Oletko koskaan miettinyt miksi huumeet ovat laittomia?
Oletko koskaan miettinyt miksi huumeet ovat laittomia? Vuonna 1961 Yhdistyneet kansakunnat (YK) solmi huumausaineyleissopimuksen, jossa kiellettiin huumausaineet ja josta seurasi sitten myös huumausainelaki Suomeen. Joka vuosi Wienissä Itävalloissa kokoontuu YK:n huumausainetoimikunta (Commission on Narcotic Drugs, CND), joka on kansainvälisen huumepolitiikan keskeisin toimielin. Viikon mittaiseen kokoukseen kokoontuu sekä valtioiden edustajia että kansalaisyhteiskuntaa edustavia järjestöjä ympäri maailman. Järjestöt ja valtiolliset toimijat järjestävät omia sivutapahtumiaan kokouspaikassa Wienin kansainvälisessä keskuksessa (Vienna International Centre, VIC), jossa sijaitsee monien YK:n elimien toimistot, esimerkiksi YK:n huumeiden ja rikollisuuden torjunnasta vastaava toimisto (United Nations Office on Drugs and Crime, UNODC). Kokoukseen osallistuvalla järjestöllä tarvitsee olla YK:n talous- ja sosiaalineuvoston (ECOSOC) konsultointiakkreditointi. Sain tilaisuuden osallistua kokoukseen norjalaisen Foreningen for human ruspolitikk (Humaanin päihdepolitiikan yhdistys, FHR) kautta, joka on rakentamassa pohjoismaista verkostoa johon osallistuu suomalainen Humaania Päihdepolitiikkaa Ry (HPP) jossa toimin vapaaehtoisena.
Alla on trippirapsani tästä huimaavasta matkasta.
Päivä 0
Heräsin kolmelta aamulla siskoni kämpiltä Helsingissä, jossa olin viimeiset pari päivää kissavahtina. Ruokin kissat ja lähdin lentoasemalle, lentoni lähti kuuden jälkeen. Lentoasemalla törmäsin sattumalta toiseen Suomesta CND:hen matkustavaan, tutkija Aleksi Hupliin. Hänellä oli eri lento ja oma lentoni saapui jotain tunteja aikaisemmin Wieniin ja pääsin IDPC (International Drug Policy Consortium, päihdepoliittisten järjestöjen kansainvälinen verkosto) kokoukseen vain hieman myöhässä.
Tunsin itseni itsetietoiseksi, paikalla ei vielä ollut ketään muita pohjoismaisista järjestöistä, joita olisin tavannut edes etäkokouksissa. Mietin mitäköhän muut ajattelivat minusta kun vain kävelin sisään ja istahdin tuoliin hieman etäämmälle muista. Jotkut tutustuvat helposti uusiin ihmisiin, mutta minulta se ei ole koskaan luonnistunut.
Kokouksen aiheena oli sitoutumaton työryhmä joka oli päätetty perustaa viime CND:ssä. Työryhmän tarkoituksena olisi tehdä kriittinen arvio kansainvälisen huumausaineiden kontrollijärjestelmän toimivuudesta. Tässä nähtiin mahdollisuus muutoksen aloittamiseen: kun epäonnistunutta politiikkaa tarkasteltaisiin, niin tottakai tuloksena vaadittaisiin jotain uutta tilalle! Yksi työryhmään kuuluvista oli paikalla ja kuitenkin pahoitteli etukäteen, että se ei luultavasti tule korjaamaan kaikkea. Muistan vuosikymmenen takaa kun kävin sosiaali- ja terveysministeriön tilaisuudessa, jossa Elina Kotovirta (sosiaali- ja terveysministeriön sosiaalineuvos, Turvallisuus ja terveys -osasto, joka vieläkin on yksi Suomen edustajista CND:ssä), hypetti silloin vielä tulevaa 2016 UNGASS (United Nations General Assembly Special Session, Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokouksen erikoiskokous) kokousta ja kuinka silloin tulisi tapahtumaan muutoksia päihdepolitiikassa. Innostuin kovasti silloin, olihan kulunut vuosikymmen siitä kun YK julisti yhdessä hulluudessaan 10 vuoden tavoitteeksi saavuttaa huumevapaan maailman. Sitä miettii, että jossain kohtaa heidän tulisi tajuta hulluutensa!
Toivoa oli kuitenkin huoneessa ilmassa ja jonkinlaista pöhinää. Käytiin pitkiä keskusteluja siitä, mitä teemoja työryhmän tulisi käsitellä. Jossain kohtaa keskusteluja sisään astui ensimmäinen tunnistamani ihminen: pitkäaikainen idolini Steve Rolles, tutkija ja aktivisti brittiläisestä Transform Drug Policy Foundationista. Hän istahti viereeni, en sanonut mitään, mutta myöhemmin pääsin kättelemään ja esittelemään itseni!
Työryhmään liittyen mainittiin myös nuorten osallistaminen, työryhmän on tarkoitus kuulla kansalaisyhteiskuntaa, asiaa koskettavia yhteisöjä, tieteitä ja akateemikoita sekä nuorisojärjestöjä. Tämä sai minut miettimään, miten YAD liittyisi tähän, olihan minulla YAD hupparikin päällä ja ehkä se voisi olla vastaus sisälläni paniikinomaisesti polttavaan eksistentiaaliseen kysymykseen: miksi minä olen täällä!?
En usko, että löydän kysymykseen koskaan vastausta, mutta keskustelut työryhmästä päättyivät ja seuraavaksi vuorossa oli kahvitauko. Lähestyin kahvipöytää epäilevästi, siinä oli jotain leivoksiakin, joita katsoin nälkäisenä, mutta en uskaltanut ottaa kunnes joku muu leikkasi yhden puoliksi niin sen jäljelle jääneen puolikkaan uskalsin ottaa. Sisällä oli jotain hyvää hilloakin ja olin iloinen, mutta tomusokeria lensi huppariini ja mietin että nämä jauhomaiset tahrat eivät ole hyvä vaikutelma aihepiirin huomioiden!
Kahvikoneen käyttöön sain opastusta IDPC toiminnanjohtajalta Ann Fordhamilta, jonka työt järjestössä olivat loppumassa ja johtoon on siirtymässä Jamie Bridge, jolla oli hauska kanapaita.
Kahvitauon jälkeen kokousta oltiin jakamassa kahteen ryhmään, toinen keskustelemaan UNAIDS:ista, eli YK:n HIV/AIDS epidemiaan vastaamaan luodusta järjestöstä, joka valitettavasti lakkaa olemasta tänä vuonna rahoituksen puutteesta johtuen. Toinen ryhmä keskustelisi laajemmin päihdepoliittiikkaan vaikuttavista muutoksista, joita YK:ssa voitaisiin saavuttaa nyt kun on meneillään UN80 uudelleenjärjestys YK:ssa tehostamaan YK:n toimintaa likviditeettikriisin eli rahanpuutteen seurauksena.
Päätin että liittyisin jälkimmäiseen ryhmään, mutta ennen kuin ehdin sain osallistujalistan johon laittaa nimeni ja sähköpostini, jonka täytettyäni lähdin etsimään kenelle antaa lista seuraavaksi ja juuri silloin Aleksi Hupli ilmestyi paikalle. Tämä helpotti sisäistä paniikkiani ja sain listan sysättyä hänelle ja menin liittymään keskusteluryhmään.
Keskustelua käytiin muun muassa siitä voisiko United Nations Office on Drugs and Crime jakaa niin, että se keskittyisi vain rikollisuuteen, ja huumeasiat siirtyisivät World Health Organizationille, Maailman Terveysjärjestölle. Mainittiin myös kolonialismin kritiikki YK:n rakenteissa ja ehdotettiin, että CND voisi olla välillä eri maissa eikä aina vain Itävallassa. Mietittiin voisiko CND toteuttaa itsearvion toiminnastaan. Koko YK:n relevanssi tavalliselle kaduntallaajalle kyseenalaistettiin. Lisäksi mainittiin kuinka vähän on vielä puhetta ympäristöongelmien ja päihdepolitiikan yhtymäkohdista.
Tärkeätä olisi jos YK:n huumausainesopimuksia saataisiin jotenkin muutettua, mutta vielä tärkeämpää olivat pizzat, jotka alkoivat jäähtymään, niin keskustelu jätettiin kesken ja siirryttiin ruokatauolle.
Ruokatauolla keskusteltiin vielä pienemmissä ryhmissä ja lähinnä seurasin Aleksia ympäriinsä tutustuen samalla niihin, joiden kanssa hän jutteli. Lopulta saapui myös norjalaisia ja yksi tanskalainen, joihin olin tutustunut aiemmin etäkokouksissa. Nyt minulla oli enemmänkin ihmisiä, joita seurata ympäriinsä kuunnellen vierestä.
Seuraavaksi siirryttiin varsinaiseen IDPC jäsenkokoukseen, jossa käytiin läpi tulevaa tapahtumaa ja sen tärkeitä teemoja ja aloitteita. Valitettavasti Trump ja hänen sotansa ovat tänä vuonna vahvasti läsnä. Minunkin piti saada IDPC kautta kokeneempi tukihenkilö auttamaan minua ensimmäisellä kerrallani CNDssä, mutta lähi-idän sodan takia hänen lentonsa oli peruttu eikä hän päässyt paikalle. Iran on CNDssä paikalla tänä vuonna, mutta ei ole äänivaltainen jäsen, kuten ei myöskään Venäjä, joka on poissa ensimmäistä kertaa. Poissaoloa pidetään hyvänä tilaisuutena, koska nämä kaksi maata ovat ajaneet konservatiivisempaa päihdepolitiikkaa. Lisäksi mainittiin pettymys siitä että kokalehden poistaminen kieltolistoilta ei ollut onnistunut.
Sitten otettiin yhteiskuva ja esiteltiin jotain tulevia kokouksia CNDssä ja vihdoin 7 tunnin kokoustamisen jälkeen kokous oli päättynyt. Muut olivat vielä menossa baariin tietovisailemaan, mutta minä päätin lähteä kohti hostelliani. Hostellille vievä ratikka ei kulkenut jostain syystä, jota en ilman saksankielentaitoa ymmärtänyt ja jouduin kävelemään vielä 40min, mutta vihdoin pääsin huoneeseeni ja ostin ruokaa ja aloin kirjoittamaan tätä tarinaa ylös. Nyt olen aivan poikki ja tämä ei ollut edes ensimmäinen päivä!
Päivä 1
Heräsin ensimmäistä kertaa viideltä aamulla ja jatkoin heräilyä kunnes aikaistin herätyskelloani puolella tunnilla puoli seitsemään ja lopulta sain nukuttua siihen asti. Suihkussa käytyäni ja puettuani lähdin kahvilan kautta kohti Vienna International Centreä eli YK:n rakennusta Wienissä. Saavuin paikalle ajoissa rekisteröinnin vasta alkaessa.
Oli kuitenkin jo jonoa rekisteröintiin, jossa jaettiin kulkukortit. Paikalla oli myös Steve ja kun kulkokortin saatuani olin ymmälläni että minne mennä tai mitä tehdä seuraavaksi, niin kysyin Steveltä missä itse CND on. Hän oli opastamassa joitain muita ja sanoi, että voisin liittyä seurueeseen. Hän esitteli meille rakennuksia ja vielä tyhjillään olevia kokoushuoneita ja kertoi mielenkiintoisia sekä hauskoja faktoja ja kokemuksia, tämän parempaa esittelyä tapahtumaan ei voisi saada mistään!
Esittelykierroksen lopuksi menimme Vienna NGO Committee on Drugs tilaisuuteen kuuntelemaan. Siellä valiteltiin YK:n likviditeettikriisiä joka teki kokouksesta erityislaatuisen muun muassa siksi että koko keskiviikolle ei ollut käännöksiä luvassa säästöjen takia. Kuulin siellä myös pian olevasta VNGOC Youth Working Group kokouksesta joka herätti kiinnostukseni. Mietin kiinnostaisikohan tämä yadilaisia, yläikaraja oli 35 ja olen siinä rajalla vielä joitain viikkoja niin ehkä osallistumiseni vielä sallittakoon.
Ennen nuorisokokouksen alkua päätin käydä katsomassa pääkokousta joka oli alkamassa ja sali olikin jo täynnä ihmisiä ja seuratakseen joutui istumaan sivussa, reunoilla olevat paikat joita sai vapaasti käyttää olivat kaikki varattuja. Steve oli kertonut että useasti esimerkiksi Vatikaanin edustajat eivät tule paikalle niin heidän tuoleillaan voi teoriassa istua, mutta en uskaltanut paljoa liikkuakkaan käytävältä, jossa seisoi riveittäin ihmisiä ja vilisi lisää edestakaisin.
Seisoskelin vain hetken siellä kunnes lähdin etsimään nuorisokokousta, joka oli kuulemma vaikeasti löydettävässä paikassa E rakennuksessa, erillään M rakennuksesta jonne itse CND sijoittui. Saavuin paikalle parisenkymmentä minuuttia etuajassa ja kun kokoushuone oli tyhjä, niin istahdin sinne selailemaan puhelintani, joka sopi vallan mainiosti sillä vaikka tapahtuma oli vasta alkanut tunsin itseni ylikuormittuneeksi tästä kaikesta jo ja pieni kokoushuone yhdennessätoista kerroksessa oli rauhallinen piilo.Verrattuna eiliseen tunsin itseni kuitenkin paljon rauhallisemmaksi. Päätin ottaa kuvan kaikesta mitä olin matkalla sinne kerännyt erilaisista esittelypisteistä.
Pikkuhiljaa paikalle alkoi saapua muitakin ja kokous alkoi. Keskustelua käytiin siitä kuinka nuorison osallistamista pidetään tärkeänä YK:ssa leikkauksista huolimatta. Oli monta mainintaa järjestäytyneestä rikollisuudesta ja kuinka suojella nuoria siltä, sekä kyberrikollisuudesta ja sitten keskustelu kääntyi internetin ja somen haittoihin ja kuinka monet nuoret kärsivät siitä. Yritin kerätä rohkeutta kertoa että meillä Suomessa internettiä käytetään myös osallistamaan nuoria esimerkiksi Street Team palvelulla, mutta en saanut puheenvuoroa ennen kuin aihe siirtyi taas, uhkapeleihin. Ne ovat suuri ongelma Karibialla. Paljon valiteltiin leikkauksista, ne vaikuttavat olevan ongelma kansainvälisestikin eikä vain meillä Suomessa. Lopulta keskustelu siirtyi loppuunpalamiseen järjestötyössä, sekin vaikuttaa olevan yleinen ongelma ja tunsin syyllisyyttä siitä että palankohan minä loppuun!
Kokouksen loputtua menin ruokalaan jossa kuulemma saisi 4€ kasvislounaan. Ruokala olikin aikamoinen kokemus, sinne virtasi ihmisiä eri puolilta VIC kompleksia ja siellä tarjottiin montaa erityyppistä lounasta. Päädyin Teppanyaki/Wok linjalle ja jonotus kesti puuduttavan kauan, lounas maksoi 8€ ja vesilasia täyttäessäni huomasin että käteni tärisi kun olin jonottanut ateriani kanssa kassalle niin pitkään. Mietin että huomaakohan kukaan ja mitä he ajattelevat, mutta sitten ajattelin että olisi ableistista vaivaantua tärinästä, jonka aiheuttanee osittain lääkitykseni ja suurimmaksi osaksi neuroottinen tapani jännittää.
Ruokailun jälkeen päätin, että estääkseni burnouttia menisin hetkeksi istuskelemaan pihalle ja kuuntelemaan musiikkia. Ulkona paistoi aurinko ja oli muuten lämmintä mutta tuuli kovasti, joten en kovin pitkään siellä istuskellut. Sen sijaan hain ilmaisen kahvin jonka tarjosi Kolombia yhdessä salissa jossa oli eri maita esittelemässä tuotoksiaan.
Huomasin että oli alkamassa kokous stimulanttihoidoista joten suuntasin sinne mielenkiinnosta. Paikalla oli tutkija Kiinasta ja International Narcotics Control Board jäsen joka kertoi heidän kokonaisvaltaisista hoitotoimenpiteistään, ja hän väitti että päihderiippuvaisten määrä Kiinassa vähenee joka vuosi. Tämä kuulosti hieman epäilyttävältä. Seuraavaksi puhui norjalainen tutkija joka kertoi kokeilusta Norjassa tarjota stimulanttiriippuvaisille jonkunlaista korvaushoitoa, tämä kuulosti mielenkiintoiselta!
Paikalla oli myös Arild Knutsen, erittäin vaikuttavasti puhuva norjalainen johon olin tutustunut etäkokouksissa. Stimulanttihoitokokouksen jälkeen vitsailimme hieman kiinalaisten esityksestä, ja seuraavaksi alkaisikin samassa kokoushuoneessa se minkä takia olin päätynyt koko tapahtumaan.
Arildin järjestö Foreningen for human ruspolitikk oli saanut Pohjoismaiden ministerineuvostolta rahoituksen kasata pohjoismaisen verkoston, johon minäkin nyt sitten jollain tavalla kuuluin osana Humaania Päihdepolitiikka ry:tä. Jokaisen Pohjoismaan edustaja piti puheen, ja puheet olivat erilaisia kuin mitä tässä tapahtumassa olisi ajatellut kuulevan. Tunteellisia ja tunteita herättäviä, siinä oli voimaa! En osaa sanoiksi pukea mutta kokouksen kuvasi Drug Reporter ja se julkaistaan on noin viikon päästä heidän sivuillaan joten suosittelen katsomaan sen!
Ehkä jotain kertoo se että yksi henkilö yleisössä jopa suuttui ,ja kysyi miten Ruotsi voi olla osallisena tässä ja puhui siitä että pitäisi ajatella lapsia. Kuitenkin kokous sujui mainiosti ja olin kovin innostunut. Mutta myös hyvin väsynyt, palamassa loppuun, kutsun sitä kurpitsoitumiseksi viittauksena Tuhkimoon kun sosiaaliset patterit palavat loppuun ja kärry muuttuu kurpitsaksi. Palasin hostellilleni ja varpaaseeni sattui, olin aivan poikki ja yhtäkkiä en ollut enää niin innoissani vaan pikemminkin paniikissa ja mietin saanko kirjoitettua blogiakaan ja seuraavana päivänä pitäisi vielä vaihtaa hostellista kaverini kaverin kaverin kämpille asumaan loppuviikoksi. Kaikenlainen katastrofiajattelu vaivasi, sain juuri ja juuri syötyä jotain ja nukahdin.
-Arkos Vähämäki
Matka tulee jatkumaan seuraavassa ilmiössä!