.
Kiinnostaako huumeet?
Kirjoituksia ehkäisevän huumetyön kulisseista
Tervetuloa YAD Youth Against Drugs ry:n blogiin.
Julkaisemme järjestön työntekijöiden, vapaaehtoisten sekä toisinaan vierailevien kynäniekkojen mielipiteitä ja kokemuksia ajankohtaisista asioista huume- ja järjestökentältä.
Pääset siis kurkistamaan ehkäisevän huumetyön kulissien taakse.

Kaasukohu ja miten siihen pitäisi suhtautua

2 huhtikuun, 2013

Alkuvuodesta alkoi medioissa olla tiiviiseen tahtiin keskustelua ilokaasusta viihdekäytössä. Ibizan bilereissaajien löytöä on juurrutettu Suomeen parinkin uuden yrittäjän toimesta. Sinällään uusi ilmiö ei elintarvikekäyttöön tarkoitetun ilokaasun viihdekäyttö Suomessa ole, mutta erilaisten verkkokauppamahdollisuuksien myötä saatavuus samoin kuin kohdeyleisön tavoittaminen on laajempaa kuin aiemmin. Ilokaasun liputtaminen julkisuudessa laillisena päihteenä on herättänyt paitsi valistajat ja varoittelijat, myös uusista kokemuksista kiinnostuneet nuoret ja nuoret aikuiset. Vasta aika näyttää kuihtuuko ilmiö tälläkin kertaa alkuinnostuksen jälkeen kasaan, vai jääkö se pysyvämmäksi osaksi suomalaista päihdekenttää.

no gasIlokaasun ympärillä käyty julkinen keskustelu on ollut saman tyyppistä kuin muunkin huumeuutisoinnin kohdalla. Lehdet vaativat nopeita toimia ja rangaistuksia, kansa kyselee miten tällaisesta saa julkisesti edes puhua. Peräänkuulutetaan sensuuria ja rajoja, ”lailliselta päihteeltä” halutaan katkaista toimintamahdollisuudet mahdollisimman nopeasti. Suhteellisen kevyillä lähtötiedoilla saadaan aikaiseksi suuri tunne, pelko tuntemattomasta ohjaa keskustelua ja yleistä mielipidettä. Samalla se kuitenkin myös rajaa mahdollisuuksia aitoon vuorovaikutukseen ja tilanteen avaamiseen. Tämä virhe tehtiin jo kannabiksen kohdalla, mitä voitaisiin tällä kertaa tehdä toisin?

1. Kuunnellaan. Ilokaasun käyttäjiä, satunnaisempia ja säännöllisempiä on olemassa. Miten he ovat ilokaasun kokeneet päihdekäytössä? Mitä riskejä ja haittoja he tunnistavat? Millä riskejä ja haittoja pyritään hallitsemaan käyttäjäpiireissä?

2. Levitetään asiallista tietoa.
Ilokaasuun liittyvää tutkimustietoa on saatavilla, vaikka se rajautuukin melko vahvasti ilokaasun lääketieteelliseen käyttöön. Säännöllisemmän käytön vaikutuksista voi pyrkiä hakemaan tietoa vaikka Espanjasta, jossa bilekäyttö on ollut pinnalla jo pidempään. Tiedon tarkoituksena ei ole pelotella ketään, vaan tarjota työkaluja käyttäjille tai kokeilemisesta kiinnostuneille omien valintojen pohjaksi. Asiallinen tieto antaa myös ammattilaisille ja käyttäjien läheisille mahdollisuuksia arvioida ja käsitellä ilmiötä.

3. Pidetään jalat maassa.
Ilokaasu ei ole suinkaan ainoa päihdyttävä, inhaloitava aine, jota Suomessa on mahdollista ostaa tavallisista kaupoista. Silti esimerkiksi imppaus on melko marginaalinen ilmiö. Laillisen päihtymisen mahdollisuus ei siis itsellään vielä välttämättä johda päihdeaaltoon tai laajaan ongelmaan. Sen sijaan jokaista kohuotsikkoa tai hysterian herättelyä kohtaan saadaan suuri joukko panikoivia läheisiä. Asiallisella ja faktoihin perustuvalla tiedotuksella parannetaan myös käyttäjien huolestuneiden omaisten asemaa.

Historia on osoittanut, että pelkkä laillisuus tai laittomuus ei riitä päihteiden käyttöä sääteleväksi tekijäksi. Tarvitaan vuorovaikutusta, keskusteluyhteyttä ja ennen kaikkea luotettavaa tietoa. Meillä päihdetyön ammattilaisilla on mahdollisuudet vaikuttaa siihen, minkälaista tietoa on saatavilla, mutta päätöksen käytöstä tai käyttämättä jättämisestä tekee kuitenkin aina yksilö itse.

Petra P./ Ehkäisevän huumetyön suunnittelija, YAD ry

Lue lisää! SPR:n ilokaasutiedote: Ilokaasutiedote

Oliko tämä hyödyllinen sivu?

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.