.
Kiinnostaako huumeet?
Kirjoituksia ehkäisevän huumetyön kulisseista
Tervetuloa YAD Youth Against Drugs ry:n blogiin.
Julkaisemme järjestön työntekijöiden, vapaaehtoisten sekä toisinaan vierailevien kynäniekkojen mielipiteitä ja kokemuksia ajankohtaisista asioista huume- ja järjestökentältä.
Pääset siis kurkistamaan ehkäisevän huumetyön kulissien taakse.

Päihdetaustaa voi hyödyntää hyvään – kokemukseni kokemusasiantuntijana toimimisesta

19 toukokuun, 2015

kokemusasiantuntijuus2Kokemusasiantuntijana aloittaminen oli ajatuksena helppo, mutta osoittautui minulle tunnepohjalla todella raskaaksi aluksi. Meidät kumminkin koulutettiin hyvin, että ajatus lähteä kertomaan täysin tuntemattomille nuorille kouluihin ja nuorisokodeille sai minut tuntemaan loppupeleissä alun pelosta huolimatta sen, että päihdetaustaani voikin hyödyntää johonkin hyvään. Koin että voin kokemusasiantuntijana vaikuttaa nuoriin tavalla, mitä he eivät voi kuulla muulla tavalla kuin itse entiseltä käyttäjältä.

Kokemusasiantuntijana toivoo jokaiselta keikalta lähtiessään, että on voinut vaikuttaa edes yhteen nuoreen, että hän tajuaisi etteivät päihteet ole vastaus mihinkään. Nuorelta nuorelle -periaate YAD:n kokemusasiantuntijuudessa on minusta toimiva periaate. Ainakin itse olisin toivonut, että joku olisi minulle tullut silloin kun käytin kertomaan, mihin se kaikki voi johtaa ja kuinka puhdas elämä tuo elämään paljon enemmän kuin se, että olet pöllyissä päivästä toiseen ja elämäsi ja kehosi murenee päivä päivältä enemmän.

kokemusasiantuntijuusTässä vaiheessa kun itse on ollut pari vuotta puhtaana, oppii arvostamaan sitä mitä elämä tuo ja haluaa jakaa sitä muille, etenkin nuorille. Keikoilla kun nuoret saavat kysellä kokemusasiantuntijalta tämän entisestä päihteiden käytöstä, on hyvä pystyä hyväksymään se, mitä on ennen elämällään tehnyt ja puhua toipumisesta ja siitä miten pohjalle kaiken voi saada, jotta nuoret ymmärtävät ettei päihteet ole ratkaisu. Yhdeltäkään keikalta en ole lähtenyt huonolla fiiliksellä pois tai ahdistuneena, tietty sitä aina miettii, mitä nuoret jäivät miettimään ja vaikuttiko puheeni heihin millään lailla ja jos vaikutti, niin miten.

Mutta olen todella iloinen että saan toimia YAD:n kokemusasiantuntijana ja kertoa kokemuksistani ja siitä kuinka päihteetön elämä on paras mahdollinen vaihtoehto hyvään oloon.

-Jennifer-

Oliko tämä hyödyllinen sivu?

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.