.
Kiinnostaako huumeet?
Kirjoituksia ehkäisevän huumetyön kulisseista
Tervetuloa YAD Youth Against Drugs ry:n blogiin.
Julkaisemme järjestön työntekijöiden, vapaaehtoisten sekä toisinaan vierailevien kynäniekkojen mielipiteitä ja kokemuksia ajankohtaisista asioista huume- ja järjestökentältä.
Pääset siis kurkistamaan ehkäisevän huumetyön kulissien taakse.

Savusaunassa autetaan välttämään kannabikseen liittyviä riskejä!

21 huhtikuun, 2015

savusauna-viikko19-banneri

Kuten otsikko antaa ymmärtää, tämä kirjoitus on suunnattu etenkin kannabista käyttäville lukijoille. YAD haluaa tukea käyttäjiä havaitsemaan, hallitsemaan ja vähentämään käytöstä aiheutuvia haittoja. Tämä edellyttää monipuolista näkemystä, ja haittojen lisäksi on ymmärrettävä huomioida myös hyödyt. Haitoista on perinteisesti ollut sallitumpaa puhua kuin hyödyistä, koska haitoista puhuminen on yhdistetty valistukseen ja raittiuden edistämiseen, kun taas hyödyistä puhuminen on nähty jopa käyttöön yllyttämisenä – ei vähiten siksi, että hyödyistä suurimpaan ääneen puhuvat sortuvat monesti melko yksipuoliseen hehkutukseen.

Näkisin kuitenkin, että ellei hyödyistä voi puhua, on puhe haitoistakin vajavaista; nimenomaan käytöstä koetut hyödyt ovat se tekijä, joka saa käyttämään kannabista uudestaan. Ilman hyötyjä ei olisi riippuvuutta, koska kukapa haluaisi kokeilla jo hyödyttömäksi havaitsemaansa asiaa uudestaan. Koetut hyödyt ovat siis myös niitä asioita, joita käytön lopettaakseen täytyy opetella löytämään jostakin muualta, oli se muu sitten liikunta tai intohimoinen pitsinnypläysharrastus. Ellei hyödyistä saa puhua, tätä vaihtoehtoisten asioiden opetteluakaan tuskin tapahtuu. Keskustelukulttuurin on avauduttava, sillä kaikenlainen sensaatiohakuisuus ja leimaaminen heikentävät keskustelun laatua.

Kannabiksen haitoista on perinteisesti saanut puhua aika vapaasti, kunhan ne on käsittänyt aineesta itsestään johtuviksi eikä ole korostanut niiden yhteyttä lakiin ja yhteiskunnan asenteisiin. Toisin sanoen terveyshaitoista puhuminen ja niiden vähentämiseen pyrkiminen on ollut suotavaa, mutta esimerkiksi käyttäjiä syrjäyttävien rangaistuskäytäntöjen kritisoiminen on leimattu jopa käytön puolesta puhumiseksi. Sosiaaliset riskit kuitenkin lisäävät osaltaan käytön haitallisuutta ja ovat jollain tapaa käyttäjän elämässä läsnä, halusi hän sitä tai ei. Kukaan meistä ei voi olla täysin välittämättä siitä, mitä muut ihmiset hänestä ajattelevat ja miten ympäröivä yhteiskunta hänen toimintaansa suhtautuu, varsinkaan jos unelmien työ- tai opiskelupaikka jää haaveeksi rekisterimerkintöjen takia. Siksi myös kiinnijäämisriskin ja muiden sosiaalisten haittojen vähentämisestä täytyy saada puhua ilman, että leimataan käyttöön yllyttäjäksi.

Vanhassa vitsissä huumeongelmaisella on omasta mielestään huumeongelma vain, jos huumeet loppuvat kesken. Näinhän käy myös silloin, kun jää kiinni, ja silloin ilmaantuu yleensä muitakin ongelmia. Nämäkin ongelmat liittyvät kiinteästi huumeisiin, vaikka eivät aiheudukaan aineesta itsestään. Terveyshaittoja ja sosiaalisia riskejä yhdistää kuitenkin se, että molempia voi ennaltaehkäistä käyttöään säätelemällä. YAD kannattaa kannabislainsäädännön kohtuullistamista siten, että kannabiksen käyttö ja vähäinen omaan käyttöön tarkoitettu kotikasvatus ja hallussapito jätettäisiin rankaisematta. Sitä odotellessa suosimme avointa keskustelua kaikkien kannabiksen käyttöön liittyvien riskien vähentämisessä. Ei ole yhdentekevää, mitä, miten, missä ja milloin pajautat! Kannattaa keskustella toisten käyttäjien kanssa siitä, miten voit omalla toiminnallasi välttää ikävyyksiä.

Päihdelinkin foorumin Savusauna lämpiää taas viikolla 19 eli 4.–10.5. jolloin teemana on kannabiksen riskien vähentäminen. Tämänkertaisella teemaviikolla lauteille ei ole kutsuttu erillistä asiantuntijavierasta, vaan asiantuntijoina toimivat YAD:n kouluttamat vertaisneuvojat eli Myssyryhmä. Vertaisneuvojissa on niin päihde- kuin lääkekäyttäjiä sekä myös yksi entinen käyttäjä, eivätkä he edusta Savusaunassa YAD:ia vaan itseään ja omia mielipiteitään. Myssyryhmäläisiltä kannattaa kysyä käytännön teoista, joilla voi vähentää kannabiksen käyttöön liittyviä riskejä, liittyivätpä riskit sitten terveyteen tai käytön paljastumiseen. Toivomme Savusaunaan monipuolista keskustelua haittojen vähentämisestä. Kysymyksiä vertaisneuvojille voi esittää Savusaunassa viikolla 19 ja jo etukäteen täällä.

– Juuso Armila, Kokemusasiantuntijuus ehkäisevässä huumetyössä -projektityöntekijä, YAD ry

 Savusaunan mainos:

savusauna-viikko19-mainos

Oliko tämä hyödyllinen sivu?

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.