.
Kiinnostaako huumeet?
Kirjoituksia ehkäisevän huumetyön kulisseista
Tervetuloa YAD Youth Against Drugs ry:n blogiin.
Julkaisemme järjestön työntekijöiden, vapaaehtoisten sekä toisinaan vierailevien kynäniekkojen mielipiteitä ja kokemuksia ajankohtaisista asioista huume- ja järjestökentältä.
Pääset siis kurkistamaan ehkäisevän huumetyön kulissien taakse.

Kiitos ja kumarrus!

17 joulukuun, 2012

Nyt alkaa taas olla käsillä se aika vuodesta, kun mietitään mitä kuluneen vuoden aikana on tapahtunut ja suunnataan katseita tulevaan vuoteen. Perinteiseen tapaan todetaan, että kylläpäs aika kului nopeasti ja näin minäkin teen. Toimistosihteerin sijaisuuteni YADilla on päättymäisillään, aamukammassa ei ole enää montaakaan piikkiä jäljellä. Kulunut vuosi on pitänyt sisällään monta uutta tuttavuutta, kivoja työkavereita ja työtehtäviä, uusia ajatuksia ja tämän työrupeaman jälkeen olenkin monta kokemusta rikkaampi. Touhua ja tohinaa on riittänyt!

joulu_kannissaKun viime joulukuussa työhaastattelussa minulta kysyttiin kuinka tuttu YAD minulle on ennestään, vastasin ettei kovinkaan tuttu. Logon kyllä tunnistin ja olin nähnyt YADin tarroja siellä täällä (Street Team toimii… :)). Periaatteessa tiesin mitä YAD tekee ja miksi se on olemassa. Nyt kun takana on kohta vuoden työjakso, voin sanoa että YAD on todellakin tullut tutuksi. Olen nähnyt sen, mitä kaikkea tarvitaan jotta YAD pystyy tekemään hyvää ennalta ehkäisevää huumetyötä. Pääsin muun muassa näkemään, miten paljon työtunteja tarvittiin kesällä käyntiin polkaistuun Myssy pois silmiltä -kampanjaan tai mitä tarvitaan että YADin porukka voi lähteä kesän festarikiertueelle.

Kulunut vuosi on myös muuttanut hieman ajattelutapaani huumeiden suhteen. Ennen ajattelin huumeista hyvinkin mustavalkoisesti, mutta nyt ajatusmaailmani ei enää ole ihan niin selkeän mustavalkoinen. Asioilla on monta puolta ja pelkkä joko-tai -jaottelu ei enää välttämättä toimi. Huomasin myös sen, että YADilaisuus alkoi kiinnostaa muutenkin kuin työn puolesta. Voi siis olla, että ensi vuonna jatkan paikkaritouhuissa. 🙂

On aika sanoa kiitos YAD ja kiitos YADilaiset! Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin kohti uusia haasteita. Rentouttavaa joulua ja onnea tulevaan vuoteen!

-Elina, YAD:n toimistosihteeri

Oliko tämä hyödyllinen sivu?