.
Kiinnostaako huumeet?
Kirjoituksia ehkäisevän huumetyön kulisseista
Tervetuloa YAD Youth Against Drugs ry:n blogiin.
Julkaisemme järjestön työntekijöiden, vapaaehtoisten sekä toisinaan vierailevien kynäniekkojen mielipiteitä ja kokemuksia ajankohtaisista asioista huume- ja järjestökentältä.
Pääset siis kurkistamaan ehkäisevän huumetyön kulissien taakse.

Sanat muokkaavat maailmaa

5 huhtikuun, 2017

Tampereen paikallistiimi järjesti lauantaina 25.3. Rap Workshopin Näkymättömät-hankkeen Simo Niemisen johdolla. Turun ja Seinäjoen AMK:n sekä Jyväskylän yliopiston ESR-rahoitteisen hankkeen tavoitteena on osallistaa nuoria, saada heidät integroitumaan yhteiskuntaan entistä paremmin, ehkäistä syrjäytymistä ja luoda positiivista tulevaisuudenkuvaa. Näkymättömät-hankkeen menetelmiin kuuluvat erilaiset luovat, osallistavat työpajamenetelmät, jotka hyödyntävät mm. kirjallisuusterapiaa, digitaalista tarinankerrontaa, räppiä ja sarjakuvaa. Hanke on suunnattu ensisijaisesti 15–29-vuotiaille nuorille.

Workshopin aikana kirjoitettiin rap-lyriikkaa Simon ohjaaman taulukkomenetelmän avulla, harjoiteltiin rytmin ja ajoituksen löytämistä ja testattiin rumpukonetta, jolla voi luoda taustoja rap-biiseihin. Samalla keskusteltiin myös osallistujille tärkeistä biiseistä ja lyriikoista ja pohdittiin, mitä yhteisellä biisillä haluttaisiin kertoa. Kun ryhmän ikäjakauma oli 13–35 vuotta, ei yhdistävien elämänkokemusten löytäminen ollut ihan läpihuutojuttu. Lopulta jaettu kokemus löytyi kuitenkin sosiaalisten verkostojen tärkeydestä ja kiteytyi sanaan ”turvaverkko”. Ydinteema turvaverkko valikoitui myös yhteisen biisin nimeksi ja kertosäkeen teemaksi. Tekstin tuottamisen ja harjoittelun jälkeen seurasi jännittävin osuus, eli äänitys. Osallistujat räppäsivät omat tekstinsä säkeistöiksi, osa yksin ja osa kaverin kanssa. Lopputulos oli ryhmän kokemuksen mukaan ”yllättävän hyvä”, ja oman äänen kuuleminen nauhalta tuntui jopa ihan mukavalta.

Rap-workshopin tunnelmat pyörivät mielessä, kun seuraavana maanantaina istuin Tampere-talon suuressa salissa kuulemassa Nuori 2017 -tapahtumaan liittyen Palefacen ja Sonya Lindforsin yhteisseminaaria aiheesta Taide ja Yhteiskunta. Paleface kuvasi rapartistin työtä nykyajan poppamiehen tai tietäjän professioksi. Molemmissa on keskiössä yhdistellä vanhoja viisauksia ja tuoreita uutistapahtumia runonlaulannan keinoin yhteisössä jaettavaksi. Myös tanssija-koreografi Sonya Lindfors korosti taiteen mahdollisuuksia tärkeiden yhteiskunnallisten asioiden esiinnostajana: ”Välillä asiat vaan pitää sanoa ääneen, koska sanat muokkaa tätä maailmaa jossa me eletään”. Taiteen ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen yhteyden Sonya kiteytti lopussa pysäyttävällä tavalla: ”Taiteilijan tehtävä on unelmoida paremmasta maailmasta ja myös löytää strategioita sen rakentamiseen.” Tässäpä tavoitetta myös meille kaikille oman elämämme taiteilijoille.

– Petra Karinen, ehkäisevän huumetyön suunnittelija, YAD ry

Oliko tämä hyödyllinen sivu?

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.