.
Kiinnostaako huumeet?
Kirjoituksia ehkäisevän huumetyön kulisseista
Tervetuloa YAD Youth Against Drugs ry:n blogiin.
Julkaisemme järjestön työntekijöiden, vapaaehtoisten sekä toisinaan vierailevien kynäniekkojen mielipiteitä ja kokemuksia ajankohtaisista asioista huume- ja järjestökentältä.
Pääset siis kurkistamaan ehkäisevän huumetyön kulissien taakse.

Terveisiä festareilta

10 syyskuun, 2012

Olipa kerran kesä 2012. Kelien perusteella sitä oli enimmäkseen hieman hankalaa tulkita kesäksi vaan pikemminkin tuntui siltä, että kevään jälkeen saapuikin syksy. Pari tekijää kuitenkin paljastivat, että todellisuudessa kesä oli käsillä. Toinen oli Suomen vuodenaikakulkuun pakollisena lisävarusteena tuleva kahden viikon valoisa aika ja toinen oli YAD: n festareilla kirmaavat vapaaehtoiset , jotka oli jälleen kerran päästetty infopisteineen vapaaksi laiduntamaan pitkän syystalvikeväisen odotuksen jälkeen. Infopisteitä oli havaittavissa laajalla alueella aina eteläisestä Espoosta puolen Suomen pääkaupunkiin Ouluun, ja idästä Joensuun iloiselta saarelta suuren veden äärelle Poriin.

Infopisteillä uurasti tänä sateiden uurtamana kesänä 45 ah aina niin reipasta ja fiksua yadilaista. Infopiste tietoineen ja taitoineen oli esillä 13 festarilla. Palautteiden mukaan meininki on noudattanut samaa hyvää yad- linjaa mihin on totuttu vuosien varrella. Uusia tuttavuuksia on solmittu, suklaa on maistunut ja festareiden musatarjonnasta on otettu kaikki irti. Kaiken kaikkiaan homma on toiminut niin kuin pitääkin.

Infopisteillä kohdattiin kesän aikana jälleen kerran paljon festarikansaa. Yhteensä pisteillä kävi 1856 henkeä, joka on keskimäärin noin 143 kävijää per festari. Eniten kontakteja syntyi Lahden Summer Upissa.  Lahden nuorisotoimi oli järjestänyt festareiden yhteyteen päihteettömän hengailualueen, joka kuuleman mukaan toimi aivan loistavasti. Summer Up oli ensimmäistä kertaa mukana YAD: n kesäkiertueella, mutta toivottavasti ei viimeistä. Myös isoimmilla kekkereillä eli Provinssissa ja Ilosaaressa mustakeltainen telttamme houkutteli reilun puoleisesti kävijöitä. Itse asiassa paria festaria lukuun ottamatta taisi porukka päästä aktiivisesti tekemään huumetestejä ja liimailemaan vesitatskoja eri ruumiinosiin.
Huumetestit näyttävät vetävän infopisteelle eniten porukkaa. Yli puolet pisteellä kävijöistä teki huumetestin. Huumetestien suosituimmiksi aiheiksi nousivat oma käyttö, kohtuukäyttö sekä huumeet ja rikollisuus. Huumetestin uudistunut systeemi otettiin vastaan enimmäkseen positiivisesti. Siitä pyritään kehittämään ensi kesäksi palautteiden pohjalta vieläkin parempi.
Keskustelujen kartoituksen perusteella keskustelujen fiilis oli lähes poikkeuksetta hyvä tai melko hyvä. Uusia ajatuksia ja näkökulmia heräsi kävijöissä melko paljon tai jonkin verran.

Kesän muita uusia juttuja infopisteellä olivat festariblogi sekä myssy pois silmiltä- kampanja. Blogit koettiin hieman samankaltaisina eikä niissä ollut tarpeeksi asennetta. Niiden välityksellä sai hyvän kuvan infopistetyöstä, mutta kirjoitusohjeet koettin rajoittavina. Tulemme pohtimaan jonkinlaisia korjausliikkeitä ensi kesäksi. Festariblogi otettiin yleisesti kuitenkin vastaan positiivisesti ja sen koettiin sopivan hyvin festarityöhön.
Myssy pois silmiltä- kampanja oli mielestäni festareiden osalta onnistunut. Nimiä kerättiin infopisteillä yhteensä 233 kappaletta. Palautetta saimme tämänkin osalta ihan mukavasti. Otamme vastaisuudessa huomioon saamamme kehitysehdotukset, jos vastaavanlaisia kampanjoita pistämme pystyyn.

Syksy on jo ovella ja paluu arkeen on nyt reaalitodellisuutta. Ja sieltä se joulukin tulla jollottelee lähitulevaisuudessa. Kesän mukavat muistot ja antoisat kokemukset kantavat kuitenkin vielä pitkään arjen aherruksen lomassa. Ja tokihan yadilaista meininkiä on tarjolla vaikka kelit (hyvin vähän) viilenevätkin. Paikallisosastojen toiminta aktivoituu ja kaikenmoisia koulutuksia on luvassa. Niistä löydät tarkemmin infoa YAD: n nettisivuilta. Ainakin kannattaa ensi kesää varten käydä päivittämässä tietojaan infopistekoulutuksissa, joissa voi myös fiilistellä vanhojen tuttujen kanssa muistelmia menneiltä festareilta ja tutustua uusiin kivoihin yadilaisiin.
Vielä lopuksi suuret kiitokset kaikille vapaaehtoisille tekemästänne tärkeästä työstä!

Tuomas Laine
Oppisopimustyöntekijä

Oliko tämä hyödyllinen sivu?

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.