.
Kiinnostaako huumeet?
Kirjoituksia ehkäisevän huumetyön kulisseista
Tervetuloa YAD Youth Against Drugs ry:n blogiin.
Julkaisemme järjestön työntekijöiden, vapaaehtoisten sekä toisinaan vierailevien kynäniekkojen mielipiteitä ja kokemuksia ajankohtaisista asioista huume- ja järjestökentältä.
Pääset siis kurkistamaan ehkäisevän huumetyön kulissien taakse.

Paikkarit – YADin toiminnan sydän

29 marraskuun, 2012

Vuonna 1988 YAD on saanut alkunsa muutaman nuoren esimerkillisestä rohkeudesta puuttua haitalliseen päihteiden käyttöön omassa kaveripiirissä. Alussa oli festarit, mutta myös paikallisosastotoiminta joka on mahdollistanut tiedon ja myönteisten elämän arvojen jakamisen paikallisesti ympäri Suomea.

Läpi vuosien on ympäri maata noussut lukuisia nuorten ryhmiä, jotka ovat perustanut oman paikallisen osastonsa Yadille. Kaikki paikallisosastot, eli paikkarit, toimivat nuorten itsensä voimin ja niillä on aina mahdollisuus saada tukea Yadin työntekijöiltä. Paikkareissa toimivien vastuullisten yhdyshenkilöiden tapaamisia on järjestetty vuodesta 1993 lähtien säännöllisesti keväällä ja syksyllä. Vuonna 2012 järjestettiin ensimmäisen kerran tiimipäivät, jonne paikkareiden yhdyshenkilöiden lisäksi kutsuttiin myös muiden tiimien aktiivisia jäseniä. Näitä yhteisiä viikonloppuja, jotka sisältävät sekä koulutusta että vapaa-aikaa ja vierailuja esimerkiksi päihdetyötä tekevissä organisaatioissa, on järjestetty sekä Suomen rajojen sisäpuolella, että myös ulkopuolella jolloin on ainakin lähivuosina matkattu Pietariin ja Budapestiin. Itsenäinen paikallisosastokin on saattanut tehdä keskenään ulkomaanmatkan, kuten parisen vuotta sitten Lontooseen suunnanneet rohkeat Jyväskylän ja Tampereen aktiivit.

Paikkareita on perustettu vuosien varrella useita ja vaikka pisimpään elinvoimaisina toimivat paikallisosastot ovat sijoittuneet usein yhdistyksen toimistopaikkakunnille (Helsinki, Tampere, Jyväskylä), joissa työntekijät ovat lähellä, on paikkareiden synty ja niiden toiminta ollut aina lähtöisin nuorista itsestä ja tulee olemaankin. Paikkarit ovat kautta aikojen järjestänyt vaihtoehtoista päihteetöntä toimintaa, kuten musiikkikeikkoja, pikkujouluja, hengausiltoja, leffailtoja ja uusiin harrastustoimintoihin tutustumista sekä älyiltoja, jolloin on ollut tapana jakaa muille jokin itselle ominainen taito tai oppia yhdessä vaikkapa jotain uutta huumausaineaiheesta ja koulutuksia. Paikkarit ovat linkki Yadilaisiin syrjemmässäkin sijaitseville paikkakunnille ja toimintaan voi osallistua edelleen kuka tahansa huumeettomaan elämäntapaan pyrkivä. Paikallisosastoja on myös voinut olla tukemassa paikalliset nuorisotyöntekijät ja rahallista avustusta päihteettömään vaihtoehtoiseen toimintaan on kunnilta ja kaupungeilta saatu kiitettävästi.

Allekirjoittanut on osallistunut ensimmäisen kerran Yadin paikallisosaston toimintaan 2000-luvun alussa. Vuosia myöhemmin löysin tieni takaisin toimintaan ja siirryin sittemmin työntekijäksi vastaamaan mm. paikallisosastojen yhdyshenkilöiden tukemisesta. Paikallisosastojen pitkän aikakauden aikana ovat toimintatavat ja –alueet muuttunut. Nykyään toimiminen on siirtynyt entistä enemmän internetin ihmeelliseen maailmaan ja se on vaikuttanut omalta osaltaan paikallisosastojen toimintaan ja aktiiviseen liveosallistumiseen. Paikkareiden aktiiviset yadilaiset ovat kuitenkin jaksanut vuodesta toiseen pitää yllä keskustelua ja vienyt tietoa mm. omien paikkakuntien nuorisotiloille ja kouluille. Vanhoista lehtileikkeistä olen voinut lukea ja myös ihan livenä työntekijänä nähdä läheltä, miten yadilaiset ovat puskeneet läpi omaa hyvää fiilistään ja asennettaan elämään milloin missäkin paikkakunnalla.

Paikkarit ovat myös kohtaamispaikkoja parhaimmillaan, eikä vaatimuksia osallistumiseen ole. Tulet just sellasena kuin olet, eikä huumeista edes tarvitse tietää muuta kuin se, miksi et itse niitä käytä. Ryhmässä oppii ja uusia frendejäkin elämään on löytynyt itse kullekin.

Paikkarilaiset osallistuu vuosittain Yadin erilaisiin toimintoihin myös valtakunnallisesti, eli rajoja ei ole! Sinäkin olet sielä ruudun takana erittäin tervetullut poikkeemaan paikkareiden miittingeissä! Paikkareiden yhteystiedothan löytyy Yadin nettisivuilta.

 

Paikallisosastojen pumpatessa verta suoniimme, kiitän teitä kaikkia ajasta jonka olen Yadissa saanut työskennellä!

Kesän ja syksyn 2012 toiminnanohjaajan sijaisena Jyväskylässä duunaillut,

Essi

Yksi kommentti artikkeliin ”Paikkarit – YADin toiminnan sydän”

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.