.
Kiinnostaako huumeet?
Kirjoituksia ehkäisevän huumetyön kulisseista
Tervetuloa YAD Youth Against Drugs ry:n blogiin.
Julkaisemme järjestön työntekijöiden, vapaaehtoisten sekä toisinaan vierailevien kynäniekkojen mielipiteitä ja kokemuksia ajankohtaisista asioista huume- ja järjestökentältä.
Pääset siis kurkistamaan ehkäisevän huumetyön kulissien taakse.

Vapaaehtoisena Jalkautuvassa tiimissä

syyskuu 17, 2013

teemuVuonna 2008 Rave Againt Drugs -projektin kengissä aloitti DanceWise. Toimintoihin lisättiin jalkautuva tiimi. Lähdimme ensiapuhommiin pääasiassa psytrance-festareille, kuten Konemetsä, Existence tai Metsäfestiwal.

Jokainen keikka on ollut omanlainen. Rankin ikinä oli ensimmäinen. Tiimille oli määritetty selkeät vuorot. Taukohin ei kuitenkaan ollut mahdollisuutta tarpeen takia. Ensimmäinen yliannostustapaus tapahtui 6 minuuttia ennen tapahtuman alkua; ensiapupiste ei tainnut edes olla vielä valmis. Juoksua jatkui loppuun asti. Nukkua ehti niukasti.

Rankasta setistä huolimatta tiesin lähteväni uudestaan. Ei tarvinnut edes odottaa ajan kultausta muistoille. Se oli selvää jo ennen ensiapupisteen kasaamista.

Kerron uusille vapaaehtoisille aina tästä ensimmäisestäkin keikasta. Kaikessa rehellisyydessä se kuitenkin on mahdollisuus, vaikka nykyisellään meininki muuttuu fiksumpaan suuntaan.

Oli rankka keikka tai ei, niin tästä on aina saanut paljon. Tietää tekevänsä takuulla hyvää.

dw_maisema

 

Kohdekulttuurin päihdekäyttö on muuttunut fiksummaksi. Käyttäjien määrä on todennäköisesti sama. Käyttömäärä per nuppi on hilliintynyt. Viimeisimpinä kesinä ensiapua on tarvittu pääasiassa haavojen paikkailuun, erityisesti jaloista. Asiakasryhmämme kun tykkää tallustaa paljain tassuin.

Haavojen lisäksi vastaan tulee allergisia kohtauksia, punkkien irroitusta, nyrjähtäneitä nilkkoja jne. Jokunen festarikansalainen saattaa käydä lepäämässä päänsä selv(emm)äksi. Ambulanssiakin on joskus tarvittu. Tietääkseni yksikään tapaus ei ole päättynyt ikävimmin mahdollisin merkein. Lähellä on käyty. Ilman meidän tiimiä olisi käynyt huonommin. Hyvä me! Tarvetta löytyy vaikka suunta on hyvä.

Mahtava mittari työlle on asiakaskunta ja sen asennoituminen. Ensimmäisellä rankalla keikalla saimme selän takana ”kytittelyä”. Äänensävy oli samaa kuin ”huorittelussa”. Festareilla skarppeina kulkevat heput ilmeisesti herranpelkoisista vaikuttivat skoudeilta. Keikka keikalta asenne tiimiämme kohtaan on kohentunut. Vuoden takaa muistan poppoon, joka ”myi” meitä kaverilleen; ’Mee niiden mukaan. Ne paikkaa sun haavan. Ne on ihania!’ Paljon parempaa palautetta ei voi saada.

Jotakin on tehty oikein. Tästä on hyvä jatkaa.

Lähden vieläkin uudestaan mukaan.

– Teemu, DW-Crew vapaaehtoinen –

 

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.