YAD Street Teamin toiminta sai alkunsa vuonna 2006 YAD:n vapaaehtoisina toimineiden nuorten ideasta hyödyntää musiikkimaailmasta tuttua street team -konseptia YAD:n verkkotoiminnan kehittämisessä. Kaiken kaikkiaan Street Teamiin on vuosien varrella rekisteröitynyt yli 2500 nuorta vapaaehtoista ympäri Suomen ja vuositasolla palautettujen tehtävien lukumäärä on ylittänyt 1000 kappaleen rajapyykin kepeästi.
Toimintaa pilotoitiin ensin pienimuotoisesti järjestön omin voimin, mutta pian sille haettiin hankerahoitusta ja YAD:n nykyinen toiminnanjohtaja JanneP aloitti Street Teamin kehittämistyön RAY:n hankerahoituksen turvin. Ensimmäisen hankkeen aikana kehitettiin Street Teamin toimintamalli, sekä markkinoitiin toimintaa eteenpäin nuorille eri medioita hyödyntäen, rakennettiin nettisivut ja kehitettiin verkkotyötä. Street Team -konsepti osoittautui toimivaksi tavaksi järjestää valtakunnallista vapaaehtoistoimintaa verkossa ja ensimmäisen hankkeen päätyttyä haettiinkin rahoitusta jatkohankkeelle toiminnan juurruttamistyötä varten.
Itse hyppäsin Street Teamin ruoriin Street Team 2 -hankkeen alkaessa. Hankkeen aikana toiminnan juurrutustyötä tehtiin muun muassa uudistamalla nettisivut, rakentamalla ohjausmalli toiminnalle, sekä kehittämällä toiminnan seurantatyökaluja eteenpäin. Street Teamin toimintaa luotsattiin myös aiempaa selkeämmin mukaan verkostotyöhön muiden verkossa työskentelevien tahojen kanssa, sekä laajennettiin toimintakenttään sosiaalisessa mediassa. Street Team 2 -hanke päättyi syksyllä 2015 ja toiminta saatiin onnistuneesti juurrutettua osaksi YAD:n perustoimintaa. Hankkeen päättymisen aikaan pohdittiin kuitenkin myös tulevaa ja sitä, miten Street Teamin toimintaa voisi vielä kehittää ja viedä eteenpäin osana YAD:n perustyötä.
YAD:ssa järjestettiin joitakin vuosia sitten Verkkovaikuttajat-koulutusta. Vaikka koulutusta ei oltu järjestetty enää pitkään aikaan ja koulutusmateriaalit olivat osaksi vanhentuneita, mediakasvatukseen painottuvalle toiminnalle tuntui olevan edelleen tarvetta etenkin street teamilaisten keskuudessa. Netissä saatavilla oleva materiaali huumetietoon ja -keskusteluun liittyen on moniäänistä ja asiaan perehtyneen ammattilaisenkin on välillä vaikea arvioida lähteiden luotettavuutta. Pohdittiin, kuinka street teamin kohderyhmään kuuluvien 13-21-vuotiaiden nuorten mediataitoja pystyttäisiin kehittämään huumekriittisestä näkökulmasta.
Pohdintojen seurauksena laadittiin ”Mutku netissä luki…” -hankkeesta hakemus Opetus- ja kulttuuriministeriölle nuorten tieto- ja neuvontatyön ja verkkonuorisotyön avustuksia varten. Myönteinen rahoituspäätös hankkeelle saatiin maaliskuun lopulla. Hankkeen tavoitteena on lähteä rakentamaan päihdekriittistä mediakasvatuskokonaisuutta verkkokoulutuksen muodossa nuorille vapaaehtoisille. Hankkeelle on saatu hyvät yhteistyökumppanit ja projektityöntekijän rekrytointi on parhaillaan käynnissä.
Pian kymmenen vuoden taipaleen kulkeneen YAD Street Teamin osalta tahti ei siis suinkaan ole hidastumassa, vaan sisältöä kehitetään edelleen ja ensimmäiset koulutukset uuden hankkeen tiimoilta on tarkoitus startata alkuvuodesta 2017. Nyt on minun aika kiittää ja siirtää Striiban ruori seuraavalle!
– Hanna Ikonen
verkkovapaaehtoistyön suunnittelija
YAD Street Team
YAD Street Teamin sivut: www.yad.fi/streetteam