16.2. kirjastotalo Metsolla Lehmus -salissa järjestettiin Exp2-hankkeen loppuseminaari. Pääsimme Villen kanssa kertomaan työstämme n. 40-päiselle yleisölle, joka koostui yhteistyökumppaneista, alan toimijoista, muuten vaan aiheesta kiinnostuneista ja toki meidän upeista vapareista. Seminaarissa käytiin läpi laadukkaan päihdekasvatuksen perusteita, meidän näköistämme kokemusasiantuntijatoimintaa ja sitä, mitä tulee ottaa huomioon kun päihdetoipuja tekee vapaaehtoistyötä – omalla taustallaan.
Olemme oppineet ja oivaltaneet hankkeen aikana niin paljon, että tuntui erityisen mukavalta päästä kertomaan siitä muille. Myös Petra puhui gradunsa pohjalta päihdetoipujien motivaatiosta tehdä kokemusasiantuntijuutta. Kaikenkaikkiaan seminaari oli lämminhenkinen ja kolmetuntisen aikana käytiin hyviä keskusteluja myös yleisön kanssa.
Seminaari oli myös ehdoton kunnianosoitus meidän upeille kokemusasiantuntijoillemme, he ovat itseoikeutetusti tämän työn suola. Olemme oppineet heiltä paljon ja on ollut kunnia saada tehdä tätä työtä heidän kanssaan.
Haikeaahan tämä myös on, yksi projekti tulee tiensä päätökseen mutta kun jotakin vanhaa loppuu, alkaa myös uutta. Exp3rt – Kohtaava kokemusasiantuntijuus -hanke alkaa heti huhtikuussa ja rekry on parhaillaan käynnissä. Siitä tulee varmasti mahtavaa!
On ollut suunnattoman opettavaista ja hienoa olla mukana tässä hankkeessa. Maailmanpelastustyö jatkuukoon – yksi nuori ja ammattilainen kerrallaan.
– KristaR, EXP2-hankkeen projektityöntekijä