Myrskyisenä syysiltana puhelimeeni soitti outo numero… okei se oli ihan normi-ilta, mutta kuitenkin. En kerennyt vastaamaan. Nössönä en uskaltanut soittaa heti takaisin vaan piti tarkistaa numeropalvelusta, kuka soitti. Rautiaisen Mikahan se siellä. Pian soitin takaisin ja jännittynyt miesääni vastasi. Mielikuvitukseni lähti laukkaamaan. Oliko sattunut jotakin? Omaan oikeesti pelottavan hyvän mielikuvituksen, pitäs varmaan alkaa kirjottaa jotain kauhu- & rikoskertomuksia, mutta tosiaan – asiaan. Selvisi, että pian on tulossa YAD:n 25-vuotissynttärit ja Mika haluis mut suunnittelutiimiin mukaan. Pienen puheen jälkeen olin jo ”huijattuna” mukaan.
YAD, jonka perusta on vapaaehtoiset, on siis toiminu jo vuodesta 1988. Pakko myöntää, et työntekijätkin on tarpeellisia, mut vaparit on mun mielestä vieläkin tärkeempiä. Joten suunnitelmissa oli makeet juhlat vapaaehtoisille ja toteuttamassa kemuja oli tietty 5 hengen mahtava vapaaehtoistiimi.
Pian hoohetki olikin käsillä. Yks torstaiaamu mun sisällä kutkutti silleen kivasti. Tiesin, että tästä päivästä tulis mahtia. Duunailin kiireellä viimeiset silaukset powerpoint-esitykseen ja lähdin YAD:n toimistolle. Miljoonan portaan jälkeen pääsin viimein juhlapaikalle. Ja pakko tässä välissä huomauttaa että oikeesti, läskit lähtee niissä Tanssisalin portaissa. Okei, toinen vaihtoehto ois karmiva tavarahissi, josta tulee Saw-elokuvat mieleen. Nou thänks. Avattuani toimiston oven, siel oli ihmiset täydessä tohinassa järkkäämässä paikkoja ja tekemässä kakkuja. Kaikki näytti olevan hyvällä mallilla, kunnes itse laitoin sormeni peliin.
Alku alko hyvin, kuvien laittelulla yms. mut sit lähdin tekee kakun kuorrutusjuttui. Okei, marsipaanikakun koristelu. Kuinka vaikeeta se vois olla, katoin netistä ohjeita ja olinhan tehny sokerimassakakun koristelun onnistuneesti. Muuten hyvä, mutta en tajunnut jatkaa sitä jollain öljyllä. Puol kolmen aikaan kakku näytti 5-vuotiaan tekemältä katastrofilta ja kolmelta tulis yhteistyökumppanit. Voin sanoo, että ketutus oli korkeella. Ahtauduttiin sit Mikan kaa pieneen huoneeseen pelastamaan kakkua. Yhteistyökumppaneita alko lappaa sisään ja viel törkeen paljon. Samaan aikaan itketti ja nauratti. Joku ihme tapahtu ja kakku alko näyttää oikeesti hyvältä. Sit kaikki sujukin kuin tanssi. Juhlapuheita pidettiin ja YAD sai vierailta lahjoja ja kunnianosoituksia plus Työpajateatteri Taivaltajat veti huikeen shown. Lopulta yhteistyökumppaneista päästiin ja oikeet bileet vois alkaa.
Kuuden jälkeen paikka oli ihan täynnä porukkaa: uudempia ja vanhempia vapareita sekä oli kivaa, että työntekijöitäkin oli jääny messiin. Tunnelma oli katossa. Historian havina oli läsnä seinillä olevissa kuvissa, sekä väsäämässäni powerpoint-esityksessä. Okei, tärkeintä oli kuitenkin se tunnelma jonka ihmiset oikeestaan toi sen sinne mukanaan ja sen historian havinan. Ilman näitä ihmisiä ei ois ollut mitään. Mahtia oli myös, että sekaan oli eksynyt pari ”ulkopuolista”, koska teemana oli myös avoimet ovet. Pöydät notkui herkkuja ja erityismainintana hirveesti suklaata. Janne piti huikeen puheen ja Työpajateatteri Taivaltajat piti osallistavan teatterisession, joka oli aivan törkeen hyvä. Pakko myöntää etten aluks meinannu lämmetä, mut lopulta sytyin täysin. Illan kruunasi Niko Rimbacher akustisella keikallaan. Se loi tietynlaista festaritunnelmaa ja ne tutut kasvot sekä suklaata. Omnom.
Oli hienoa olla järkkäämässä näitä juhlia ja nähdä vanhoja tuttuja sekä tutustuu uusiin ihmisiin.
– KatariinaK, YAD ry:n vapaaehtoinen –
