Mini-interventio kannabiksesta kiinni jääneille alaikäisille Tampereella
Yleistyvät kannabiskokeilut näkyvät myös lastensuojelutyössä. Poliisin tehtävä on tehdä lastensuojeluun ilmoitus jokaisesta alle 18-vuotiaan tekemästä rikoksesta, ja käyttörikosten sekä muiden huumausainerikosten myötä lisääntyvät myös sosiaalityöntekijöille tulevat ilmoitukset. Lastensuojelun työntekijät kartoittavat nuorten elämäntilanteen ja tuen tarpeen, ja ohjaavat tarvittaessa jatkotuen piiriin. Mutta mitä tapahtuu silloin, kun kyse ei ole päihdehoitoa tarvitsevasta päihdeongelmasta, vaan enemmänkin satunnaisesta kokeilusta ja nuori on täysi-ikäistymisen kynnyksellä?
Tampereella tätä kysymystä lähdettiin ratkomaan moniammatillisen yhteistyön kautta. Sosiaalipäivystyksen alaikäisten rikostentekijöiden kanssa toimimiseen erikoistunut Risu-ryhmä kutsui YAD ry:n mukaan suunnittelemaan mini-interventiota kannabiksen käytöstä kiinnijääneille, 16‒17-vuotiaille nuorille. Mukaan pyydettiin myös Kris Tampere ry:n kokemusasiantuntijoita ryhmää täydentämään.
Inspiraatiota täysi-ikäistymisen kynnyksellä olevien nuorten kannabiksen käyttöön puuttumiseen lähdettiin hakemaan perusterveydenhuollossa alkoholia runsaasti kuluttaville aikuisille tehtävästä mini-interventiosta. Siinä potilaan omaa alkoholinkäyttöä ja sen vaikutusta itseen ja omaan lähipiiriin pohditaan erilaisten kysymyksen kautta. Ajatuksena on, että potilas tunnistaa itse oman päihteidenkäyttönsä haitat ja oheisvaikutukset ennen varsinaisen päihdehoitoa vaativan ongelman syntymistä, ja saa sitä kautta motivaatiota käytön vähentämiseen tai lopettamiseen. Perusterveydenhuollossa mini-interventioilla on saatu aikaan hyviä ja verraten pitkäaikaisia tuloksia. (Anderson, Gual & Colom 2006)
Nuorten kannabiksen käyttäjien mini-interventio päätettiin toteuttaa ryhmämuotoisena kolmen teemallisen tapaamiskerran pakettina. Tapaamisten tavoitteena on saada nuori tarkistelemaan itse oman päihteiden käyttönsä eri puolia, tiedostaa siihen liittyviä riskejä ja oheisvaikutuksia ja oppia ennakoimaan ja tunnistamaan päihteiden riskikäytön eri vaiheita ja ilmenemismuotoja. Samalla nuorille esiteltiin myös päihteettömän vapaa-ajantoiminnan mahdollisuuksia, kuten Kris Tampere ry:n nuortenryhmän toimintaa ja YAD ry:n Tampereen paikallisosaston toimintaa. Nuorten kannabiksen käyttäjien mini-intervention pilottiryhmään osallistui yhteensä viisi 16–17-vuotiasta nuorta.
Ensimmäisellä tapaamiskerralla keskusteltiin omasta käytöstä nyt ja tulevaisuudessa. Nuoret pohtivat nelikentän avulla kannabiksen käytön ja käytön lopettamisen koettuja etuja ja haittoja nyt ja tulevaisuudessa. Toisella tapaamiskerralla keskusteltiin poliisin ja sosiaalityöntekijän kanssa, mitä käytöstä kiinni jääminen tarkoittaa ja mihin kaikkeen erilaiset rekisterimerkinnät voivat vaikuttaa. Kolmannella kerralla puhuttiin kokemusasiantuntijajohtoisesti kannabiksen ongelmakäytöstä ja siitä, miten heidän kohdallaan satunnaiskäyttö oli vähitellen edennyt päihdeongelmaksi.
Tapaamisissa oli paikalla ryhmäläisten lisäksi YAD ry:n työntekijä, sosiaalityöntekijä, Risu-ryhmään kuuluva seurakunnan nuorisotyöntekijä sekä Kris Tampere ry:n kokemusasiantuntijoita. Lisäksi yhdellä tapaamiskerralla paikalle kutsuttiin poliisi. Kaikki pilottiryhmän nuoret sitoutuivat hyvin ryhmän toimintaan ja sääntöihin, mikä oli erityisen huomionarvoista, sillä ryhmä oli osallistujille vapaaehtoinen. Ryhmäläiset eivät tunteneet toisiaan entuudestaan, ja ryhmässä heitä puhuteltiin vain etunimillä. Ainostaan ryhmän koolle kutsuneella sosiaalityöntekijällä oli tarkemmat tiedot kaikista ryhmäläisistä. Ryhmän ohjaajille ja muille ryhmäläisille nuoret saivat kertoa omasta tilanteestaan ja käyttöhistoriastaan sen verran, mitä halusivat. Tapaamiset järjestettiin YAD ry:n ja Kris ry:n tiloissa.
Kaikki kannabis-intervention pilottiryhmän ohjaajina toimineet olivat sitä mieltä, että vastaavaa toimintaa kannattaa järjestää myös jatkossa. Nuorten mielestä kiinnostavia ja ajatuksia herättäviä olivat erityisesti kokemusasiantuntijoiden tarinat. Toimintaa kehitetään ja jalostetaan edelleen pilottiryhmästä saatujen kokemusten perusteella.
– Petra Pohjonen, Ehkäisevän huumetyön suunnittelija, YAD Youth Against Drugs ry
Lähteet: Anderson, P., Gual, A., Colom, J.: Alkoholi ja perusterveydenhuolto. Riskikulutuksen varhainen tunnistaminen ja mini-interventio –hoitosuosituksen yhteenveto. Työterveyslaitos ja Sosiaali- ja terveysministeriö, Alkoholiohjelma. 2006. Helsinki. http://www.thl.fi/thl-client/pdfs/c7ddf1c5-58c2-4177-a205-c1aaff0b45e5
Rikosrekisterillä kohti päihteetöntä tulevaisuutta..
Ensinnäkin kannabista kokeilleen nuoren vertaaminen alkoholin ongelmakäyttäjään on naurettavaa. Kannabiksen rikosoikeudellinen status vaikuttaa nuoriin ja heidän tulevaisuuteensa huomattavasti negatiivisemmin, kuin mikään määrä vaikuttavaa ainetta. Jos nuoria kannabiksen kokeilijoita pidetään huumeidenkäyttäjinä, tai rappioalkoholisteina, heille jauhetaan porttiteoriaa, ja esitellään rikollisella toiminnalla elämänsä pilanneita ihmisiä, saatetaan onnistua pelottelemalla traumatisoimaan osa nuorista “kaidalle polulle” takaisin alkoholin ja reseptilääkkeiden pariin. Kuitenkin huomattavasti terveydelle vakavampi ongelma on juuri laillisten lääkkeiden ja alkoholin sekakäyttö, designhuumeet, päihdyttävät kaasut ja liuottimet. Kriminalisoimalla valveutuneita ja aikaansa ja mediaa kriittisesti seuraavia nuoria ei ole oikea tie. On totta, että tietyt kannabislajikkeet saattavat aiheuttaa joidenkin kohdalla kummallisia ajatuksia, mutta nekään eivät silti tuhoa aivosoluja, eikä sisäelimiä, kuten alkoholi, enegiajuomat, tai reseptilääkkeet. Ainoa pysyvä haittavaikutus kannabiksella on kiinnijäämisestä tuleva rikosrekisteri, ja loppuiän kestävä rikollinen leima.
Reseptilääkkeet vaan on ainoa tie pois kovista klassista huumeista…
Hei! Missään tapauksessa kannabiksen käyttöä ei verrattu alkoholin ongelmakäyttöön. Alaikäisten käyttöön puuttumiseen lähdettiin hakemaan keinoja sieltä, missä on jo pitkän linjan kokemusta ja tutkimusta aiheesta, eli päihdehoidon puolelta. Kannabiksen käyttörikoksesta ei tule rikosrekisterimerkintää.
Ryhmän tarkoituksena oli antaa nuorille ajattelun apuvälineitä omien itsenäisten valintojen tekemiseen. Tiedon jakaminen ei meidän ymmärryksemme mukaan vähennä yksilön valinnan vapautta vaan päin vastoin lisää sitä. Sen sijaan tosiasia on, että lastensuojelulain mukaan alaikäisen päihteiden käyttöön pitää puuttua, niin alkoholin, kannabiksen kun muidenkin päihteiden suhteen. Myös nuorille, joiden elämässä esimerkiksi alkoholi tuottaa ongelmia, on omat tukitoimensa.
Olen samaa mieltä siitä, että liioittelu ja pelottelu eivät kuulu laadukkaaseen päihdekasvatukseen. Vain yhden, rappioon ja kuolemaan johtavan päihdepolun esittely ainoana vaihtoehtona on harhaanjohtavaa, sillä suurimmalla osalla nuorista päihteiden käyttö jää muutamaan kokeiluun tai tiettyyn elämänvaiheeseen. Mikäli päihderiippuvuudesta maalattu kuva rajataan suonensisäisiä huumeita käyttävään, katuojassa asuvaan kuoleman kielissä roikkuvaan marginaalikäyttäjään, ei omia tai läheisten ongelmia osata myöskään tunnistaa riittävän varhaisessa vaiheessa.
On hyvä, että käytön rangaistusten kokonaisvaikutuksista ja kerrannaisvaikutuksista keskustellaan. On totta, että rikoksen ja rangaistuksen olisi syytä olla suhteessa toisiinsa. On myös hyvä pohtia sitä, onko tämän yhteiskunnan tarkoitus suojella täysi-ikäisiä jäseniään itseltään vai toisiltaan. Kuitenkin alaikäisten kohdalla yhteisön aikuisilla on tärkeä kasvatustehtävä nuorten elämässä, jonka toteuttamista ei tule pitää uhkana yksilönvapauden toteutumiselle.
Kehittyvässä iässä oleva nuori on erityisen altis kaikille päihteiden haittavaikutuksille. Hyvin nuorella iällä aloitettu päihteidenkäyttö, myös kannabiksen käyttö, lisää nuoren riskiä sekä päihderiippuvuuksiin että mielenterveysongelmiin. Ongelma ei tietenkään ole pelkässä päihteessä, vaan nuoren elämäntilanteessa on sekä herännyt tarve runsaalle päihteiden käytölle että jollain tavalla sen mahdollistavat olosuhteet. Lastensuojelullinen puuttuminen käyttörikoksesta kiinni jääneen alaikäisen elämään mahdollistaa näiden olosuhteiden ja mahdollisen tuentarpeen arvioinnin.
Kiitokset kommentistasi! Kannattaa tutustua meidän myssy pois silmiltä- ryhmään facebookissa ja kannabisaiheisiin kirjoituksiin tässä blogissa. Mielipiteemme eivät ole yhtään niin kaukana toisistaan, kun ensisilmäykseltä voisi kuvitella!
Oho, ompa kuvassa kaunis näky,jointti joka palaa jättäen valkoista tuhkaa. Siinä on tavoittelemista rikollisliigoille jotka rahoittavat pirinhakureissujaan epämääräisten rikkaruohojen kasvatuksella ja myynnillä.
“Ajatuksena on, että potilas tunnistaa itse oman päihteidenkäyttönsä haitat ja oheisvaikutukset ennen varsinaisen päihdehoitoa vaativan ongelman syntymistä, ja saa sitä kautta motivaatiota käytön vähentämiseen tai lopettamiseen.”
Tuossahan se tuli pähkinänkuoressa.
Eli oletetaan automaattisesti, että ihminen, joka käyttää ei-laillisia päihteitä, käyttää niitä oman terveytensä kannalta jotenkin väärin tai liikaa. Onko täysin mahdoton ajatus, että ihminen käyttää jo mainitulla hetkellä tasan oikein ja hyvää määrää päihdettä?
Eräältä tutultani kyseltiin vastaavalta kuulostavassa haastiksessa toisessa kaupungissa että “mitä isovanhempasikin ajattelevat”. Kun hän kyseli virkahenkilöltä saisiko jotakin konkreettisia syitä, miksi hänen pitäisi lopettaa kannabiksen käyttö, henkilö vastasi, että “kyllä sinun itsesi pitää ne syyt löytää.” Tuttuni ei ollut ongelmakäyttäjä ja hän oli täysi-ikäinen. Mitkä siis olivat konkreettiset käytännön syyt sille, että hänen olisi pitänyt vähentää tai lopettaa käyttöään?
“Käypä hoito” ei ainakaan minun selailuni perusteella tunne käsitettä “laittomien päihteiden kohtuukäyttö” eivätkä sitä tunnu tuntevan monet muutkaan. Leikitäänpä hetki seuraavalla ajatuksella: Vesimyrkytyshän on tunnetusti vaarallinen tila. Otetaanpa siis ja kielletään maustamattoman veden juonti kokonaan tämän riskin vuoksi. Kysymys kuuluu seuraavasti: muuttuuko yksi vesilasillinen vaaralliseksi lainmuutoksen jälkeen vai tuleeko vesimyrkytys edelleen siitä seitsemästä litrasta pelkkää vettä tyhjään mahaan?
Jotta ihmisten kohtelu voisi muuttua, on hyväksyttävä ja ääneen lausuttava se, että _aineen laittomuus ja sen vaarallisuus eivät ole yksi ja sama asia_. Niin kauan kuin tätä ei iskosteta joka ainoan virkahenkilön, lääkärin ja ehdonalaisvalvojan jne. päähän ja ongelmakäytön ja kasuaalin käytön eroa ei tunnisteta, on ihan täysin turha koettaa puhua nuorisolle päihteidenkäytön vähentämisestä edes silloin, kun syytä olisi. Laittomuus
Hei! Kiitos vastauksestasi. Korostan vielä, että meidän mini-interventiomme ei ollut käypä hoito- ohjeiden mukaisesti toteutettu eikä mukana ollut terveydenhuoltoalan ammattilaisia. Näin ollen, kuten tekstistäkin käy ilmi, päihdehoidon interventiomalli toimi vain inspiraation lähteenä. On mielestäni täysin perusteltua, että alaikäisille suunnatut puuttumisen mallit eroavat aikuisille suunnatuista.
Käytöstä itselle aiheutuneiden haittojen pohtimisen idea on juuri siinä, että yksilö voi määritellä itse omaa tilannettaan ja säilyttää asiantuntijuuden omasta elämästään. Kaikki interventioryhmään osallistuneet nuoret kokivat kannabiksesta kiinni jäämisen ongelmalliseksi. Vaikka esimerkiksi fyysisiä tai mielenterveydellisiä haittoja ei oltaisikaan koettu, oli kiinni jäämisellä muita ikäviä seuraamuksia, kuten esimerkiksi lastensuojelun, poliisin ja syyttäjän kanssa asioiminen. Nuorille ei myöskään annettu oikeita tai vääriä vaihtoehtoja, vaan heidän oma kokemuksensa hyväksyttiin sellaisena, kun he sen esittivät.