.
Kiinnostaako huumeet?
Kirjoituksia ehkäisevän huumetyön kulisseista
Tervetuloa YAD Youth Against Drugs ry:n blogiin.
Julkaisemme järjestön työntekijöiden, vapaaehtoisten sekä toisinaan vierailevien kynäniekkojen mielipiteitä ja kokemuksia ajankohtaisista asioista huume- ja järjestökentältä.
Pääset siis kurkistamaan ehkäisevän huumetyön kulissien taakse.

Vihainen alkusyksy

2 syyskuun, 2015

Ystäväni pohti FB:ssä että Suomessa vihataan tällä hetkellä kovin paljon: ”Yhtäkkiä kaikki raivoaa kaikille: autoilijat pyöräilijöille, pyöräilijät autoilijoille, maahanmuuton vastustajat pakolaisten ottamista kannattaville ja toisin päin. Opettajat kirjoittaa paljastuskirjoituksia kauheista rehtoreista ja jengi on ärtynyt kun toiset pukeutuu Flow’ssa väärän merkkisiin vaatteisiin. Ei ole hyväksi olla näin vihainen.”

vihainen

Aivan kuin olisi jonkin aikaa kytenyt asemasota, jossa on valittu puolia ja nyt kaikki tuo patouma tuodaan julki vahvoin sanakääntein ja välillä jopa fyysisesti. Tämähän muistuttaa kymmenen vuoden takaista huumekeskustelua: viis argumenteista, kyllä huutamalla ja meuhkaamalla saa asiansa kuuluviin. No, ehkä niin, mutta muuttaako se lopulta mitään? Useimmiten rintamalinjan molemmin puolin on fiksuja ihmisiä, jotka ovat monessa kohdin oikeassa ja se lopullinen totuus on jossain siinä välissä. Mutta eihän siihen väliin uskalla kukaan edes mennä totuutta etsimään, kun molemmin puolin tulee turpaan.

Viha ja raivoaminen ovat inhimillisiä tunteita, jotka voivat olla täysin oikeutettuja. Oleellista on, että miten tunteet kanavoi. Parhaimmillaan ne saavat ihmiset vaatimaan muutosta ja tekemään sen eteen jotain, toimimaan. Mutta huutamalla, särkemällä ja jakamalla törkyjuttuja toisista saa aikaan vain vahvemman vastareaktion, joka helposti kääntyy itseään vastaan.

Luokittelemme usein itsemme meihin ja muut sitten muihin. ”Me” teemme fiksuja perusteltuja ratkaisuja ja ”ne” ovat yksinkertaisesti väärässä. ”Me” osaamme käyttää päihteitä sivistyneesti, ”niistä” tulee alkoholisteja ja narkomaaneja. ”Me” olemme suomalaisia, ”he” maahanmuuttajia. ”Meillä” on oikeus huutaa ja olla kovasti mieltä ja ”heillä” on velvollisuus kuunnella.

Me ihmisinä jäsennämme maailmaa luokittelemalla, joten sekin on inhimillistä. Se on hyvä muistaa ja tiedostaa. Vaikka olemmekin meitä, niin hekin saattavat olla vähintään yhtä oikeassa kuin mekin.

Me täällä YAD:ssa ajatellaan, että avarakatseisuus, suvaitsevaisuus ja toisten ihmisten kunnioittaminen on hedelmällisempää kuin vihaaminen. Yhdessä tekeminen kaikkein hedelmällisintä. ”Meitä” kiinnostaa, mitä mieltä ”te” olette ehkäisevästä päihdetyöstä ja mitä sen jälkeen voisimme tehdä yhdessä vähentääksemme huumeista ja niiden käytöstä aiheutuvia haittoja.

Peace & Love,

– Janne Paananen, YAD, toiminnanjohtaja

PS. Voit aloittaa tutustumisen esmes netistä:  www.yad.fi , Twitteristä: @yadry, Instagramista: yad_ry ja Facebookista: www.yad.fi/facebook

Oliko tämä hyödyllinen sivu?