Päivä kerrallaan,
hetki kerrallaan,
yrittäen muodostaa kokonaiskuvaa,
suuremmasta hetkestä.
Elämäksi nimetystä,
edes kuukaudesta
… vääristymätöntä.
Kuvaa jota eivät pelot
mustaa.
Mustaa.
Rautaketjulla
betoniin valetut
muistot ja sanat.
Liittyvät mielessäni yhteen
huutaen totuuttaan.
Murra.
Vala uuteen muotoon.
Marttyyri, tuomitsija ja tuomittu.
Juuri nyt.
Mustaa surua,
läpikuultavaa toivoa, himmeää hehkua.
Sinistä ja punaista
tunnetta.
Runo on kirjoitettu vedenjakajalla, aikana jolloin huumeet ja huumeeton elämä kävivät kaksintaistelua elämästäni ja tulevaisuudestani.
– Susanne, kokemusasiantuntija
