.

YAD x Stepa -instalive!


YAD Youth Against Drugs ry:n vapaaehtoiset kokoontuvat ennennäkemättömille etäfestareille 25.-27.6.2020. Viikonlopun huippukohtiin kuuluu Suomen rap-skenen herrasmiehenä ja altavastaajien puolustajana tunnetun räppäri Stepan kaikille avoin YAD x Stepa Insta-live, joka järjestetään perjantaina 26.6. klo 18.

Yksi osa YAD:n toimintaa normaalioloissa on festareilla tehtävä työ. YADin koulutetut vapaaehtoiset kiertävät n. 15 isompaa tapahtumaa vuosittain. Festarikävijöille tarjotaan keskustelumahdollisuuksia, päihdeinfoa ja vaihtoehtoista tekemistä. Samalla vapaaehtoiset näyttävät mallia siitä, että festareista voi nauttia myös selvin päin. Koska vuonna 2020 vapaaehtoiset eivät pääse festareille, haluttiin yhdistyksessä tarjota mahdollisuus yhteisölliseen tekemiseen Zoom-sovelluksen kautta tapahtuvan festarisimulaattorin kautta. Jokainen lähes 30 ilmoittautuneesta on saanut kotiinsa ultimaattisen festari-survival-kitin, jossa on kaikki festareilla tarvittava. Viikonlopun ohjelmaan kuuluu mm. yhteistä ruoanlaittoa ruutujen ääressä, Youtuben avulla samoilla keikoilla käyntiä, huumeaiheisia keskusteluja ja ennen kaikkea hauskanpitoa selvin päin. Osa simulaattoria on myös YADin tarjoama YAD x Stepa Insta-live, jonka avulla tarjotaan mahdollisuus myös muille tulla osallisiksi festariviikonlopun tunnelmasta.

Lämpimästi tervetuloa! ♥

 

Oliko tämä hyödyllinen sivu?