.
Kiinnostaako huumeet?
Kirjoituksia ehkäisevän huumetyön kulisseista
Tervetuloa YAD Youth Against Drugs ry:n blogiin.
Julkaisemme järjestön työntekijöiden, vapaaehtoisten sekä toisinaan vierailevien kynäniekkojen mielipiteitä ja kokemuksia ajankohtaisista asioista huume- ja järjestökentältä.
Pääset siis kurkistamaan ehkäisevän huumetyön kulissien taakse.

Kesäni työkokeilussa YAD:ssa

13 elokuun, 2013

EevaAloitin työkokeiluni YAD:ssa toukokuun lopulla. Työnkuvaani kuuluu tiedottajan apulaisena ja valokuvaajana toimiminen. Työkokeiluni on kestänyt vajaat kolme kuukautta, ja päättyy elokuun puolivälissä.

Ensivaikutelmani YAD:sta työpaikkana oli todella myönteinen. Työilmapiiri on hyvä ja rento, ja töihin tuleminen päivittäin on tuntunut miellyttävältä. Tunsin oloni heti ensimmäisestä viikosta lähtien tervetulleeksi ja kotoisaksi.

YAD:lla työskentely on ollut mielestäni sopivan itsenäistä, mutta olen saanut myös aina apua jos olen sitä tarvinnut. Positiivinen yllätys oli myös oma työhuone jossa olen viihtynyt todella hyvin! Olen työskennellyt pääasiassa 3-5 päivänä viikossa tehden viiden tunnin työpäiviä. Päivät ovat tuntuneet sopivan mittaisilta, ja usein aika on vierähtänyt melko nopeasti työskennellessä mukavien hommien parissa. Tuntuu että YAD:lla jokainen työpäivä on erilainen ja vaihtelua on riittävästi.

Työnkuvaani YAD:lla kuuluu pääasiassa kuvaajana toimiminen, sekä kuva-arkistojen päivittäminen ja ylläpito. Harjoittelujaksoni on pitänyt sisällään hyvin monenlaisia työtehtäviä, olen päässyt mm. piirtämään liiduilla asfalttiin, ja kokoamaan roskista tilataidetta. Työkokeilussa olen päässyt toteuttamaan luovaa puoltani ja työ on ollut sopivan haastavaa. Pääsin myös suunnittelemaan julisteita, sekä olen kuvannut paljon YAD:n tulevaa kalenteria varten. Kuvaajan tehtävien lisäksi olen tehnyt jonkin verran myös muita käytännön hommia, kuten valmistanut pinssejä festareille.tatskakuva-600px

Olin mukana Summer Upissa ja Ilosaarirockissa tehden infopistetyötä  ja kuvaushommia. Festarityö oli kokemuksena erittäin avartava. Työskentely oli mielenkiintoista ja sen lisäksi pääsin katsomaan monta hyvää keikkaa,  mikä oli todella hyvä yhdistelmä. Tutustuin myös moniin uusiin hyviin tyyppeihin festareiden aikana ja porukassa toimiminen oli mukavaa. Kyseessä olivat ensimmäiset festarini YAD:n infopistetyössä ja kokemuksesta jäi hyvä fiilis. Mielestäni festareilla työskentely on haastavaa, mutta palkitsevaa hommaa.

blogiin2

On ollut todella hienoa päästä tekemään oman alan hommia hyvässä työyhteisössä. Olen hyvin kiitollinen tästä mahdollisuudesta. Muistot näistä kolmesta kuukaudesta YAD:lla lämmittävät mieltä varmasti pitkään. Lukuisia uusia kuvia, uusia kasvoja ja toimiva työilmapiiri. Ehdottomasti mukavin kesätyöpaikka jossa olen ollut!

Työkokeilun päätyttyä vaihdan maisemaa pois Jyväskylästä, sillä haaveeni toteutui ja pääsin opiskelemaan Edinburghiin valokuvausta. Purkuviikonloppu jää valitettavasti väliin osaltani, sillä olen silloin jo toisella mantereella, mutta toivon että tulen vielä tapaamaan tulevaisuudessa Yadin porukkaa, joihin on ollut hienoa tutustua! 🙂

Hyvää loppukesää kaikille Yadilaisille!

– Työkokeilija Eeva –

Oliko tämä hyödyllinen sivu?

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.