.
Kiinnostaako huumeet?
Kirjoituksia ehkäisevän huumetyön kulisseista
Tervetuloa YAD Youth Against Drugs ry:n blogiin.
Julkaisemme järjestön työntekijöiden, vapaaehtoisten sekä toisinaan vierailevien kynäniekkojen mielipiteitä ja kokemuksia ajankohtaisista asioista huume- ja järjestökentältä.
Pääset siis kurkistamaan ehkäisevän huumetyön kulissien taakse.

Vapaaehtoistoimintaa verkossa?!

28 lokakuun, 2015

Verkkovapaaehtoistoiminta on Street Team hankkeiden myötä vakiintunut yhdeksi YAD ry:n toimintamuodoista. Verkkovapaaehtoistyöllä tarkoitetaan yleensä netissä tehtävää tai netin kautta ohjattavaa vapaaehtoistyötä. Lähtökohdiltaan se ei eroa juurikaan perinteisestä, useimmiten kasvokkain tehtävästä vapaaehtoistyöstä. Verkkoperustaisen vapaaehtoistyön merkitys perinteisempää vapaaehtoistyötä tukevana ja täydentävänä toimintana tulee toivottavasti tulevaisuudessa vain vahvistumaan, sillä netti mahdollistaa osallistumisen toimintaan myös sellaisilta alueilta, jossa paikallisesti ei ole tarjolla vapaaehtoistoimintaa siitä kiinnostuneille.

Ohjauksen merkitysVerkkovapaaehtoistyön voi nähdä joko verkkovälitteisesti koordinoituna tai verkossa tehtävänä vapaaehtoistyönä. YAD Street Teamissa on yhdistelty molempia näkökulmia. Vapaaehtoisille tarjotaan verkkovälitteisesti tehtäviä, jotka toteutetaan esimerkiksi koululla tai nuorisotilalla. Tehtävät voivat olla myös kokonaan netissä toteutettavia, esimerkiksi tiedonvälittämistä ja keskustelunherättelyä. Verkkovapaaehtoistyön tekemisen tapoja kannattaa ryhtyä kehittämään omista tarpeista käsin ja pohtia sitä, millainen toiminta hyödyttäisi parhaiten omia vapaaehtoisia ja omaa organisaatiota?

Netti tarjoaa Street Teamin näkökulmasta luontevan ympäristön nuorten vertaisvaikuttamiselle ja ehkäisevän huumetyön tekemiselle. Nuorille suunnattua verkkovapaaehtoistoimintaa suunniteltaessa on tärkeää olla perillä nuorten verkkokulttuureista ja erilaisista netti-ilmiöistä, sillä ne ovat voimavara toiminnan kehittämisessä. Street Teamissa verkkovapaaehtoistoimintaan on ujutettu pelillisiä elementtejä, mutta yhtä hyvin toiminta voi perustua vaikka netistä löytyvään toimintakalenteriin, jossa voi käydä ilmoittautumassa vapaaehtoiseksi tapahtumaan tai tempaukseen. Käytännössä mahdollisuuksia verkkovapaaehtoistoiminnan järjestämiselle rajoittaa ainoastaan oma mielikuvitus.

onko se niin vaikeaaVapaaehtoisten iästä riippumatta, verkkovapaaehtoistoiminnassa tärkeää on huolehtia siitä, että ohjeistukset eri toimintojen toteuttamiseen ovat selkeät. Tärkeää on myös, että vapaaehtoiset tietävät mistä ohjausta ja tukea on saatavilla, jos apua sattuu tarvitsemaan. Verkkovapaaehtoisia ei voi jättää oman onnensa nojaan, vaikka vapaaehtoistoiminnot ja ohjeistukset niiden toteuttamiselle netistä löytyisivätkin. Ohjauksen merkitys korostuu, jos vapaaehtoiset ja vapaaehtoisia koordinoiva työntekijä eivät missään vaiheessa tapaa toisiaan kasvokkain saman pöydän ääressä.

Verkkovapaaehtoistyön haasteita ovat jatkuvasti muuttuvat ja kehittyvät sosiaalisen median palvelut, toiminnan riittävä resurssointi ja netin välityksellä tapahtuva ohjaus ja vuorovaikutus. Henkilökohtaisen suhteen rakentaminen vapaaehtoisen ja vapaaehtoisia koordinoivan välille on huomattavasti haastavampaa kuin perinteisemmässä vapaaehtoistoiminnassa. Työntekijän on panostettava vuorovaikutukseen vapaaehtoisten kanssa, jotta he sitoutuisivat toimintaan ja kokisivat roolinsa sekä työpanoksensa merkityksellisinä.

Verkkovapaaehtoistoiminnan mahdollisuudet ja vahvuudet ovat Street Teamin lähes kymmenvuotisen taipaleen varrella onnistuneet ohittamaan verkon mukanaan tuomat haasteet jo monta kertaa. Joustavuus, valtakunnalliset toimintamahdollisuudet, tehokkuus, yhdenvertaiset osallistumismahdollisuudet ja mielenkiintoinen toimintaympäristö ovat jo itsessään hyviä syitä selvittää olisiko verkkovapaaehtoistoiminnalle sijaa omassa järjestössä.

– Hanna Ikonen, YAD, verkkovapaaehtoistyön suunnittelija

Oliko tämä hyödyllinen sivu?

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.