Monista nuorten vanhemmista saattaa tuntua, että heillä ei ole lapsilleen paljon annettavaa mediakasvatuksen saralla. Nuoret tuntuvat ottavan sulavasti käyttöön erilaisia digitaalisia palveluita, samalla kun me vanhemmat olemme hieman karrikoidusti jämähtäneet pelkän Facebookin käyttäjiksi.
Usein neuvotaan, että lasten ja nuorten sosiaalisen median käyttöä tulisi seurata: Minkä tyyppisiä sisältöjä luokan WhatsApp-ryhmässä jaetaan? Eihän ketään kiusata, loukata tai syrjitä? Vanhempien olisi hyvä olla kartalla omien lasten käyttäytymisestä sosiaalisessa mediassa.
Samalla on hyvä katsoa peiliin ja pohtia myös omia sosiaalisen median käyttä(yty)mistapoja. Somejulkaisut ovat myös nuorten nähtävillä. Kannattaa siis esimerkiksi pohtia, millaisen kuvan antaa päihteiden käytöstä omilla päivityksillään. Tai miten kirjoittaa ihmisistä, joilla on haasteita päihteiden käytön kanssa. Vanhempien asenteet ja kenties tahattomatkin ilmaisut välittyvät ja periytyvät jälkikasvulle.
Ehkäisevän päihdetyön verkosto julkaisi toimittajille juuri ohjeet, kuinka päihteitä käyttävä tai käyttänyt tulisi kohdata haastattelutilanteessa sekä huoneentaulun termeistä, joita olisi hyvä käyttää ja termeistä, joita olisi hyvä välttää. Monet julkisuudessa yleisesti käytetyt termit eivät ole eettisesti kestäviä, vaan pikemminkin leimaavia. Nisti, narkomaani, ongelmakäyttö tai päihdeperhe ovat kaikki termejä, jotka lukitsevat kantajansa kovin yksiulotteiseen kuvaan. Tulee muistaa, että päihteiden kanssa kamppailevan elämään kuuluu muutakin kuin pelkästään päihteet. Perheessä, jossa on päihteiden käyttöä, ei kaikilla sen jäsenillä välttämättä ole haasteita päihteiden käytön kanssa. Ketään ihmistä tai perhettä ei tulisi määritellä pelkästään päihteiden käytöstä käsin.
Sanoilla me luomme todellisuutta. Luodaan siitä sellainen, että se kannustaa toipumiseen ja avun hakemiseen. Ei sellaista, jossa lokeroidaan, rangaistaan ja osoitellaan sormella.
