YAD Youth Against Drugs ry:n nuoret vapaaehtoiset osallistuivat tänä vuonna kolmelletoista musiikkifestivaalille ympäri Suomea. Kesän 2015 aikana YADin infopisteellä kohdattiin yhteensä noin 1800 festarikävijää. Lisäksi YAD:n jalkautuvan ensiaputiimin vapaaehtoiset olivat mukana yhdessä elektronisen musiikin festaritapahtumassaensiaputeltalla sekä festarialueella kiertäen. YAD on valtakunnallinen ehkäisevän huumetyön yhdistys, jonka yksi vanhimmista toimintamuodoista on musiikkifestareilla kiertäminen. YAD:n infopisteellä käyneille tutuksi … Lue lisää
Jalkautuva tiimi
Vuonna 2008 se alkoi. Rave Against Drugs oli taaksejäänyttä elämää, ainakin rahoittajansa ja nimensä puolesta. Oli aika jatkaa samaa työtä toisen tahon kanssa, mutta tuoda siihen myös jotain uutta. Projektin nimeksi tuli DanceWise ja sitä lähti rahoittamaan Raha‐automaattiyhdistys. Alusta lähtien mukana oli sekä perinteinen infopistetoiminta klubeilla ja omat bileet, jotka kulkivat nimellä S|DEFFECT. Nämä … Lue lisää
Vuonna 2008 Rave Againt Drugs -projektin kengissä aloitti DanceWise. Toimintoihin lisättiin jalkautuva tiimi. Lähdimme ensiapuhommiin pääasiassa psytrance-festareille, kuten Konemetsä, Existence tai Metsäfestiwal. Jokainen keikka on ollut omanlainen. Rankin ikinä oli ensimmäinen. Tiimille oli määritetty selkeät vuorot. Taukohin ei kuitenkaan ollut mahdollisuutta tarpeen takia. Ensimmäinen yliannostustapaus tapahtui 6 minuuttia ennen tapahtuman alkua; ensiapupiste ei tainnut edes … Lue lisää