YADin ja Krisin Yhteistyö Kajaanin Spartakin kanssa jatkui jälleen tänä vuonna nuorten elämänhallintaleirillä Sopentuvalla 4.-7.7. Tuntuu tosin oman osuutemme ylikorostamiselta puhua yhteistyöstä, koska tilana toimi Spartakin osittain omistama Sopentupa, ja Spartakin puuhatiimi oli myös laittanut paikat valmiiksi etukäteen. Myös kaiken maailman vermeitä oli odottamassa innokkaita liikkujia ja yleishärvääjiä. Paikan päältä löytyi frisbeegolf-kiekkoja ja -maalit, kanootteja, palloja sekä jos jonkinlaisia pelejä. Itse asiassa tekemistä ja mahdollisuuksia oli niin paljon, ettei kaikkea ehtinyt edes kokeilla. Itse nautin eniten saunassa rentoutumisesta ja virkistäytymisestä järveen pulahtelemalla. Erityismaininnan ansaitsee Sopentuvan hieno savusauna. Kuten yleensä, saunassa käytiin myös keskusteluja tärkeistä aiheista, kuten huumeista ja niiden käyttämiseen liittyvistä ongelmista.
Tällä kertaa YADia oli edustamassa yksi vapaaehtoistyössä kunnostautunut reipas yadilainen ja me vanhat ja väsähtäneet Kokemusasiantuntijuushankkeen (tuttavallisemmin Expan) työntekijät. Krisin edustajia tuli leirille sekä Tampereelta että Seinäjoelta. Heidän joukossaan oli myös yksi juuri avioitunut nuoripari, joten leiri toimi myös häämatkana. Vielä yhdet onnittelut parille naimisiinmenon johdosta! Tampereelta leirille lähteneihin tutustuminen alkoi puoliujosti jo pitkähkön ajomatkan ja pysähdysten aikana. Leirille saapumista seuranneen esittelykierroksen aikana oli vielä aistittavissa pientä varautuneisuutta ja jännitystä, mikä tuntui tavallaan helpottavalta, koska en itsekään osaa olla näissä tilanteissa jännittämättä. Kuten yleensäkin, jännitys paljastui turhaksi. Alkukankeuden jälkeen leiriväki hitsautui melko nopeasti yhteen, ja tunnelmaa kehuttiinkin siitä, että leirillä tuntui luontevalta olla vain oma itsensä vetämättä mitään roolia.
Ehkä hienointa leirin tunnelmassa oli se, että oikeastaan kaikki leikkimielisistä ”kesäolympialaisista” siivoiluihin ja muihin käytännön järjestelyihin tehtiin yhdessä koko porukalla ilman mitään turhia raja-aitoja ohjaajien ja leirille osallistuneiden nuorten välillä. Ehkä juuri tämän takia käymämme keskustelutkin olivat niin mielenkiintoisia. Mieleeni jäi erityisesti, kun leirin loppufiilistelyissä eräs leiriläinen sanoi, että leirillä oli ollut mukavaa ja että leiriviikonloppu oli hänelle ensimmäinen vesiselvä viikonloppu aikoihin. Aiemmin eräs toinen puhui kotiinsa erakoitumisesta, jonka leirille lähtö oli katkaissut. Jo tämä itsessään kertoi, että leiri oli ollut hyödyksi ja tarjonnut mahdollisuuden pysähtyä miettimään asioita.
Aina ei ole kuitenkaan järkevää ajatella pelkästään, mitä hyötyä jostakin on, vaan on tarpeen jättää tilaa myös hauskanpidolle ja elämästä nauttimiselle. Leppoisa pelailu ja puuhailu toimii mukavana irtiottona arjen stresseistä ja velvollisuuksista. Joku leirille osallistuja mainitsi, että lähtemispäätökseen oli vaikuttanut tieto siitä, että leirillä päästään pelaamaan värikuulasotaa. Itse pääsin leirillä kokeilemaan tuota peliä vasta ensimmäistä kertaa, ja se osoittautui paitsi hauskaksi, myös oletettua vaikeammaksi. Toisin sanoen turpaan tuli ja pahasti, mutta eipä se menoa haitannut, sillä kivaa oli!
Lauantaina matkustimme Spartakin bussilla Kajaaniin katsomaan Spartakin ja oululaisen JS Herculeksen välistä kolmosdivarin jalkapallo-ottelua. Saimme kotijoukkueen valmentajalta kunniatehtävän kannustaa Spartak voittoon, ja alun arkuuden jälkeen riemukas älämölömme olikin lehmänkelloineen ja rummunpäristyksineen täynnä sellaista kakofoniaa, että vierasjoukkue jäi Spartakin tähtirintojen höyryjyrän alle maalein 4–1. Saimmekin ottelun jälkeen kiitosta hyvästä meiningistä. Taas kerran on todistettu, että hyvän tunnelman luominen onnistuu aivan hyvin selvin päin.
Koska leiri oli mennyt juuri niin hyvin kuin se vain saattoi mennä, kunnon pessimisti olisi voinut arvata jo etukäteen, että täytyyhän meille toki suoda myös terveellinen annos vastoinkäymisiä, ettei elämän todellisuus pääsisi unohtumaan. Krisin minibussi tarjosi meille tätä todellisuusterapiaa päättämällä tehdä tenän ensimmäisellä pysähdyspaikallamme Sonkajärven kirkonkylällä. Humalassa olleet, mutta avuliaat paikalliset heltyivät avuttoman näköisiä kaupunkilaisia nähdessään tarjoamaan apuaan. Autoa ei kuitenkaan saatu korjattua ilman varaosia, joten se jouduttiin jättämään huoltamon pihaan. Apuaan tarjonnut paikallinen asukas ei myöskään saanut kyselyistään huolimatta minulta kannabista, vaan selvensin hänelle, että YAD ry ei ole erikoistunut huumausaineiden välitykseen.
Osa porukasta vietiin Iisalmeen, josta matka jatkui junalla kohti Tamperetta. Junamatkalla keskustelut maailmaa syleilevistä aiheista jatkuivat, ja tulipa pakon edessä myös syötyä ensimmäistä kertaa junassa. Tämän sisältöönsä nähden varsin yläkanttiin hinnoitellun lounaan maku yllätti myönteisesti. Matkakokemuksen myönteisyyttä lisäsi ehkäisevän päihdetyön tekijän näkökulmasta myös se, että VR:n junavuorot ovat nykyään kokonaan savuttomia. Rehellisyyden nimissä mainittakoon, että kaikki mukana olleet eivät jakaneet innostustani aiheesta. Leirillä kiinnittikin huomioni se, että tupakoimattomia oli paikalla vain muutama. Itse pidän tupakkaa päihteenä siinä missä muitakin, mikä asetti leirin päihteettömyyden vähän kyseenalaiseksi. Parempi kuitenkin näin, sillä täysin savuttomalle leirille ei olisi varmaan saatu yhtään osallistujia. Kaikki osallistujat yhdessä tekivät tästä leiristä kesän kohokohtiin kuuluvan kokemuksen. Kiitokset siis vielä kaikille mukana olleille meidän YADin kurppien puolesta!
Juuso Armila ja Susanna Kärki, YAD
