Kansalaisaloite kannabiksen käytön rankaisemisen poistamiseksi saavutti tarvittavan määrän allekirjoituksia, jotta se tullaan käsittelemään eduskunnassa. Tämä ei suinkaan ole ensimmäinen kerta, kun aiheen puolesta on allekirjoituksia kerätty. Vuosien 2013 ja 2014 aloitteet kannabiksen dekriminalisoimiseksi jäivät hieman alle puoleen tavoitellusta 50 000 allekirjoituksesta.
Aloitteen läpimeneminen sattuu nyt hyvään saumaan, koska hallitus on luvannut päivittää päihdestrategian. Samalla on järkevää käydä keskustelu myös huumausaineiden käytön rangaistavuudesta. Puhun tässä kaikista huumeista, en vain kannabiksesta.
Alkoholi ja tupakka ovat kansanterveyden kannalta merkityksellisimmät päihteet, mutta tällä vuosituhannella huumeiden käyttö on lisääntynyt ja myös arkipäiväistynyt. Tiukasta lainsäädännöstä huolimatta. Lisääntynyt käyttö näkyy paineena terveydenhuollossa, levottomuutena katukuvassa ja epävarmuutena perheissä.
Viimeisten vuosikymmenten päihdepolitiikka ei ole siis onnistunut vähentämään huumeiden käyttöä. Haittoja vähentävistä toimista on ollut kuitenkin erinomaisia kokemuksia esimerkiksi HIV:n leviämisen estämisessä. Myös kannabiksen kohdalla on tarvetta haittoja vähentävälle työlle. Jo se, että vähentää käyttöä, voi olla merkittävä terveydellinen teko. Kaikkien kohdalla huumeiden käytön lopettaminen ei ole edes realistinen tavoite.
Nyt onkin erinomainen paikka käydä keskustelua siitä, miten huumausaineiden käyttöä ja siitä aiheutuvia haittoja (niin yksilölle, yhteisöille kuin yhteiskunnallekin) pystyttäisiin vähentämään. Lakeja tiukentamalla se ei ainakaan onnistu. Nykyinen lainsäädäntö tukahduttaa uudenlaisten haittoja vähentävien palvelujen kokeilemisen (esimerkiksi ainepitoisuuksien testaus, käyttöhuoneet/turvallisen käytön tilat) ja hankaloittaa jopa haittojen vähentämiseen liittyvän tutkimuksen tekemistä.
Monesti olen itsekin sanonut, että tulee seurata päihdepoliittisia ratkaisuja, joita ulkomailla on tehty ja ottaa niistä opiksi. Nyt voisi olla tällaisen koonnin paikka. Erilaisia päihdepoliittisia malleja on ollut käytössä useissa maissa jo monen vuoden ajan eli dataa päätösten tekemisen tueksi pitäisi olla saatavilla.
Käyttäjien rankaiseminen leimaa, syrjäyttää ja vaikeuttaa ongelmien tullessa avun hakemista. Huumeiden ongelmakäyttäjien kohdalla rankaiseminen tuntuu siltä, kuin löisi jo lyötyä. Päihdestrategiaa työstettäessä on tärkeää pohtia, miten avun tarpeessa olevat huumeiden käyttäjät saisi kaikkein parhaiten tuki- ja hoitopalvelujen piiriin.
Toivon, että päihdestrategian luomisessa kuullaan riittävän laajaa ja monipuolista asiantuntijajoukkoa, unohtamatta kokemusasiantuntijoita ja huumeiden käyttäjiä. Päihdepolitiikkaa tulee tehdä poikkihallinnollisesti, koska sen muutokset heijastuvat moniin asioihin yhteiskunnassa. Sitä ei myöskään tule tehdä hätiköiden. Päihdepolitiikan muutosten kokonaisvaikutuksen arvioiminen ei ole yksinkertaista ja tulee muistaa, että huumeiden käytön laillinen asema on siinä kokonaisuudessa vain yksi, joskin merkittävä, osa.
Janne Paananen
toiminnanjohtaja
YAD Youth Against Drugs ry
