotiolla sanoi, että olisi mielellään ollut pidempäänkin leirillä. Päättelen tästä sellaisen asian, että leiri oli onnistunut ja ihmiset nauttivat olostaan siellä. Todennäköisesti leiri pyritään järjestämään vähintään kerran vuodessa, mutta ihmisten toiveena oli, että leiri järjestettäisiin seuraavan kerran jo talvella. Paikka on kuin paratiisi, kaksi saunaa (savusauna ja tavallinen), järvi, joka on erittäin kalapitoinen, metsää ja omaa rauhaa niin paljon kuin sielu sietää. Itse sain ainakin leiriltä kourallisen hyviä muistoja, uusia tuttavuuksia ja erittäin iloisen mielen, vaikka olikin harmi kun leiri loppui.”

 

 

Kris, Spartak ja YAD, yhteiseen suuntaan, yhteiseen hetkeen, tähän lyhyeen yhteiseen retkeen, Ehkä päämäärämme on mahdoton mut tämä juna matkalla on. (RD)

 

Oliko tämä hyödyllinen sivu?

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.