.
Kiinnostaako huumeet?
Kirjoituksia ehkäisevän huumetyön kulisseista
Tervetuloa YAD Youth Against Drugs ry:n blogiin.
Julkaisemme järjestön työntekijöiden, vapaaehtoisten sekä toisinaan vierailevien kynäniekkojen mielipiteitä ja kokemuksia ajankohtaisista asioista huume- ja järjestökentältä.
Pääset siis kurkistamaan ehkäisevän huumetyön kulissien taakse.

Pelle Miljoonan kokemus herättää pohdintaa leimoista ja huumorin rajasta

25 huhtikuun, 2024


Silmiini osui pari viikkoa sitten Ilta-Sanomien uutinen siitä, miten Pelle Miljoona on tuohtunut Kovan viikon ilta -ohjelmassa esitetystä uutisparodiasta.

Saksa on hiljattain laillistanut kannabiksenja vitsi menee kutakuinkin niin, että laillistamisen myötä Saksan viranomaiset ovat tiedustelleet, voisiko Pelle Miljoonan kuvaa käyttää kannabistuotteiden varoitustarrana. Ilta-Sanomien jutusta käy ilmi, että tuohtumuksen takana on Pellen kokemus, jossa hänet leimataan huumeidenkäyttäjäksi.

Minulle herää jutusta mieleen kaksi näkökulmaa, jotka haluan tässä kirjoituksessa nostaa esiin. Ymmärrän Pellen kokemuksen leimasta ja leimatuksi tulosta. Itse tykkään kovasti kyseisestä Kovan viikon ilta -ohjelmasta ja olenkin hieman hämmästynyt näin väsyneestä vitsistä. Stereotypia pilveä polttelevasta takkutukasta on kömpelö ja vanha vitsi, johon myös Pelle Miljoona on varmasti törmännyt elämänsä aikana lukuisia kertoja. Vitsillä joutaisi pyyhkiä jo perseensä.

THL:n mukaan vuoden aikana kannabista käyttää noin 280 000 ja kuukauden aikana noin 100 000 suomalaista. Tähän porukkaan mahtuu hyvin monenlaisia ihmisiä. Mieleeni nousee kysymys, miksi muuten niin nokkela ja yleisesti ottaen kansan puolia pitävä ohjelma vahvistaa ikävää leimaa, joka koskettaa niin monia? Erityisesti nuoria aikuisia. Leimaantuminen voi tuottaa monelle häpeää jaaiheuttaa monitahoista kärsimystä elämän eri osa-alueilla.

Ylen nuorten sisällöistä ja viihteestä vastaava tuottaja Juha Lahti oli kommentoinut parodiaa Ilta-Sanomille. ”-Kaikki muut uutiset -ohjelmaosio on värikästä uutisparodiaa, joka perustuu vahvasti liioitteluun ja usein älyttömiinkin väitteisiin. 

-Pelle Miljoona on viime vuosina profiloitunut terveellisten elämäntapojen nostamiseen huolimatta alakulttuurista, johon hänet yhdistetään. Tämä kontrasti on olennainen osa vitsin ideaa, hän sanoo.” 

Mielestäni vitsi on liian monimutkainen ymmärrettäväksi siten, kun Lahti sitä avaa. En uskalla toivoa, että kovin moni lukee vitsin sanoman niin, että siinä olisi tarkoitus nauraa leimaavan vitsin absurdiudelle. Itse näen, että vitsi lähinnä päätyy vahvistamaan ikävää leimaa. Minä tunnen Pelle Miljoonan lähinnä omintakeisesta vaihtoehtomusiikista, mutta minulle ei ole tullut vastaan media julkaisuja, joissa Pelle olisi nostettu esiin terveellisistä elämäntavoistaan.

Ilta-Sanomien haastattelu tuo myös esiin toisen ikävän seikan. Pelätessään joutuvansa huumeidenkäyttäjä leiman alle, Pelle päätyy puhumaan itse mm. kannabiksen käytöstä yleistäväänsävyyn ja näin ollen itse lisäämään käyttöön liittyvää negatiivista leimaa. Pellen linja kannabiksen ja muiden huumeiden suhteen on tiukan kielteinen. Hän kertoo, ettei ole koskaan pitänyt kannabiksesta ja saaneensa siitä ”skitsoja” fiiliksiä.

”– Jos kuvitellaan, että kannabiksen käyttö on inspiroivaa, ollaan väärässä. Jos vetää tötsyt, voi tarinaa siinä hetkessä tulla. Mutta kun tekstiä katsoo seuraavana aamuna, totuus onkin toinen.” 

Pelle vetää mutkat suoriksi ja puhuu omasta kokemuksestaan harmillisesti yleistäen. Tämä on sääli, sillä kannabis on isolle osalle sitä käyttävälle ihmiselle niin monimerkityksellinen. Moni kokee siitä positiivisia ja hyvinvointia lisääviä vaikutuksia. Kannabista käytetään ja tullaan käyttämään, haluttiin tai ei. Kautta maailman on huomattu, ettei kieltolailla ole siihen suurta vaikutusta, sillä käyttöä ja kokeilua tapahtuu yhä enenevissä määrin. Joten voitaisiinko yhdessä puhua kannabiksesta ja sitä käyttävistä ihmisistä kunnioittavasti ja näin ehkäistä siitä aiheutuvaa häpeäleimaa ja sen aiheuttamaa haittaa ihmisille?

Lähteet

https://thl.fi/aiheet/alkoholi-tupakka-ja-riippuvuudet/huumeet/kannabis/kannabiksen-kaytto-suomessa

https://www.is.fi/viihde/art-2000010345266.html

Artikkelin kirjoittaja

Tihu Tiittanen

Projektityöntekijä

Oliko tämä hyödyllinen sivu?