.

  Vuonna 2008 se alkoi. Rave Against Drugs oli taaksejäänyttä elämää, ainakin rahoittajansa ja nimensä puolesta. Oli aika jatkaa samaa työtä toisen tahon kanssa, mutta tuoda siihen myös jotain uutta. Projektin nimeksi tuli DanceWise ja sitä lähti rahoittamaan Raha‐automaattiyhdistys. Alusta lähtien mukana oli sekä perinteinen infopistetoiminta klubeilla ja omat bileet, jotka kulkivat nimellä S|DEFFECT. Nämä … Lue lisää

YAD Youth Against Drugs ry on aina ollut vapaaehtoisjärjestö. Toimintamme perustuu aktiivisiin vapaaehtoisiin nuoriin, ammattitaitoisiin työntekijöihin sekä käyttötaustaisten ihmisten kokemustietoon. Monilla YAD:n työntekijöilläkin on vankka vapaaehtoistausta ennen työuran alkamista. Olisimme kovin yksiulotteinen järjestö ilman vapaaehtoisia. Itse asiassa, on tyystin mahdoton ajatella YAD:ta ilman vapaaehtoisia. Vapaaehtoiset pyörittävät infopiste- ja festaritoimintaa, käyvät kouluilla ja nuorisotiloilla pitämässä päihdekasvatussessioita … Lue lisää

Yhtenä osana DanceWise2-projektia olemme tehneet työparini kanssa dj-kouluja, joiden tarkoituksena on paitsi sytyttää nuorissa kipinä musiikkia kohtaan, myös laajentaa heidän näkemystään levyjensoittamista kohtaan ja synnyttää keskustelua päihdeasioista. Ihan ongelmatonta päihdeasioiden yhdistäminen dj-koulutukseen ei ole ollut. En puhu nyt teoreettisista seikoista vaan hyvinkin käytännöllisistä jutuista. Kuinka yhdistää aatteellinen ja pohdiskeleva puoli huumeasioita kohtaan levynpyörittämistä käsittelevän koulutukseen … Lue lisää

Allekirjoittaneella on jonkun verran kokemusta siitä, miten bileet laitetaan pystyyn. Jo ammoisina aikoina lakaisin Hurriganesin keikan nostattamaa tomupilveä, joka oli vuosien saatossa laskeutunut Sodankylän nuorisotalo Veikkolan tansseja sekä Pertti Ukkolan painiliikkeitä nähneelle salin lattialle, ja mietin miksei kinkereitä järjestetä niin kuin ennen tietokoneita tai modernia matopeliä matkapuhelimissa. Nuorisotyöntekijöiden viesti oli, rap-artisti Jodarokia lainatakseni, ”Eikö tänne … Lue lisää

Koska tekstin otsikko voi olla vaikeasti aukeava tahi ymmärrettävä, jatkan samalla rutinoituneella kaavalla kirjallista itseilmaisuani. Eli vastuu siitä ymmärtääkö ja miten ymmärtää sivulla näkyvän tekstin siirtyy välittömästi lukijan näyttöpäätteelle taivutetuille harteille. Tämän vastuuvapauslausekkeen myötä uskallan jatkaa epäjohdonmukaisten ja asiasisällöttömien sanaliittojen kirjoittamista interwebin ihmeelliseen maailmaan. Olen Ville, juuriltani ja tavoiltani pesunkestävä landespede. Lokaationi on Helsingin Hakaniemessä … Lue lisää