.

Yksin ja yhdessä

Vuonna 2016 YAD Street Teamiin rekisteröityi 1 373 uutta nuorta ympäri Suomea. Se on huisi määrä! Street Teamissä, tuttavallisemmin Striibassa, nuoret tekevät erilaisia tehtäviä, joissa vertaisvaikuttamisen keinoin levitetään huumeettomuuden ilosanomaa nuorilta nuorille. Street Teamin ylläpito ohjaa nuoria yksilöllisesti verkkovälitteisesti kotisivujen, sähköpostin ja erilaisten pikaviestimien avulla. Nuoret toimivat huumeidenvastaisina kevytaktivisteina niin erilaisissa verkkoympäristöissä kuin fyysisissä lähiympäristöissäänkin, … Lue lisää

Light-nuorisotyötä?

Olen kiitollinen siitä, että saan työskennellä nuorten kanssa. Se, että saa elää arkea nuoren rinnalla ja saattaa nuorta kasvamaan, kasvattaa myös kasvattajaa. Viimeiset pari vuotta ennen YAD:lle tuloani työskentelin kunnallisessa nuorisotyössä pienessä keskisuomalaisessa maalaispitäjässä. Nuoret opettivat minulle jatkuvasti asioita elämästä ja itsestäni. Nuoret haastoivat ajattelemaan, keskustelemaan ja perustelemaan. Monet kasvokkain tapahtuneet kohtaamiset ja yhdessä kuljetut … Lue lisää

Kohti uusia aluevaltauksia

YAD Street Teamin toiminta sai alkunsa vuonna 2006 YAD:n vapaaehtoisina toimineiden nuorten ideasta hyödyntää musiikkimaailmasta tuttua street team -konseptia YAD:n verkkotoiminnan kehittämisessä. Kaiken kaikkiaan Street Teamiin on vuosien varrella rekisteröitynyt yli 2500 nuorta vapaaehtoista ympäri Suomen ja vuositasolla palautettujen tehtävien lukumäärä on ylittänyt 1000 kappaleen rajapyykin kepeästi. Toimintaa pilotoitiin ensin pienimuotoisesti järjestön omin voimin, mutta … Lue lisää

Jääkö verkkovapaaehtoiselle toiminnasta käteen vain luu?

Street Teamiin rekisteröityi viime vuonna reilu 300 uutta vapaaehtoista. Aikamoinen määrä siis! Uusien rekisteröityneiden lisäksi toiminnassa on vuosittain mukana keskimäärin sata aiempina vuosina liittynyttä nuorta ja nuorta aikuista. Kaiken kaikkiaan Street Teamissa on lähemmäs kolmetuhatta jäsentä. Verkkovapaaehtoistiimi on lukumäärällisesti YAD:n suurin, mutta poikkeavatko vapaaehtoisten kokemukset verkkovapaaehtoistyöstä jollakin tavalla vapaaehtoistyön perinteisemmistä muodoista? ”Street Teamista olen saanut … Lue lisää

Vapaaehtoistoimintaa verkossa?!

Verkkovapaaehtoistoiminta on Street Team hankkeiden myötä vakiintunut yhdeksi YAD ry:n toimintamuodoista. Verkkovapaaehtoistyöllä tarkoitetaan yleensä netissä tehtävää tai netin kautta ohjattavaa vapaaehtoistyötä. Lähtökohdiltaan se ei eroa juurikaan perinteisestä, useimmiten kasvokkain tehtävästä vapaaehtoistyöstä. Verkkoperustaisen vapaaehtoistyön merkitys perinteisempää vapaaehtoistyötä tukevana ja täydentävänä toimintana tulee toivottavasti tulevaisuudessa vain vahvistumaan, sillä netti mahdollistaa osallistumisen toimintaan myös sellaisilta alueilta, jossa paikallisesti … Lue lisää

Noin paljon poikia!?

YAD:n matalan kynnyksen verkkovapaaehtoistyöhön, Street Teamiin, liittyi viime vuonna ennätysmäärä poikia. Viime vuonna rekisteröityneistä nuorista yli 70 prosenttia oli poikia, joista suurin osa osallistui aktiivisesti toimintaan. Poikien suuri määrä yllätti, sillä Street Teamin toimintaan on aina osallistunut tyttöjä ja poikia suurin piirtein saman verran. Yleensä sosiaali- ja terveysalan nuorisojärjestöjen vapaaehtoistoiminnassa on mukana tyttöjä huomattavasti poikia … Lue lisää

Verkko nuorisotyön toimintaympäristönä

Tällä viikolla vietetään valtakunnallista nuorisotyön viikkoa. YAD on yli 25 vuoden ajan tehnyt ehkäisevää huumetyötä ja tarjonnut päihteetöntä toimintaa nuorille mm. leirien, koulutusten, festarityön ja paikallistoiminnan muodossa. Nuorten oma osallisuus toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen on ollut alusta saakka toiminnan punainen lanka. Vuonna 2007 pilottihankkeella käynnistyneen YAD Street Teamin kautta verkko on vakiintunut yhdeksi keskeiseksi YAD:n … Lue lisää

YAD harjoittelijan silmin

Päädyin YADille työssäoppimisen kautta. Opiskelen Keski-Suomen Opistolla nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi ja minun piti etsiä itselleni työssäoppimispaikka. Koulutuspäällikkö suositteli, että hakisin harjoitteluun johonkin järjestöön ja niinpä mieleeni tuli ensimmäisenä YAD, sillä olin jo aiemmin liittynyt Street Teamiin. Harjoittelujakso jakautui kahteen kolmen viikon mittaiseen jaksoon. Ensimmäinen jakso, jonka aikana tein myös näytön (ohjaus eri toimintaympäristöissä), piti sisällään … Lue lisää

Panokset kovenee kannabistyössä ja kokemuksen rintaäänet vahvistuvat…

Nämä ja muut uuden vuoden lupaukset YAD:lta vuodelle 2014! Uusi vuosi, uudet kujeet? Tsekkaa alta YAD:n toimintalinjat vuodelle 2014. KANNABISKESKUSTELUA MYLLYTTÄÄ MYSSY VOL. 2 YAD iskee tiskiin päivitetyn kannabistyön tavoiteohjelmansa eli jatko-osan Myssy pois silmiltä -kannabiskamppikselle. Myssy vol. 2:ssa lupaamme että: Tulemme toimimaan ehkäisevän kannabistyön kehittämiseksi kouluttamalla ammattilaisia, tuottamalla menetelmän sekä tietomateriaalia kannabisehkäisyyn. Olemme mukana … Lue lisää

Miksi liityin YADiin?

Kun mietin kysymystä ”Miksi liityin YADiin?”, ei mieleen tule mitään selvää vastausta. Järjestöön päätymiseni on ollut salakavalaa, askel-askeleelta mukaan pujottautumista. Lähdin pienestä liikkeelle ja joka askeleella huomasin seuraavalla portaalla olevan entistä enemmän annettavaa. Up we go! Liity jäseneksi YAD:n jäsenmaksu on 6 €/vuosi tai 60 € loppuelämäksi. Jäsenyyden voi maksaa verkkokaupassa tai laittamalla summan tilille … Lue lisää