Huumeiden käyttäjiä kohtaavissa järjestöissä ollaan huolissaan käyttäjien kohtelusta niin palveluissa, kuin yhteiskunnassa ylipäänsä. Kun rahahanoja vedetään tiukemmalle, käy usein niin, että kaikkein heikoimmassa asemassa olevat kärsivät eniten. Kuten professori Juho Saari on tutkimuksissaan todennut, hyvinvointivaltiomme pohjassa on reikä, josta kaikkein huono-osaisimmat valuvat palveluiden saamattomiin. Yhteistä näille huono-osaisille on usein runsas päihteidenkäyttö ja asunnottomuus.
Ulkoministeri Erkki Tuomioja totesi viime vuoden lopulla Sosten Hyvinvointitalous-foorumissa: “Sivistynyttä yhteiskuntaa mitataan sen mukaan miten se kohtelee kaikkein heikoimmassa asemassa olevia ryhmiään”. Heikommassa asemassa olevien mukana pitäminen on paitsi inhimillistä, mutta myöskin pidemmällä aikavälillä taloudellisesti kestävää.
Suurin osa huumeiden käyttäjistä ei ole kuitenkaan pudonnut hyvinvointivaltion pohjan läpi. Silti monen mielikuvissa kaikki huumeiden käyttäjät ovat asunnottomia, kuluneisiin vaatteisiin pukeutuneita, suonensisäisiä käyttäviä ihmisraunioita, jotka tekevät mitä vain saadakseen annoksensa. Kuva on tietenkin hyvin stereotyyppinen. Toki heitäkin on, ja heidän saaminen palveluiden ja tuen piiriin on erittäin haastavaa. Käyttäjiä on kuitenkin myös muunlaisia. Kaikille ei aiheudu välittömästi ongelmia käytöstä, osa hallitsee käyttönsä kuten keskivertosuomalainen alkoholin käytön. Mutta olipa huumeiden käyttö satunnais- tai ongelmakäyttöä, tulee meidän yhteiskunnan rakenteiden olla sellaisia, että käyttäjä ja hänen läheisensä voivat saada apua silloin, kun sitä haluavat ja tarvitsevat.
Hoito- ja tukijärjestelmän tulee kyetä kohtaamaan niin suonensisäisten käyttäjät, kuin kannabista kokeilleet, ja kaikki se kirjo siinä välillä. Puhtaasti hoidollisen ja käytön loppumiseen tähtäävän avun lisäksi yhteiskunnan tulee huolehtia myös käytöstä aiheutuvien haittojen minimoimisesta. Apua on sekin, että saamme ne käyttäjät, jotka arvelevat hallitsevansa käyttönsä, miettimään oman käyttönsä riskejä ja käytön vaikutuksia ympäröivään maailmaan ja ihmisiin. Apua on se, että jos käyttäjä ei tänään ole valmis raitistumaan, niin hän voi kuitenkin käyttää puhtaita välineitä suojautuakseen tartuntataudeilta ja infektioilta. Apua on se, että käyttäjä saadaan jättämään vaarallisemmat aineet ja siirtymään vähemmän haitallisiin. Apua on se, että emme tuomitse ja hylkää, vaan annamme uuden mahdollisuuden. Apua on se, että emme lokeroi kaikkia käyttäjiä yhteen muottiin, vaan kohtelemme heitä yksilöinä, ihmisinä.
www.facebook.com/eituomita, Twitterissä: #eituomita #meteemmekaikkivirheitä
– Janne Paananen, toiminnanjohtaja, YAD ry
Olisi asiaa keskustella ja kirjoittaa täällä, mutta odotan kaveria, joka omaa taidon “blogata.”
Eivät todella siinä on myös Es kaunis puoli joka yleensä sivuutetaan marraskuu rutto puistossa voi olla myös tavallaan kaunis hytisevinesinä nisteineen vaikka romantiikka siitä onkin aika kaukana mutta mun elämää yhtäkaikki myösunen
Olen ajatellut ja sanonut vuosikymmenet että ei ole muuta kuin yksi ajatus se ensimmäinen joka painaa sen kokemuksen aivojen muistiin se on se eka snagu sama se kuinka monta sen jälkeen tulee tunnen on jo siellä totuuden narkomaniasta voisin jakaa mutta tuskin auttaa pois siitä koska n.40vuoden jälkeenkin en mene takuuseen itsestäni vaikka en sinä aikana ole mitään vetänyt Neverland Day never