Tammikuussa aloittamani 100 päivää ilman viinaa -haaste on herättänyt vastustusta. Mikäli muilta kysytään, on kyseessä nautinnosta kieltäytyminen, täysin hyödytön itsensä kidutus, sekä tietysti täysin ansiotonta sädekehän kiillottelua. Mikäli bloggaavaa yökerhoyrittäjää on uskominen, olen myös huono kuluttaja, sillä tammikuu on ilmeisesti ravintolabisnekselle muutenkin köyhä kuukausi, ja nyt alkoholia kuluttamattomana lisään heidän ahdinkoaan entisestään. Vastustus ei kohdistu vain minun valintaani, vaan koko haasteeseen. Ylen facebook -sivuilla eräs nainen ilmoitti palaavansa Ylen tykkääjäksi sadan päivän päästä, eli silloin kun viinattomuushaaste loppuu.
Keskustelu on minulle tuttua, sillä olen osallistunut aikaisemmin Lihattomaan Lokakuuhun. Tällöinkin syyllistyin useisiin synteihin, muun muassa lokakuussa teurastettavien laiduneläinten ahdingon syventymiseen, kaupan hyllylle mätänevien turhaan kuolleiden fileeraukkojen kohtalosta puhumattakaan. Olen kuullut myös parhaillaan käynnissä olevan vegaanihaasteen osallistujien saavan osakseen vastaavaa kritiikkiä. Kyseessä on huutava vääryys, joka johtaa sademetsien kaatamiseen soijan ja viljojen ylenpalttisen tuottamisen vuoksi (sekasyöjien ravinnoksi käytettävien tuotantoeläinten ruoka tippuu ilmeisesti taivaasta).
Ilmiö on mielestäni kiinnostava. Mikä muutoksessa kiukuttaa? Mikä on se worst case -skenaario, jota haastevastustajat pyrkivät välttämään? Mikäli joku vegaanihaasteen suorittanut aloittaa helmikuunsa syömällä puoli kiloa sisäfileetä yhdeltä istumalta, hän on silti (oletettuna keskikuluttajana) pidättäytynyt yli kuudesta kilosta lihaa edellisen kuukauden aikana, maitotuotteista ja kananmunista puhumattakaan. Minulla ei ole merkittäviä ongelmia niin unenlaadun kuin mielialankaan kanssa, ja maksa-arvot olivat ainakin viimeksi alle viiterajan. Tästä huolimatta näen alkoholista pidättäytymisessä suuremman todennäköisyyden terveyshyötyihin kuin -haittoihin.
Alkoholin kohdalla puhutaan aina siitä, miten tipattoman pitäjät juovat loppuvuoden kaksin käsin hyvällä omallatunnolla. Jonkun kohdalla tämä varmasti voi pitääkin paikkansa. Todennäköisesti sama henkilö olisi kuluttanut runsaasti alkoholia myös ilman tipatonta, eli kyseessä ei ole varsinaisesti muutos. Ns. kohtuukäyttäjän tipatonta ei ole kuitenkaan mielekästä arvioida siltä pohjalta, miten päihderiippuvainen toimii. Määräaikainen täysi pidättäytyminen alkoholin käytöstä ei lähtökohtaisesti altista suurkulutukselle.
Omalla kohdalla 100 päivää ilman viinaa -haasteessa on kyse ensisijaisesti itseni haastamisesta. Olen keksinyt kymmeniä syitä, miksi tämä ei koske minua ja miksi minä en tätä tarvitse. Syyt ovat samanlaisia, mitä muillakin haastevastaisilla; kohtuukäyttäjä ei tarvitse nenänvalkaisua, pihvi kaipaa punaviiniä ja mitä haittaa nyt saunakaljasta on. Niistä jokainen kertoo yhdestä asiasta: kyseessä on nimensä mukaisesti haaste. Minulle ei olisi haaste olla sata päivää hankkimatta kissaa, sata päivää syömättä kuminaa tai sata päivää harrastamatta postimerkkeilyä. Minulle on haaste olla sata päivää ilman jotain sellaista, mistä oli näin vaikea luopua. Ja minä haastan itseni.
– Petra Pohjonen, ehkäisevän huumetyön suunnittelija, YAD ry
Tipattomuuden terveyshyödyistä:
- Unen laatu paranee, maksa toipuu rasituksesta
- Ylilääkäri ja terveysyrittäjät suosittelevat tipatonta: Yksikin alkoholiannos illalla vaikuttaa unen laatuun
Hyvä teksti. Ja täysin asiaa.