.
Kuvakaappaus Kamaa somessa -koulutuksen sivuilta

Tällä viikolla vietetään mediataitoviikkoa. Verkon ja sosiaalisen median sisältövirrassa voi tulla vastaan melkein mitä vain, joten kriittisen medialukutaidon merkitys on kasvanut. Ehkäisevän huumetyön yhdistyksenä olemme halunneet vahvistaa medialukutaitoa ja itsenäistä ajattelua erityisesti sosiaalisen median päihde- ja huumesisältöjen suhteen. Kamaa somessa -niminen tehtäväkokonaisuus on luotu siihen tarpeeseen. Koulutuksessa nuori tarkastelee myös omaa suhtautumistaan huumeisiin sekä sosiaaliseen … Lue lisää

Monista nuorten vanhemmista saattaa tuntua, että heillä ei ole lapsilleen paljon annettavaa mediakasvatuksen saralla. Nuoret tuntuvat ottavan sulavasti käyttöön erilaisia digitaalisia palveluita, samalla kun me vanhemmat olemme hieman karrikoidusti jämähtäneet pelkän Facebookin käyttäjiksi. Usein neuvotaan, että lasten ja nuorten sosiaalisen median käyttöä tulisi seurata: Minkä tyyppisiä sisältöjä luokan WhatsApp-ryhmässä jaetaan? Eihän ketään kiusata, loukata tai … Lue lisää

Kuvakaappaus Kamaa somessa -koulutuksen verkkosivuilta

Mediataitoviikko on mediakasvatuksen teemaviikko, jonka tavoitteena on kehittää lasten ja nuorten mediataitoja sekä vahvistaa aikuisten valmiuksia mediakasvatukseen. Viikon aikana kouluissa, kirjastoissa, päiväkodeissa, nuorisotaloissa, kerhoissa ja harrasteryhmissä käsitellään erilaisiin median ilmiöihin liittyviä aiheita ja kysymyksiä yhdessä lasten, nuorten ja aikuisten kanssa. Mediataitoviikko suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä yli 40 kansallisen organisaation kanssa, ja sitä koordinoi Kansallinen audiovisuaalinen … Lue lisää

Kuvakaappaus Kamaa somessa -koulutuksen verkkosivuilta

  YAD Youth Against Drugs ry julkaisee Mediataitoviikon maanantaina 6.2.2017 ”Kamaa somessa” -nimisen nuorille suunnatun verkkokoulutuksen (www.kamaasomessa.fi), jonka aiheena on huumeet ja sosiaalinen media. Koulutuksen tavoitteena on lisätä nuorten kriittistä medialukutaitoa sosiaalisen median päihde- ja huumesisältöjen suhteen sekä antaa valmiuksia ja osallistaa vertaisvaikuttamiseen verkossa. Koulutuksessa nuori tarkastelee myös omaa suhtautumistaan huumeisiin sekä sosiaaliseen mediaan. Kamaa … Lue lisää

Kuvakaappaus Kamaa somessa -koulutuksen verkkosivuilta

Aika: Perjantai 12.1.2018 klo 9-15 Paikka: YAD Youth Against Drugs ry:n toimisto, Lutakon tanssisali, Lutakonaukio 3, 40100 Jyväskylä Kiinnostavatko huumeet? Entä sosiaalinen media? Kamaa somessa -ohjaajakoulutus antaa valmiuksia päihdekasvatuksen ja mediakasvatuksen yhdistämiseen. Päivän aikana toiminnallisesti käsiteltävät menetelmät sopivat niin nuorten kanssa tehtävään yksilö- kuin ryhmänohjaukseenkin. Kamaa somessa –ohjaajilla on mahdollisuus ohjata koko Kamaa somessa –verkkokoulutus omalle nuorten … Lue lisää

YAD on Mediataitoviikon yhteistyökumppanina vuonna 2017. Street Teamin Kamaa Somessa -verkkokoulutus julkaistaan Mediataitoviikon maanantaina 6.2. osoitteessa www.kamaasomessa.fi. (huom. linkki käytössä vasta 6.2.) Vuonna 2017 Mediataitoviikkoa vietetään 6.-12.2. teemalla ”Ihmisten internet”, joka kannustaa niin lapset, nuoret kuin aikuisetkin toimimaan paremman ja yhdenvertaisemman netin puolesta. Mediataitoviikko on valtakunnallinen mediakasvatuksen teemaviikko. Mediataitoviikon tavoitteena on vahvistaa lasten ja nuorten mediataitoja sekä … Lue lisää