VIDA-hankkeen loppuseminaari pidetään Jyväskylässä Tanssisali Lutakossa 27.4.2022 klo 11-15. YAD on ollut mukana kaksivuotisessa VIDA Vital Information for Drugs Awareness -kumppanuushankkeessa, jossa luotiin 12 interaktiivista infografiikkaa nuorisotyöntekijöiden käyttöön pienryhmätyöskentelyyn. Materiaalin tarkoituksena on lisätä nuorten tietoa huumeista ja niiden riskeistä ja vaikutuksista. Lopullinen materiaali käännetään viidelle eri maan kielelle Portugaliksi, Hollanniksi, Irlanniksi, Tsekiksi sekä Suomeksi. Interaktiiviset … Lue lisää
päihdekasvatus
Nuorisotyön kentällä tämä vallitseva tilanne on pakottanut osan meistä pois ns. mukavuusalueelta ja avannut uusia luovia väyliä kehittää toimintaa. Ihmisläheinen työ on siirtynyt pääosin onlineen ja kohtaamiset tapahtuvat milloin minkäkin sovelluksen kautta. Näiden viikkojen aikana olemme luoneet tavallisesta festarityön viikonloppukoulutuksesta verkkokoulutuksen, johon jokainen voi osallistua älypuhelimellaan tai tietokoneellaan kotoa käsin. Koulutuksesta haluttiin moniosainen, jotta sisällön … Lue lisää
Monista nuorten vanhemmista saattaa tuntua, että heillä ei ole lapsilleen paljon annettavaa mediakasvatuksen saralla. Nuoret tuntuvat ottavan sulavasti käyttöön erilaisia digitaalisia palveluita, samalla kun me vanhemmat olemme hieman karrikoidusti jämähtäneet pelkän Facebookin käyttäjiksi. Usein neuvotaan, että lasten ja nuorten sosiaalisen median käyttöä tulisi seurata: Minkä tyyppisiä sisältöjä luokan WhatsApp-ryhmässä jaetaan? Eihän ketään kiusata, loukata tai … Lue lisää
Huhtikuun 20. päivä vietetään kansainvälistä kannabispäivää, josta käytetään lyhennettä ”420”. Sitä ennen, 19.4. eli ”419”, ehtii vielä puntaroida kannabiksen käytön hyötyjä ja haittoja. Tänä vuonna 419-kampanja rohkaisee vanhempia ja kaikkia nuorten kanssa toimivia keskustelemaan kannabiskysymyksistä. Kysyimme nuorilta, miten he toivoivat aikuisten puhuvan heille kannabiksesta. Vastaus yllätti: puhuisivat edes jotain. Vanhemman ei tarvitse tuntea faktoja kannabiksen … Lue lisää
Haluatko edistää laadukasta nuorten kanssa tehtävää päihdekasvatusta Suomessa? Tule YADin kouluttajaksi! Ensimmäinen YADin kouluttajakoulutus järjestetään 19.8.-27.9. 2019. Kouluttaja – koulutuksen käynyt henkilö voi kouluttaa Kättä Pidempää- päihdekasvatuksen menetelmäkoulutusta nuorten kanssa työskenteleville ammattilaisille ja vapaaehtoisille. Pidetyistä koulutuksista maksetaan palkkio. Koulutus on voimassa kahden vuoden ajan, jonka jälkeen Kouluttajan tulee päivittää osaamisensa. Koulutus sisältää päihdekasvatuksen teoriaa, toiminnallisten … Lue lisää
Sain tänään yllättäen pyynnön esitellä yhdistyksemme toimintaa kahdelle nuorelle naiselle. Suurena diaesitysten ystävänä olen tottunut esittelemään toimintaamme erilaisten kaavioiden ja kuvasarjojen kautta, mutta nyt, kun tilanne tuli vastaan ennakoimatta, jouduin tyytymään pelkän puheen voimaan. Kun olin esitellyt ehkäisevän huumetyön menetelmäkortteja jo tovin, totesi toinen kuulijoista, että ”sä taidat todella tykätä tästä työstä!” Ja oikeassa hän … Lue lisää
Syksyn aikana Exp2:ssa on tähän mennessä kohdattu 93 nuorta ja tehty yhteensä 12 päihdekasvatuskeikkaa. Näiden lisäksi kokemusasiantuntijat ovat olleet kertomassa ja keskustelemassa kannabiksesta Pispalan Päihde- ja mielenterveyspäivillä, viisastamassa tyyppejä Kamavapailla ja jakamassa tietoaan opinnäytetyöhön. Syksyn aikana 3 kokemusasiantuntijaa on jatkokouluttautunut Guruiksi ja toimintaan on sitoutunut 4 uutta kokemusasiantuntijaa. Puhumattakaan kaikesta muusta toiminnasta (projektin ohjausryhmä, paikallistiimit, … Lue lisää
Kättä pidempää -koulutus on YAD Youth Against Drugs ry:n järjestämä päihdekasvatuksen menetelmäkoulutus nuorten ja nuorten aikuisten kanssa toimiville 16 vuotta täyttäneille vapaaehtoisille ja ammattilaisille. Koulutuksen aikana käydään läpi vuorovaikutuksellisen päihdekasvatuksen perusteita ja tutustutaan erilaisiin toiminnallisiin päihdekasvatusmenetelmiin. Koulutus tarjoaa paitsi ideoita päihdekasvatuksen suunnitteluun, myös valmiita menetelmiä ja virikkeitä sekä ryhmä- että yksilötyöskentelyyn. Koulutus järjestetään lauantaina 15.12. … Lue lisää
YAD Youth Against Drugs ry julkaisee Mediataitoviikon maanantaina 6.2.2017 ”Kamaa somessa” -nimisen nuorille suunnatun verkkokoulutuksen (www.kamaasomessa.fi), jonka aiheena on huumeet ja sosiaalinen media. Koulutuksen tavoitteena on lisätä nuorten kriittistä medialukutaitoa sosiaalisen median päihde- ja huumesisältöjen suhteen sekä antaa valmiuksia ja osallistaa vertaisvaikuttamiseen verkossa. Koulutuksessa nuori tarkastelee myös omaa suhtautumistaan huumeisiin sekä sosiaaliseen mediaan. Kamaa … Lue lisää
Miten huumeista tulisi puhua nuorten kanssa? Voiko päihdekasvatus olla syrjäyttävää? Mitä tietoa nuoret huumeista tarvitsevat? Miten nuoria kohtaavien ammattilaisten tulisi huumeisiin asennoitua? Preventiimin ja Youth Against Drugs ry:n yhteistyössä järjestämä koulutus tarjoaa vastauksia muun muassa yllä esitettyihin kysymyksiin. Tule murtamaan omia mahdollisia ennakkoluulojasi ja pohtimaan itseäsi päihdekasvattajana, oppimaan kohtaamista huumeiden tiimoilta sekä testaamaan nuorten kanssa … Lue lisää