.
Kiinnostaako huumeet?
Kirjoituksia ehkäisevän huumetyön kulisseista
Tervetuloa YAD Youth Against Drugs ry:n blogiin.
Julkaisemme järjestön työntekijöiden, vapaaehtoisten sekä toisinaan vierailevien kynäniekkojen mielipiteitä ja kokemuksia ajankohtaisista asioista huume- ja järjestökentältä.
Pääset siis kurkistamaan ehkäisevän huumetyön kulissien taakse.

Covid-19 ja megaluokan digiloikka

25 maaliskuun, 2020

Marras-joulukuussa Wuhanista, Kiinasta, alkoi kuulua viestiä maailmalle: ihmisiä on sairastunut kuumetta ja hengityselininfektion aiheuttavaan tautiin ja joitain on kuollutkin. Tuossa vaiheessa täällä kotosuomessa ei reagoitu millään lailla. Ei ollut tarvetta, asia oli kaukainen.

Helmikuussa tämä tauti oli jo levinnyt laajemmin ja lentokentillä ja kaduilla alkoi näkyä ihmisiä hengityssuojaimin varustautuneina. Rajanylityspaikoilla oli alettu mittaamaan elektronisesti ihmisten ruumiinlämpöä. Itsekin tuolloin kävin vielä reissussa ja oikeastaan ainut huolettanut asia oli, että ehdin paluupäivänä junaan ja lennolle. Vaimo oli hieman enemmän huolissaan ja laittoi mukaan käsidesiä ja painotti sen käytön tärkeyttä.

Tullaan pikakelauksella tähän päivään. WHO on julistanut Covid-19 eli koronaviruksen muodostaneen maailmanlaajuisen epidemian eli pandemian. Suomen hallitus on sulkenut koulut ja rajoittanut ihmisten kokoontumista, sekä nyt suunnitelmissa on myös joidenkin alueiden eristäminen ja ravintoloiden sulkeminen. Päätöksiä, jotka tulevat suojaamaan huomattavan määrän ihmisiä ja pyrkivät varmistamaan etenkin sairaaloiden resursseja ihmisten hoidossa.

On ollut upeaa seurata, kuinka niin kunnallinen, kuin eri järjestöjen nuorten kanssa tekemä työ on muuttanut kameleonttimaisesti muotoaan. Kun kaikki on kiinni ja tapaamiset eivät onnistu, on nuorisotyö valjastanut käyttöönsä digitaaliset palvelut ja tiedottanut niistä upeasti. Nuoria tavoitetaan mitä erilaisimmin keinoin ja sisältöä on vaikka ja kuinka paljon: on visoja, tukichatteja, teemoitettua keskustelua, puhekanavia, You name it, we have it -meiningillä. Toki työtä on ollut aiemminkin, mutta nyt se on näkyvää ja tehokasta ja valitsevan tilanteen huomioivaa!

Mahtavaa on ollut myös nuorisoalan ammattilaisten solidaarisuus. Jos joku ei osaa tai tiedä, kuinka jokin asia tehdään, on apua ja neuvoja riittänyt. Erityisesti kiitos Verkelle ja Koordinaatille, jotka nuorisoalan osaamiskeskuksina ottivat heille kuuluvan roolin ja ovat omalla toiminnallaan jeesanneet monia tahoja tässä nuorisotyön megaluokan digiloikassa ja kertoneet miten, missä ja millaisilla välineillä nuoria tavoittaa, sekä myös koonneet ja julkaisseet tietoa verkosta löytyvistä nuorille suunnatuista palveluista ja julkaisevat jatkuvasti uutta tietoa aiheeseen liittyen.

Meillä Youth Against Drugsissa on jo pitkät perinteet digitaalisessa nuorisotyössä ja nuorten verkkovapaaehtoistyön ohjaamisessa, mutta silti tilanne yllätti, kuten se varmasti yllätti muutkin nuorten kanssa työskentelevät toimijat.

Viime viikolla laitoimme pystyyn omat serverimme Discord-palveluun. Niiden järjestelyissä, kanavien suunnittelussa, teemoittamisessa ja järjestämisessä sekä tarvittavien oikeuksien jakamisessa ja päivystysvuorojen sopimisessa otti oman aikansa. Onneksi meillä oli jo verkkovapaaehtoistyön puolella kokemusta Discordin käytöstä, niin pääsimme homman käynnistämisessä hieman helpommalla. Toki opettelua ja jeesaamista tämä vielä vaatii, mutta suunta on hyvä.

Maanantaina 23.3. pystyimme aloittamaan toiminnan markkinoinnin some-kanaviamme hyödyntäen. Ensimmäiset teema-chattailyt pidettiin samana iltana ja nyt näyttää sille, että kaikki paikallistiimit ovat saaneet omat kanavansa auki ja aktiivisiksi, kaikille toiminnastamme kiinnostuneille tarkoitetulla avoimella keskustelukanavalla näkyy ihmisiä viittä vaille kahdeksan aamulla! Myös vapaaehtoisille ja toiminnassa mukana oleville tehtiin omat kanavansa. Kuka tahansa voi liittyä ja tulla juttelemaan, välillä vapaata keskustelua maan ja taivaan väliltä ja sitten aikataulutetusti eri teemoista.

Jos haluat tulla tsekkaamaan mitä meidän palvelimellamme tapahtuu niin klikkaa oheista linkkiä ja liity kanaville https://discord.gg/T9ZCgFS   

Perinteisten somekanavien, Facebookin ja Instagramin lisäksi olemme aktivoituneet tiiviimmin myös nuorten suosimassa TikTokissa. Otahan meidät seurantaan myös siellä @yadfreelife

Myös YADin koulutuksia ja luentoja siirretään kevään aikana verkkoon. Kannabishanke luennoi ja kouluttaa ihmisiä verkon välityksellä sekä YADin festarityön koulutus siirretään verkkokoulutukseksi. Jos kysyttäviä verkkokoulutusten tai luentojen suhteen, niin kysyä saa keneltä tahansa YADin työntekijältä!

Innolla odotan millaisia digitaalisia innovaatioita tämä poikkeustilanne tuo vielä tullessaan ja millaisessa maailmassa elämme, kun tilanne rauhoittuu.

Artikkelin kirjoittaja

Sami Sorjonen

Projektityöntekijä