.
Kiinnostaako huumeet?
Kirjoituksia ehkäisevän huumetyön kulisseista
Tervetuloa YAD Youth Against Drugs ry:n blogiin.
Julkaisemme järjestön työntekijöiden, vapaaehtoisten sekä toisinaan vierailevien kynäniekkojen mielipiteitä ja kokemuksia ajankohtaisista asioista huume- ja järjestökentältä.
Pääset siis kurkistamaan ehkäisevän huumetyön kulissien taakse.

Yksin ja yhdessä

1 helmikuun, 2017

Vuonna 2016 YAD Street Teamiin rekisteröityi 1 373 uutta nuorta ympäri Suomea. Se on huisi määrä! Street Teamissä, tuttavallisemmin Striibassa, nuoret tekevät erilaisia tehtäviä, joissa vertaisvaikuttamisen keinoin levitetään huumeettomuuden ilosanomaa nuorilta nuorille. Street Teamin ylläpito ohjaa nuoria yksilöllisesti verkkovälitteisesti kotisivujen, sähköpostin ja erilaisten pikaviestimien avulla. Nuoret toimivat huumeidenvastaisina kevytaktivisteina niin erilaisissa verkkoympäristöissä kuin fyysisissä lähiympäristöissäänkin, mm. jakamalla linkkejä sosiaalisessa mediassa ja ottamalla kantaa esimerkiksi tuottamalla omia videoita Youtubeen tai jakamalla tarroja ja esitteitä kavereilleen, kouluille ja nuokkareille. Vuonna 2016 YAD:n toimistolta lähetettiin nuorten jaettavaksi yhteensä 1 164 kirjettä ja pakettia, jotka sisälsivät huumeidenvastaista materiaalia.

kamut viihteelleYleisimpiä syitä olla mukana ovat toisten auttaminen ja mukava tekeminen. Osaa motivoivat myös hauskat materiaalit ja hyvät palkinnot. Valtaosa nuorista on 14-16-vuotiaita, suurin osa poikia. Mukana on kaikenlaisia nuoria etelästä pohjoiseen ja idästä länteen, niin suurista kaupungeista kuin pienistä maalaiskunnistakin. Mukana on nuoria, jotka eivät ole koskaan kokeilleet huumeita. Mukana on nuoria, jotka ovat kokeilijoita tai satunnaiskäyttäjiä.  Mukana on entisiä käyttäjiä ja toipuvia käyttäjiä. Mukana on myös nuoria, jotka käyttävät, mutta haluavat silti tehdä osansa ehkäisevässä huumetyössä. Jokainen voi tehdä juuri sen verran kuin haluaa, valita haluamiaan tehtäviä ja tehdä niitä silloin kun itselle sopii, siellä missä haluaa. Toiminta mahdollistaa sen, että nuori voi saada mukavan harrastuksen paikkakunnasta tai perheen ekonomisesta statuksesta riippumatta.

Ihmisellä on tarve tuntea kuuluvansa johonkin. Miten Street Teamissä, jossa suurin osa tekee vapaaehtoistyötään yksin (osa toki esim. kaverin kanssa tai isommalla porukalla) tähän tarpeeseen pystytään vastaamaan? Street Teamilaisilla on yhteinen tunnus, oma logo, joka liittää jokaisen tiimiläisen osaksi suurempaa yhteisöä. Street Teamin palkintotuotteita, kuten pinssejä, huppareita, tennareita tai laukkuja ei voi ostaa rahalla, vaan ne ansaitaan tehtäviä tekemällä.

Street Teamillä on blogi, johon kootaan viikoittain tiimiläisten kuulumisia, kuvia viikon aikana saaduista tehtäväpalautuksista sekä muita ajankohtaisia uutisia. Striibalainen voi ilmoittautua mukaan WhatsApp-listalle ja enemmän pisteitä kerättyään myös WhatsApp-ryhmään. Kuka tahansa tiimiläinen voi osallistua keskiviikkoiltaisin Discord-sovelluksessa pidettävään chattiin, jossa mukana ovat myös ohjaavat työntekijät. Discordin käyttöönottoa ehdotti viime vuonna eräs Street Teamin nuorista, ja tämä erityisesti pelaajien suosiossa oleva puhe- ja tekstichatsovellus on osoittautunut erittäin toimivaksi nuorisotyössä helppoutensa, monikäyttöisyytensä ja moderoitavuutensa ansiosta.

sain puhuaTammikuussa 2017 pidettiin Street Teamin ensimmäinen miitti, jossa Jyväskylään kokoontui kahdeksan rohkeaa striibalaista ympäri Suomen. Viikonlopun tärkeimpänä tavoitteena useimmilla oli tutustua muihin tiimiläisiin. Viikonlopun aikana syötiin hyvin, striibailtiin yhdessä ja vietettiin rentoa aikaa tutustuen toisiin. Viikonlopun palautteista poimittua: ”Opin että Striibassa on yllättävän samanlaisia yhteensopivia ihmisiä. Miitillä oli mulle suurehko merkitys, uusia tyyppejä siisti nähdä!” ”Opin aika paljonki uutta huumeista ym., oli kiva nähdä muita tiimiläisiä!” ”Opin katsomaan asioita eri näkökulmista. Miitti oli tosi tärkeä, sosiaalisesti varsinkin!” ”Sain puhua asioista, joista en ole koskaan puhunut”.

Kaikki osallistujat suosittelivat leiriä kaikille muillekin striibalaisille. Työntekijän näkökulmasta oli hienoa tavata nuoria, jotka ovat ruudun välityksellä tuttuja, mutta kasvokkain emme ole välttämättä koskaan kohdanneet. Kaikkein parasta oli kuitenkin nähdä, miten erilaisista elämäntilanteista ja erilaisilta paikkakunnilta tulevat nuoret, jotka ovat kiinnostuneita erilaisista asioista, tutustuivat toisiinsa ja yhden heitä yhdistävän asian – vapaaehtoistyön Street Teamissä – kautta tulivat toisilleen tutuiksi ja yhdeksi porukaksi. Saada olla sellainen kuin on, siinäpä tavoitetta yhdelle elämälle. Yhdessä miitissä se vaikutti onnistuvan. <3

Street Team -luotsi
Anne Hämäläinen

Oliko tämä hyödyllinen sivu?

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.