.
Kiinnostaako huumeet?
Kirjoituksia ehkäisevän huumetyön kulisseista
Tervetuloa YAD Youth Against Drugs ry:n blogiin.
Julkaisemme järjestön työntekijöiden, vapaaehtoisten sekä toisinaan vierailevien kynäniekkojen mielipiteitä ja kokemuksia ajankohtaisista asioista huume- ja järjestökentältä.
Pääset siis kurkistamaan ehkäisevän huumetyön kulissien taakse.

Suomen nuoret, järjestä[yty]kää!

23 tammikuun, 2013

Allekirjoittaneella on jonkun verran kokemusta siitä, miten bileet laitetaan pystyyn. Jo ammoisina aikoina lakaisin Hurriganesin keikan nostattamaa tomupilveä, joka oli vuosien saatossa laskeutunut Sodankylän nuorisotalo Veikkolan tansseja sekä Pertti Ukkolan painiliikkeitä nähneelle salin lattialle, ja mietin miksei kinkereitä järjestetä niin kuin ennen tietokoneita tai modernia matopeliä matkapuhelimissa. Nuorisotyöntekijöiden viesti oli, rap-artisti Jodarokia lainatakseni, ”Eikö tänne kukkaan tuu, ku eihän täälä kettään oo, ilta menee hukkaan juu ja sitte itken yksin himassa, uuu”. Eli vuodet olivat vierineet eikä nuorille järjestettyihin tapahtumiin saapunut laumoittain väkeä, joten tapahtumiin haluttu enää panostaa. Harmi.

Koska kuuluin itsekin näinä aikoina kategoriaan ”nuori”, päätimme yhdessä kavereideni kanssa kokeilla järkätä bileet Veikkolassa. Hirvittävä into päällä paukkasimme nuorisotalolle, että nyt lähtee ja bileet käyntiin ja ne on muuten RAP! Ja tulihan niistä sen verran mukavat karkelot, että taidettiin loppujen lopuksi järjestää kymmenkunta musiikkitapahtumaa ensin nuorisotalolla ja lopulta ulkona yöttömän yön auringon antaessa taustatukea esiintyjille ja yleisölle. Nuorisotalot on siitä siistejä paikkoja, että niissä voi yleensä tehdä mitä tahansa, laillista, ja nuorisotyöntekijät ovat vähintäänkin työnsä puolesta auttamishaluisia. Lisäksi nuorisotalojen eduiksi voidaan yleensä laskea esiintymislava ja jonkinlainen äänentoisto.

Mutta toisaalta, bileiden järjestäminen ei vaadi mitään hienouksia. Intiimeimmät keikat ovat olleet tapahtumissa, joissa esiintyjät ja yleisö ovat samalla tasolla ilman lavan aiheuttamaa korokkeelle nostamisen tunnetta ja äänentoisto ollu kotikutoisen ghettonen. Teknisiä virityksiä tärkeämpää on hyvä fiilis ja yhdessä tekeminen! Järkkäreiden hyvä meininki välittyy esiintyjille ja esiintyjien kautta yleisölle – se johtaa tilanteeseen, jossa kaikki nauttivat. Ja juuri siitä saa ihan uskomattomat kiksit ja fiilikset!

Bileiden koristelussa voi antaa mielikuvituksen laukata ja antaa sisäisen taiteilijasielun ottaa vallan.
Bileiden koristelussa voi antaa mielikuvituksen laukata ja antaa sisäisen taiteilijasielun ottaa vallan.

Lopuksi muutama vinkki bileiden järkkäilyyn;

  1. Järjestävä porukalla on näkemys tulevista bileistä. Kaikkien ei tarvitse olla samaa mieltä kaikista asoista, mutta toiminnan kannalta varmasti ihan hyödyllistä, jos ainakin päälinjat ovat yhteisymmärryksessä eli minkä tyylisiä bileitä ollaan järjestämässä. Kaikki muu on sovittavissa.
  2. Työnjako on hyvä tehdä hyvissä ajoin. Kun jokaiselle löytyy omien mielenkiinnonkohteiden tai taitojen mukaista tekemistä, hommat tulee hoidettua ajallaan.
  3. Paikka kannattaa miettiä tarpeen mukaan, ensimmäiseksi ei välttämättä kannata alkaa varailemaan jäähallia tai stadionia. Helpoin ja yleensä toimivinkin ratkaisu on paikallinen nuorisotalo. Tällöin kaikki tarpeellinen voi olla jo talossa, jolloin kulut minimoituvat. Lisäksi nuorisotyöntekijöiden kanssa voi käydä läpi lupa-asiat, turvallisuussuunnitelmat, järjestyksenvalvonnan yms. virallisuudet.
  4. Esiintyjät kannattaa buukata heti kun bileiden aika ja paikka on selvinnyt. Ja mainostus, se mylly pyörähtää käyntiin kun esiintyjät on varmistettu ja se mylly ei sitten pysähdy ennen bileitä! Eli julisteiden, flaikkujen ja puskaradion tuuttaus on merkittävässä roolissa!
  5. Sitte kaikki muu kikkailu mitä tapahtuman järkkäilyyn kuuluu kulkee siinä rinnalla. Kaikkeen kannattaa valmistautua, mutta muistaa myös ettei pienet mokat maailmaa kaada!

Bileiden järkkäily on helppoa, hauskaa ja hyvällä porukalla myös rentoa yhdessä puuhastelua, jota voin suositella vilpittömästi jokaiselle tylsyyden ja tekemisen puutteen aallokossa seilaavalle. Nyt olen siinä mielessä nuoruuteni unelma-ammatissa, että voin olla mukana järkkäilemässä erilaisia tapahtumia, jakaa matkan varrella tarttuneita vinkkejä eteenpäin sekä oppia muilta lisää jatkuvalla syötöllä. Ja sehän se on siistiä!

Lisää infoa erilaisten tapahtumien järjestämisestä löytyy tuoreesta ja erinomaisen kattavasta EHYT ry:n julkaisemasta, Mikko Vainion kirjoittamasta Tuunaa Tapahtuma! -kirjasta.

-Ville, projektityöntekijä, DanceWise2-

Oliko tämä hyödyllinen sivu?

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.