.

YAD Youth Against Drugs ry:n 26-vuotiseen taipaleeseen mahtuu useampia toiminnanjohtajia. Alunperin järjestö perustettiin 1988 Irti Huumeista ry:n nuorisoprojektiksi. Tuolloin projektivastaavana toimi Saini Mustalampi. 1990 järjestö irtaantui IH:sta omaksi yhdistyksekseen ja 1992 YAD:n keskustoimisto siirtyi Helsingistä Jyväskylään. Toiminnanjohtajaksi tuli Pipsa Tupamäki. Tullessani vapaaehtoiseksi YAD:n toimintaan vuonna 2000, oli toiminnanjohtajana Janne Veikkolainen. Hänen aikanaan järjestö alkoi vakiinnuttaa … Lue lisää

YAD logo

KAMAVAPAAT 2014 – Tule jakamaan kokemuksia muiden päihdetyötä tekevien vapaaehtoisten kanssa ympäri Suomen! Kamavapaat on päihdetyön vapaaehtoisille ja käytännön työntekijöille tarkoitetut koulutuspäivät. Ne toteutetaan saman rakenteisesti kuin valtakunnalliset päihde- ja mielenterveyspäivät, eli tasokkain luennoin ja työpajoin, korostaen kuitenkin käytännön läheisyyttä ja tiedon soveltamista käytäntöön. Kamavapaiden tavoitteena on edistää järjestöjen välistä yhteistyötä myös vapaaehtoisten keskuudessa sekä … Lue lisää