.

Järjestötyöhön kuuluu toisinaan myös pientä säätöä ja odottamattomia tilanteita. Esimerkiksi heinä-elokuun vaihteessa palvelimemme joutui mitä ilmeisemmin hyökkäyksen kohteeksi. Tämän seurauksena lähes kaikki YAD:n ylläpitämät sivustot menivät nurin. Sivustoja on tässä elokuun aikana palauteltu käyttöön, mutta osa toimii edelleen hitaasti ja pääsivu, www.yad.fi, on suurelta osin pois käytöstä. Tiedottamisen kannalta tämä on luonnollisesti ongelma, sillä sivustomme … Lue lisää

Aloitin YAD:ssa oppisopimushommat vuoden 2012 tammikuussa. Puolitoista vuotta alkaa olla siis tätä rupeamaa takana. Oppisopimus päättyy ensi tammikuussa. Silloin pitäisi siis opintojen olla sillä mallilla, että saan paperit ulos. Ihan hyvältähän tuo tällä hetkellä näyttää. Opiskelen nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi. Tuolla samalla tittelillä taitaa oppisopimuskuviot YAD:ssa hyvin pitkälle mennä. YAD:ssa on linjattu, että yhdistyksessä on … Lue lisää

YAD:n Jyväskylän paikallisosasto järjesti Keski-Suomen päivään 18.4. Etsi nisti! -tempauksen. Tuossa tempauksessa eri tavoilla pukeutuneita vapaaehtoisia kulki Jyväskylän keskustassa ”etsi nisti”-kyltin kanssa ja ihmisten tuli arvuutella kuka heistä oli narkomaani. Vapaaehtoisissa oli siististi pukuun pukeutuneita ja hieman ränsistyneemmissä kamppeissa kulkevaa, oli hippiä ja ”tavista”. Monennäköisiä nuoria. Vapaaehtoisia lähestyi useampikin ihminen, joka ilmoitti itse olevansa nisti, … Lue lisää

Narkomaanileiman saaminen on nyt entistäkin helpompaa, ainakin jos pistäydyt YAD ry:n infopisteellä tämän kesän festareilla. YAD nimittäin leimaa festarikävijöitä konkreettisesti ja kirjaimellisesti narkomaanileimalla. Otsan sijaan leiman saa toki myös käteen tai muuhun (mielellään näkyvillä olevaan) kehon osaan. Leimaustempauksen tarkoituksena on herättää tunteita, ajatuksia ja toivon mukaan myös keskustelua siitä, miltä tuntuu, kun on leimattu narkomaaniksi. … Lue lisää

Savusauna-mainos

    Miten keskustella läheisten kanssa käytöstä?     Miten liikunnalla ja ravinnolla voi vähentää kannabiksen käytöstä aiheutuvia haittoja?     Mitä haittoja kannabiksen käytöstä on koettu?     Voiko kannabiksesta tulla riippuvaiseksi?     Miten kannabis vaikuttaa nuoren kehitykseen? Näistä ja monista muista aiheista puhutaan uudella kannabiksen haittojen vähentämiseen tarkoitetulla keskustelualueella Päihdelinkissä. Keskusteluihin osallistuu myös YAD ry:n kouluttamia vertaisohjaajia. … Lue lisää

#kovintakamaa

YAD näkyy ehkäisevällä päihdetyön viikolla #kovintakamaa haasteen lisäksi oikeasti ja livenä ainakin seuraavasti: ma 3.11. – klo 15-17. Nuorten katutaso, Jyväskylä. Infoa YAD:n toiminnasta sekä päihdekasvatussessiota YAD:n menetelmin. ti 4.11. – klo 12-14.15. Nuorisotalo Wespa, Kajaani. YAD:n infopiste. ke 5.11. – klo 9.25. YAD aiheinen aamunavaus Varkauden lukiossa. – klo 18. –> Harjun asuntola, Jyväskylä. … Lue lisää

Lapsemme-lehti

Mannerheimin Lastensuojeluliitto haastatteli YAD:n toiminnanjohtajaa kannabiksesta. Juttu on luettavissa Lapsemme lehdestä 2/2014. Lehden voi lukea myös netistä. Juttu alkaa sivulta 38.

YAD festaripiste

YAD Youth Against Drugs ry tekee ehkäisevää huumetyötä pääasiassa nuorten vapaa-ajan mestoilla, kuten festareilla. Festarikojulla YADin kouluttamat nuoret vapaaehtoiset keskustelevat ja jakavat ajankohtaista tietoa huumeista toimien samalla itse päihteettömän festarikulttuurin esimerkkeinä. Lisäksi päihde-ensiapukoulutuksen saanut Jalkautuva tiimi jalkautuu tanssikansan pariin 24.-27.7. Mäntyharjun Metsäfestivalissa. Tänä vuonna YADin festaripisteellä voi ottaa kantaa huumeettoman elämän puolesta osallistumalla Faces Against … Lue lisää

YAD logo

YAD:n syksyn tiimipäivät järjestetään Särkisaaren leirikeskuksessa 3.-5.10. Mukaan kutsutaan kustakin YAD:n vapaaehtoistiimistä aktiivisimpia vapaaehtoisia sekä hallituksen jäsenet.

Vanhempainilta

Vaikka alkoholi on yhä yleisin nuorten päihde, laittomien huumeiden kokeilut yleistyvät myös Tampereella. Yläkouluikäisen nuoren vanhempi, tule syyskuussa Monitoimitalo 13:n vanhempainiltaan ja päivitä tietosi nuorten päihdetilanteesta. Samalla kuulet, mitä voit itse asian hyväksi tehdä. Nuoria houkuttelee huumekokeiluihin erityisesti kannabis, mutta myös lääkkeet ja erilaiset muuntohuumeet kiinnostavat. Yleisin nuorten käyttämistä päihteistä on kuitenkin edelleen alkoholi. Viime … Lue lisää