.

Houkutuksia ja puristuksia – kevät

Kevät on todella ristiriitaista aikaa. Toisaalta aurinko alkaa paistaa. Kaupungin harmaus alkaa vihertyä. Puiston penkit ja nurmet alkavat houkutella. Toisia houkuttelee lenkit puistoissa ja pulahdukset kylmässä vedessä. Monelle kevät taasen on aika, jolloin täytyy puristaa itsestään viimeiset mehut, tehdä viimeiset tehtävät ja tentit, saada asioita loppuun. Väsymys painaa ja sen huomaakin paremmin, jos muut ympärillä … Lue lisää

Kokemustieto päihdekasvatuksen perustana – Expa-hankkeen satoa

Kohta on kolme vuotta Expa-hankkeen touhuja takana, joten on aika pysähtyä hetkeksi ja katsoa taaksepäin. Mitä jäi käteen? Tarkoituksenahan oli siis kehittää käyttötaustaisten nuorten aikuisten kokemusasiantuntijuutta hyödyntävä toimintamalli, jolla voidaan tuottaa laadukasta ehkäisevää huumetyötä nuorille. Henkilökohtaisena motivaationani lähteä tähän hommaan oli se omina kouluaikoinani saamani huono ja vastuuton, jopa tarkoitustaan vastaan toiminut huumevalistus, jonka rakennusaineina … Lue lisää

Expalaiset Lontoossa

YAD:n kokemusasiantuntijuushankkeen eli Expan työntekijöille kuluva syksy on ollut melkoista haipakkaa. Kaikki huipentui aktiivisimpien vapaaehtoistemme kanssa tehtyyn palkkioreissuun 29.10.–1.11. Olin jo etukäteen matkasta melkoisissa täpinöissä, koska olin sentään pääsemässä ensi kertaa työmatkalle ulkomaille! Yhdeksänhenkiseen reissuporukkaamme kuuluivat eniten päihdekasvatuskeikkoja nuorille tehneet kokemusasiantuntijat sekä Tampereelta että Jyväskylästä. Koska matkamme suuntautui Englantiin, odotimme ilmaston olevan kostea ja kolea. … Lue lisää

Miksi se kokemusasiantuntijuus on tärkeää?

Kokemusasiantuntijoita koulutetaan ja kokemustietoa hyödynnetään Suomessa yhä enemmän – hyvä, hyvä! Kokemusasiantuntijat pystyvät tarjoamaan jotain, mitä tarvitsemme ammatillisen asiantuntemuksen rinnalle. Tiivistetysti kokemusasiantuntijuudesta on hyötyä esimerkiksi: Toiminnan laadun kehittämisessä ”Tulkkina” asiakkaan ja ammattilaisen välillä Ilmiöiden ymmärtämisessä inhimillisemmin, konkreettisemmin ja monipuolisemmin Palveluihin hakeutumisen kynnystä madaltamassa Tukiryhmien vetäjänä vertaistietoa ja –tukea tarjoamassa Tukemassa kokemusasiantuntijoiden toipumisessa ja toimijuuden kehittymisessä … Lue lisää

Mitä kokemusasiantuntija saa vapaaehtoistyöstä?

Kokemusasiantuntijuus mielletään usein vastikkeelliseksi toiminnaksi, toimiihan kokemusasiantuntija usein muiden palkkatyötä tekevien asiantuntijoiden rinnalla. Ehkäisevän päihdetyön kentällä toimii kuitenkin myös paljon vapaaehtoisia kokemusasiantuntijoita. Mikä saa nuoren aikuisen sitoutumaan vapaaehtoistoimintaan päihdekasvatuksen parissa? Vapaaehtoisten kokemusasiantuntijoiden motiivit toimintaan mukaan tulemiselle liittyvät pitkälti työn sisältöihin ja odotuksiin; halutaan auttaa, jakaa omaa kokemusta ja toisaalta kerätä itselle arvokasta tietotaitoa esimerkiksi tulevaisuuden … Lue lisää

Aitous on keskeistä kokemusasiantuntijuudessa

Expa – Kokemusasiantuntijuus ehkäisevässä huumetyössä -projektissa on tähän mennessä järjestetty kolme Jalostamoa (eli koulutusta kokemusasiantuntijoille). Tällä hetkellä toiminnassa mukana olevia kokemusasiantuntijoita on yhteensä 14 ja toimintaa on Tampereen lisäksi Jyväskylässä. Vuoden 2014 päihdekasvatuskeikoilla tavoitettiin 70 nuorta tai nuorta aikuista. Nyt voisi siis koota ajatuksia siitä, mistä kokemusasiantuntijan hommat alkavat: Jalostamosta. Jalostamo on muuttunut projektin aikana … Lue lisää

Panokset kovenee kannabistyössä ja kokemuksen rintaäänet vahvistuvat…

Nämä ja muut uuden vuoden lupaukset YAD:lta vuodelle 2014! Uusi vuosi, uudet kujeet? Tsekkaa alta YAD:n toimintalinjat vuodelle 2014. KANNABISKESKUSTELUA MYLLYTTÄÄ MYSSY VOL. 2 YAD iskee tiskiin päivitetyn kannabistyön tavoiteohjelmansa eli jatko-osan Myssy pois silmiltä -kannabiskamppikselle. Myssy vol. 2:ssa lupaamme että: Tulemme toimimaan ehkäisevän kannabistyön kehittämiseksi kouluttamalla ammattilaisia, tuottamalla menetelmän sekä tietomateriaalia kannabisehkäisyyn. Olemme mukana … Lue lisää

Älä seuraa mua – tarjous niille, jotka eivät toivo jalanjälkiään seurattavan

Hyvä elämä rakentuu harvoin tekemällä pelkästään helppoja päätöksiä. Tarjolla olisi nyt hyviä hankaluuksia. Haluaisitko olla luomassa uudenlaista kokemusasiantuntijuuteen perustuvaa ehkäisevää työtä? Haluaisitko tehdä huumekasvatusta oman valintasi mukaan esimerkiksi nuorten työpajoilla, nuorisokodeissa ja/tai nuorisotaloilla sekä toisen asteen oppilaitoksissa? Ja koska nykymaailmassa mikään ei ole tarjolla kaikille, niin tässä on meidän ehtomme: • olet käyttötaustainen Tampereen seudulla … Lue lisää

16.2.2018 Exp2-hankkeen loppuseminaari

Exp2 – kokemusasiantuntijuus ehkäisevässä huumetyössä -hankkeen loppuseminaari järjestetään Tampereella perjantaina 16.2.2018 klo 12–15, tilaisuus on kaikille kiinnostuneille avoin. —————————– AIKA: 16.2.2018 klo 12–15 PAIKKA: Pääkirjasto Metson Lehmussali, os. Pirkankatu 2, Tampere OHJELMA: 12.00 Alkukahvit ja tervetulosanat 12.15 Mitä on kokemusasiantuntijoiden tekemä päihdekasvatus ja kohtaamiskoulutus? Laadukas ehkäisevä päihdetyö ja kokemusasiantuntijuus Ränni-menetelmä Toni-menetelmä Meistä sanottua – matkan … Lue lisää

20.1.2018 Jalostamo-koulutus käyttötaustaisille Tampereella

Exp2-hankkeen viimeinen Jalostamo-koulutus järjestetään 20.1.2018 Tampereella. Jalostamossa koulutetaan uusia 18–35-vuotiaita käyttötaustaisia vapaaehtoisia YAD:n kokemusasiantuntijoiksi tekemään menetelmällistä päihdekasvatusta nuorilta nuorille. Jos mielit mukaan, ota yhteyttä: ville.nieminen@yad.fi tai krista.rintala@yad.fi Koulutuksen yhteydessä järjestetään kiinnostuksen mukaan myös Gurustamo-jatkokoulutus kokemusasiantuntijoille. Lisätietoa Exp2-hankkeesta ja kokemusasiantuntijuudesta YADissa: Kohtaava kokemusasiantuntijuus