.

Aino on YAD:n vuoden vapaaehtoinen

Aino Salmi on pitkän linjan vapaaehtoistoimija ehkäisevän huumetyön kentällä YAD Youth Against Drugs ry:ssä. Hän on toiminut vapaaehtoisena organisaatiossamme lukuisissa eri tehtävissä vuodesta 2016 lähtien. Oma-aloitteinen, ymmärtäväinen ja hyväntuulinen sekä ratkaisukeskeinen asenne on paistanut kirkkaasti läpi erilaisissa tehtävissä.

Aino on osoittanut aktiivisuutensa ansiokkaasti toimiessaan monipuolisissa tehtävissä. Vastaavana toimiminen toisen vapaaehtoisen kanssa Jyväskylän paikallistiimissä on vaatinut aktiivista sitoutumista toiminnan suunnitteluun, toteuttamiseen, markkinointiin sekä osallistujien aktivoimiseen. Mahdollisuuksien mukaan Aino on lähtenyt reippaalla asenteella mukaan myös päihdekasvatuskeikoille ympäri Suomen ja kesäisin festareille niin vapaaehtoisen kuin festarivastaavan roolissa.

Aino on ollut mukana kehittämässä YADin toimintaa sekä tuottanut materiaalia (kuvat, videot ja blogitekstit) Paikallistiimissä, Päihdekasvatustiimissä, Infopiste- ja festaritiimissä sekä Street Teamissä verkkovapaaehtoistyön parissa. Muutaman vuoden aikana Aino on antanut toiminnalle suuren panoksen monipuolisten tehtävien kautta. Siksi valitsimme hänet Kansalaisareenan Vuoden Vapaaehtoinen 2019 -äänestykseen ehdolle:

www.kansalaisareena.fi/vapaaehtoinen

30.9.—27.10.2019 suoritetaan yleisöäänestys ensimmäisen vaiheen ehdotusten pohjalta. Hyväksyttävät äänestystavat ovat Kansalaisareenan verkkosivuilla oleva lomake sekä verkkosivuilta tulostettavat viralliset äänestyslistat.

Arvovaltainen raati valitsee Vuoden vapaaehtoisen kymmenen eniten yleisöääniä saaneen joukosta. Vuoden 2019 vapaaehtoinen palkitaan Vapaaehtoisten päivänä 5.12.2019. Kansalaisareenan sivuilta siis voitte käydä äänestää Ainoa lokakuussa 🙂

Oliko tämä hyödyllinen sivu?

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.