Itsehoidolla tässä tarkoitetaan sellaista kannabiksen käyttöä, jonka ensisijainen tarkoitus on lievittää tai poistaa jonkun sairauden tai vaivan oireita. Lääkärin määräämä hoito lääkekannabisvalmisteella on tämän kampanjan ulkopuolella.
Koska kannabiksessa on käyttötarkoituksesta riippumatta aina myös päihdyttäviä ainesosia, ei lääkkeellisen käytön ja päihdekäytön erittely ole yksiselitteistä. Tutkimusten mukaan Suomessa viidesosa kannabiksen käyttäjistä ilmoittaa käytön ainakin osittain, ja noin 5 % lähes yksinomaan lääkkeelliseksi.
Samoin yli puolet suomalaisista kotikasvattajista ilmoittaa kasvattavansa kannabista lääkekäyttöön. Lähes puolet heistä (43 %) kasvatti ja käytti kannabista masennus- ja mielialahäiriöiden hoitoon.
Myös kroonisten kiputilojen (33 %) ja ahdistus- ja pelkotilojen (30 %) itsehoito kannabiksen avulla oli yleistä. Kahdella kolmasosalla kannabista lääkkeellisesti käyttävistä oli lääkärin diagnoosi hoidettavaan vaivaan.
Usein itsehoidollista käyttöä kritisoidaan siitä, että se on vain tekosyy tai yleisesti hyväksytty peruste käyttää laitonta päihdettä. Myöskään lääketieteen tutkimus ei ole kyennyt osoittamaan kannabikselle perinteiseen lääkehoitoon rinnastettavaa hoitovastetta monissakaan niissä sairauksissa tai vaivoissa, joihin kannabista itsehoidollisesti käytetään.
Kannabista itsehoidollisesti käyttävät taas kokevat hoidollisen vasteen yhtä hyväksi tai paremmaksi kuin perinteisellä lääkehoidolla. Lääkärin määräämiin lääkkeisiin on voinut liittyä joitain sivu- tai haittavaikutuksia, jotka kannabiksesta puuttuvat. Joissain tapauksissa voi olla myös taustalla kokemus siitä, että lääkärin määräämää hoitoa ei ole yrityksistä huolimatta saatu, tai että sitä ei ole edes yritetty hakea.
Itsehoidollinen kannabiksen käyttö saattaa lisätä päihderiippuvuuden riskiä silloin kun käyttö on runsasta ja säännöllistä. Merkittävä osa kannabiksen itsehoidollisella käytöllä hoidetuista sairauksista oli sellaisia mielenterveyden ongelmia, joiden oireilu voi myös paheta ja kroonistua säännöllisen tai runsaan kannabiksen käytön myötä.
Erityisen ongelmallista on, että kannabiksen käyttö saattaa vaikeuttaa tarvittavan mielenterveyshoidon saamista, sillä vaikka käyttäjä itse kokisi kannabiksen käytön puhtaasti itsehoidolliseksi, voidaan se helposti hoitojärjestelmässä tulkita päihdeongelmaksi ja toisaalta mielenterveysoireilu päihdeongelmaan liittyväksi oireiluksi.
Kannabiksen ja muidenkin päihteiden käytöstä pitäisi kuitenkin kertoa lääkärille, jotta virhearvioilta diagnoosin tai hoidon suunnittelun suhteen vältyttäisiin.
Ylen aamu-tv:ssä 19.4.2017 keskustelua kannabiksen käytöstä ja itselääkinnän haasteista, haastattelussa YAD:n toiminnanjohtaja Janne Paananen. Katso tästä.
Jannen haastattelu Yle Radio Suomessa 19.4.2017, kohdasta 15:35 alkaen -> kuuntele tästä.