.

Ehkäisevää huumetyötä festareiden humussa

Kadunvarsiin sekä virtuaalimaailmaan ilmestyneet festarimainokset esiintyjäkattauksineen ovat varma kesän merkki! Festarijärjestäjien päristellessä viidakkorumpujaan myös YAD varustautuu kesäkiertueeseen. Viime viikonloppuna koulutettiin 25 uutta vapaaehtoista tekemään ehkäisevää huumetyötä festareilla ympäri Suomen. YADin infopiste pystytetään kesällä 2016 15:lle festarille yhteensä 61 vapaaehtoisen voimin. Tänä vuonna YAD herättelee festariväkeä pohtimaan kannabiksen käyttöä 419 – mieti vielä -kampanjallaan. 420 on … Lue lisää

Mitä on festarityö YADissa?

Lyhykäisyydessään YADin festarityö on sitä, kun noin 8 hengen joukko vapaaehtoisia lähtee seikkailulle, päivät virittelevät huumekeskusteluja festarialueella hyvien keikkojen lomassa, nukkuvat, syövät ja viihtyvät. Festarityö onkin monelle YADin vapaaehtoistyön mieleisin toimintatapa ja monen kesän kohokohta. Eikä suotta. Itse festarikokemattomana 15-vuotiaana mukaan lähtiessäni, valmiiksi järjestetyt majoitukset, kyydit sekä ruuat ilmaisen sisäänpääsyn lisäksi olivat kuin lottovoitto.Vaikka nämä … Lue lisää

Musiikin voimalla

YAD:n alkutaipaleelta lähtien musiikki on ollut monella tapaa toiminnassa mukana. Festarit ovat olleet yksi järjestön toimintakentistä jo pian 30 vuoden ajan. Järjestön vapaaehtoiset ovat näyttäneet mallia, että festareilla voi pitää hauskaa ja hyvää elämää ilman nuppia turruttavia aineita. Ja näin luonnollisesti tänäkin kesänä. YAD:n #streittinäfestareilla turnee lähti käyntiin viime viikonloppuna Kivenlahti Rockista ja Purple Flash-tapahtumasta … Lue lisää

Kevään festarikoulutuksiin ilmoittautuminen on avattu!

YAD:n festarityön koulutus 19.–20.5.2018 JYVÄSKYLÄSSÄ Koulutus antaa valmiudet YADin infopistetyöhön festareilla ja muissa tapahtumissa ympäri vuoden. Saat tietoa huumekysymyksistä, ehkäisevästä huumetyöstä, infopistetyöstä ja eväitä huumekeskusteluun. Koulutuksen alaikäraja on 13 vuotta ja yläikä 35 vuotta. Hinta: YAD ry:n jäsenille 5 €, sisältäen materiaalin, majoituksen ja ruoan (aamu- ja iltapala, kumpanakin päivänä yksi lämmin ruoka). Jäsenmaksun 6 … Lue lisää

20.–21.5.2017 Festarivastaavakoulutus

[av_one_full first min_height=” vertical_alignment=” space=” custom_margin=” margin=’0px’ padding=’0px’ border=” border_color=” radius=’0px’ background_color=” src=” background_position=’top left’ background_repeat=’no-repeat’ animation=”] [av_image src=’http://yad.fi/wp-content/uploads/2016/03/infopiste-300×296.png’ attachment=’3308′ attachment_size=’medium’ align=’center’ styling=” hover=” link=” target=” caption=” font_size=” appearance=” overlay_opacity=’0.4′ overlay_color=’#000000′ overlay_text_color=’#ffffff’ animation=’no-animation’ custom_class=”][/av_image] [av_textblock size=” font_color=” color=” custom_class=”] Festarivastaavakoulutus uusille ja vanhoille festarivastaaville pidetään infopistekoulutuksen yhteydessä la-su 20.–21.5.2017 Jyväskylässä. [/av_textblock] [/av_one_full] [av_one_half first min_height=” … Lue lisää

Streittinä festareilla -kiertue 5.6.-29.8.!

YAD Youth Against Drugs ry:n vapaaehtoiset kiertävät kesällä 2015 yli kymmenellä festarilla jakamassa tietoa huumeista ja kannustamassa päihteettömiin festarielämyksiin. YAD on tehnyt ehkäisevää huumetyötä festareilla vuodesta 1988. YAD:n festariteltalla on mahdollisuus keskustella huumeiden käytöstä ja hakea infomateriaalia tai vaikkapa vesitatskan ihoonsa. Jaossa on myös kortsuja ja korvatulppia kaikille Huumetestin tehneille. Huumetesti on huumeaiheinen kysely, jonka … Lue lisää

#streittinäfestareilla-haaste!

#streittinäfestareilla

Tee kannanotto päihteettömän elämän puolesta! Jos olet sitä mieltä, että kesästä ja musasta saa enemmän irti päihteittä, ota kuva joko itsestäsi tai mistä tahansa selvin päin koetusta festarielämyksestä. Haasteeseen voi osallistua ottamalla kuvan miltä tahansa kesän festarilta ja jakamalla sen Instagramissa hashtagilla #streittinäfestareilla tai Facebookissa #streittinäfestareilla -tapahtumasivulla sekä omalla aikajanallasi.