Säännöllisin väliajoin täällä järjestötyön skenessä nousee esiin kysymyksiä maailmanparantamisen, hyvän tekemisen ja vapaaehtoistyön taustalla piilevistä vaikuttimista ja motiiveista. Osa näistä motiiveista on varmasti tietoisia valintoja ja ratkaisuja, mutta vähintään yhtä kiinnostavaa, ellei kiinnostavampaakin, on meidän maailmanparantajien tiedostamattomat, syvällä piilevät, liikkeelle laittavat mekanismit.
Itsekin olen joutunut miettimään, miksi olen aikanaan halunnut lähteä nuorisotyöhön, vapaaehtoistyöhön ja huumetyöhön. Mikä näissä minuun on niin voimakkaasti vedonnut? Se, että jokin aihe nyt sattuu kiinnostamaan ei vielä riitä selittämään sitä, mistä jokin kiinnostus aidosti juontaa. Työkokemuksen, elämänkoulun ja muiden opintojen myötä olen alkanut ymmärtää, että hyvän tekemisen syvempänä motiivina toimii usein tarve tehdä hyvää itselle, siis tarve parantaa itseään.
Mitä sairautta tässä sitten ollaan parantamassa? Uskon, että jokaisella meistä ”maailmanparantajista” on omat yksilölliset syyt ja historiat, joista tarve parantumiseen kumpuaa. Yhdistäviäkin tekijöitä löytyy. Niitä ovat ainakin länsimaiselle elämänmenolle tyypillinen pinnallisuus, ulkoisten asioiden korostus ja yleinen tiedostamattomuuden ie. Niinpä opimme jo pienestä pitäen paikkaamaan sisäisiä tarpeitamme ulkoisilla asioilla. Oletamme, että jokin ulkopuolelta tuleva helpotus, apu tai oiretta lieventävä sijaistoimintokorvike korjaa sisäisiä säröjämme tai tyhjyyden tunteita. Wrong! Silti kovin vimmatusti haemme tyydytystä itsemme ulkopuolelta. Muokkaamme olosuhteita ympärillämme, vaihdamme työpaikkoja, parisuhteita, syömme, juomme, shoppaamme, douppaamme, autamme, takerrumme ihmisiin, tavaroihin, rahaan… mitä milloinkin korjataksemme sisäistä maailmaamme. On selvää, että tulokset ovat hetkellisiä ja että tällainen tiedostamattomuus ruokkii myös erilaisia riippuvuuksia. Ja vain siksi, ettemme tiedä tai tiedosta paremmin. Eikä se ole oma syymme, tähän vain olemme oppineet ja kasvaneet.
Palatakseni alkuperäiseen ajatukseen, en siis väitä, että olisi väärin tehdä hyvää itselleen auttamalla muita tai osallistumalla esimerkiksi vapaaehtoistyöhön. Tärkeää on kuitenkin pysähtyä kuuntelemaan ensin itseään ja tarpeitaan. Mitä minä tarvitsen ja millä keinoin näitä tarpeita tyydytän? Itsensä kuuntelu ja tutkiskelu mahdollistaa tiedostavuuden lisääntymisen ja käynnistää sisäisiä prosesseja. Jos pyrkii hoitamaan itseään hoitamalla muita, on varmaa että väsyy. Eikä ole mitään annettavaa, kun oma sisin huutaa tyhjyyttä. Uskon vahvasti, että huolehtimalla tietoisesti omasta hyvinvoinnistaan ja eheydestään omasta sisimmästään käsin, jaksaa myös aidosti antaa muille. ”Olla se muutos, jonka haluaa maailmassa nähdä”. Ollaan terveesti itsekkäitä! Suunnataan fokus ja hyvät energiat ensin itseen. Ja kah, hyvän tekeminen ja jakaminen muille alkaa tapahtua aivan luonnostaan, uuvuttamatta 🙂
Olen opetellut itseni kuuntelemista erityisesti viimeisen parin vuoden aikana. Paras ja viisain neuvonantaja on se oma sisäinen ääni. Omalla kohdallani se on tuonut minut nyt opintovapaan kynnykselle ja täytyy sanoa, että moneen vuoteen koen aitoa innostusta lähteä tekemään graduani lopulta sillä meiningillä, että valmista tulee! Palaan töihin ensi vuoden alussa. Sillä välin YAD:ssa sijaisuuttani hoitaa teille useimmille tuttu Janne Paananen. Keep rockin ja pidetään huolta! (Ensin itsestä ja vasta sitten niistä, jotka kärsii.)
– Rosita Juurinen, toiminnanjohtaja –
(opintovapaalla 1.7. -31.12.2013)
