Kerran kuussa pohdimme vaikuta illassa jokaisen kuun teesiä ja istumme keskustelemaan aiheesta kahvikupposen äärellä. Teesit ovat lainauksia nuorten toiveista, kuinka huumeista tulisi keskustella. Mitkä asiat lisäävät turvaa ja vahvistavat yhteyttä. Teesit ovat syntyneet osana kevään 2024 Tukea, ei tuomioita –kampanjaa. Helmikuun teesi on ”Ethän luule tietäväsi, mikä minulle on parasta.” Kahvittelun lomassa pohdimme kysymyksiä joita lainaus herättää, kuten jos jokainen ihminen on paras itsensä asiantuntija, missä vaiheessa toisen ihmisen näkemys ja ammatillinen tieto tulisi ottaa huomioon? Kuinka tällainen keskustelu saadaan tasapainoon?
Miksi luulet tietäväsi, mikä minulle on parasta? Miksi niin usein, kun keskustelee ammattilaisen kanssa, kohtaaminen alkaa tiedolla siitä, mikä on parasta? Määritellään yleisesti, yhteiskunnallisesti ja tilastollisesti paras vaihtoehto, mutta ei pysähdytä miettimään, mikä on juuri SINULLE parasta.
Niin moni asiantuntija lähestyy tilannetta ajatuksella: ”Minä kerron sinulle, mikä sinulle on parasta”, vaikka eihän hän edes tunne minua, saati resurssit riitä siihen että pystyisimme tutustumaan.
Yksilöllisyys on vastaus ja se unohtuukin liian usein. Kaikki on yksilöllistä. Se, mikä toimii yhdelle, ei välttämättä toimi toiselle. Siksi on äärettömän tärkeää, että ennen kuin annetaan ohjeita ja suosituksia, pysähdyttäisiin oikeasti tutustumaan ihmiseen. Ymmärretään hänen elämäntilanteensa, haasteensa ja vahvuutensa. On ymmärrettävää että resurssit eivät riitä, mutta osasyy on ennakkoluulot, joille annetaan aina liikaa valtaa. Jäämme helposti yleisten toimintatapojen ja oletusten vangiksi, jolloin tarjottu apu ei osu kohdalleen. Ennakkoluulot estävät totuuden näkemisen. Esimerkiksi, jos henkilöllä on taustaa huumeiden käytöstä, oletetaan helposti, että hän valehtelee tai että hän haluaa vain lisää lääkkeeksi luokiteltuja aineita. Meidät on opetettu, että huumeet ovat pahasta, mutta ymmärrys niiden monimutkaisista vaikutuksista jää usein pinnalliseksi. Pelkkä ”huumeet ovat pahoja” -narratiivi ei auta ketään, vaan tarvitaan syvempää ymmärrystä ja dialogia.
Kuuntelemisen tärkeys. Avautuminen omista ongelmista on vaikeaa, jos tuntee, ettei tule kohdatuksi yksilönä. Kun ihmistä ei kuunnella, ei myöskään voida tarjota oikeanlaista apua. Hyvänä esimerkkinä otimme aiheeksi urheilun ja huumeet. Niissä on niin paljon samaa, mutta niistä puhutaan kuin yöstä ja päivästä.
Urheilu ja huumeet ovat yhteiskunnan kaksoisstandardi.
Yhteiskunnassa urheilu nähdään usein hyvänä ja terveellisenä valintana, vaikka siitä voi myös tulla riippuvuus. Harva kyseenalaistaa urheilun vaikutuksia, vaikka jotkut ihmiset voivat rasittaa kehoaan äärimmilleen tai kärsivät vakavista vammoista. Huumeet taas nähdään pelkkänä pahana, vaikka ne voivat toimia lääkkeenä ja apuna joillekin. Miksi toiseen puututaan voimakkaasti, mutta toinen saa elää rauhassa, vaikka molemmilla voi olla sekä hyviä että huonoja vaikutuksia?
Me elämme yhteisössä ja tarvitsemme toisiamme. Yksilöllinen kohtaaminen ja kuunteleminen ovat avain parempaan hoitoon, tukeen ja ymmärrykseen. On aika siirtyä pois ajatuksesta, että joku tietää automaattisesti, mikä toiselle on parasta – ja sen sijaan alkaa oikeasti kysyä, kuunnella ja ymmärtää. ”Mitä sulle kuuluu? Siis mitä sulle kuuluu oikeasti?” Ehkä sen myötä, et luule tietäväsi, mikä minulle on parasta.
