.
Kokemusasiantuntijan motiivien muutos toiminnan aikana -kaavio

YAD:n ehkäisevän huumetyön suunnittelija Petra Pohjonen on tutkinut pro gradu -tutkielmassaan päihdetaustaisten nuorten aikuisten motiiveja tehdä kokemusasiantuntijuuteen pohjautuvaa päihdekasvatustyötä nuorten parissa. Osallistujien motiiveja on kartoitettu kahdessa eri vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa kyse on pääasiassa toimintaan hakeutuvien henkilöiden toiveista ja odotuksista kokemusasiantuntijatoimintaa kohtaan. Toisessa vaiheessa toimintaa jo jonkin aikaa tehneet kuvaavat sitä, mikä toiminnassa on heille merkityksellistä … Lue lisää

Päihde päivät 2015

Tervetuloa Päihdepäiville Helsingin Kulttuuritalolle 19.–20.5. 2015. Tapahtuman aikana sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan ammattilaiselle tarjotaan runsas kattaus ajankohtaisia seminaareja, huippupuhujia sekä ideoita ja inspiraatiota. Seminaareja on yhteensä 23 ja ne käsittelevät esimerkiksi päihteitä ja seksuaalisuutta, muuttunutta tupakkakulttuuria sekä avun monia muotoja. Entä miltä kuulostaisi biletohtorin puheenvuoro? YAD on mukana tiistaina Kehittyvien päihdepalveluiden ytimessä -seminaarin osassa … Lue lisää