Vitutuksen kautta YADin pakeille

Olen Mikko Pekkola, 30-vuotias hampun omatarvekasvattaja, (laillistamaton lääke-) käyttäjä ja Suomen virallisen kotikasvattajan blogin ylläpitäjä. Siviiliminältä olen opiskelija evp ja kuntoutustuella oleva ala-asteikäisen lapsen isä.

Olen vastannut kysyjille – miksi: Koska suunnaton vitutus. Kysymyshän oli, miksi ikinä avasin blogini ja tunnustin julkisesti kannabiksenkäyttöni.

Sana ’suunnattomuus’ kuvaa tilannetta mielestäni edelleen melko hyvin. Jos nyt muotoilisin uudelleen, sanoisin ehkä kuitenkin, että minua harmitti erittäin paljon, ja en tiennyt, mihin olisin harmini kohdistanut.

Olin tuskastunut, useamman kerran kasvatuksesta kärähdettyäni, kotikasvattajien rikosoikeudelliseen kohteluun. Ajokorttini oli takavarikoitu määräämättömäksi ajaksi, vaikka pahin rikkeeni liikenteessä on yksi pysäköintivirhemaksu. Aseenkantolupani metsästyshaulikkoon oli peruttu. Laillisesti hankkimaani välineistöä kasviharrastukseeni – myös muiden kasvien kuin hampun kasvattamiseen – oli takavarikoitu toistuvasti satojen-tuhansien eurojen edestä. Minua oli nöyryytetty virkavallan toimesta esimerkiksi istuttamalla kalsareissa rappukäytävässä kotietsinnän ajan. Muutin sitten aika pian siitä taloyhtiöstä…

Kotietsintöihin on liittynyt muitakin laittomuuksia poliisin toimesta, joista olen yrittänyt valittaa virkateitse KKO:ta myöten, mutta laihoin tuloksin. Rehellisyyttäni terveydenhuollon rekistereihin päätynyt merkintä kannabiksesta oli/on myös melkoinen pain in the ass – siihen on saanut törmätä milloin omalääkärin vastaanotolla, milloin jalkaleikkauksissa – asiattomasti ja yhteyksissä, joihin se ei millään muotoa liity.

Ehkä suurimmat tuskat on aiheuttanut juuri ns. oheisrankaiseminen: rikolliseksi, narkkariksi, hörhöksi, pössypääksi leimaaminen; ympäristön, läheistenkin vihamielinen suhtautuminen – jota ei edes olisi, jos olisin jaksanut sinnikkäästi elää kaksoiselämää, mutta koin sen lopulta niin raskaaksi, että valitsin kuitenkin avoimuuden ja toisenlaiset haitat.

Tuntui, että jonkun on tehtävä jotain, eikä mikään muutu ikinä, ellei joku avaa suutaan julkisesti. Niinpä 1.6.2012 avasin blogini. Roiskui vähän joka suuntaan tasaisesti sitten.

Hieman myöhemmin YADin toiminnanjohtaja, teille varmasti tuttu Rosita Juurinen, lähetti minulle sähköpostia. Ehdotti jonkinlaista yhteistyötä. ”Mitä helvettiä – poliisi, ellei sen kätyri”, äkkiseltään ajattelin. (Hieman kärjistäen.) Mutta vastasin sitten kuitenkin. Ja en voi sanoa, että tässä vaiheessa vielä kovin avoimin mielin.

Järin pitkää keskustelua ei kuitenkaan vaadittu, kun huomasin olevamme perustavaa laatua olevista kysymyksistä melko samaa mieltä. Mielestämme ei ole mielekästä sälyttää huumesodan haittoja yksittäisten käyttäjien harteille.

YADilla oli tällöin suunnitteilla Myssy pois silmiltä -kampanja. Olin otettu, kun mielipidettäni siitä haluttiin kuulla. Ehdotuksestani YAD myös alkoi kerätä kokemuksia käyttäjiltä syrjäyttäväksi koetusta kohtelusta virkavallan, terveydenhuollon etc toimesta – tätä kyselyä mainostin niin omassa blogissani kuin Hamppuforumillakin.

Olen sittemmin tutustunut muihinkin YADin materiaaleihin ja jossain määrin osallistunut niiden kehittämiseen omalla kokemusasiantuntijuudellani. Suunnitteilla oli myös yhdyskuntapalveu YADissa, sillä hamppusakkoni, jota periaatteellisista ja taloudellisista syistä olen kieltäytynyt maksamasta, muunnettiin vankeudeksi. YKP ei kuitenkaan onnistunut vallitsevan käytännön vuoksi, joka estää sakkovankeuden suorittamisen YKP:na.

Myös vapaamuotoisemmat keskustelut Rositan kanssa ovat ehkä osaltaan rikkoneet jäätä molempiin suuntiin. Olen huomannut, että mahdumme jopa samaan huoneeseen ja puhetilaisuuteen, samaan sieniteepöytään, ja onpa joku ovela päässyt nappaamaan meistä kuvankin kaulakkain…

”Omieni” puolelta suhtautumisessa tähän yhteistyöhön en ole myöskään välttynyt ennakkoluuloilta – joidenkin ensireaktio oli, että olen siirtynyt itse Saatanan taustajoukkoihin. Sekin tuntui hullulta, mutta nähdäkseni tämäkin suhtautuminen on lieventynyt olennaisesti.

Olen erittäin iloinen näiden muurien murtumisesta. Oma mielikuvani YADista oli päivitetty ehkä viimeksi 1990-luvulla, ja syntynyt yhteistyö on tuulahduttanut sitä perin raikkaasti.

Toivon, että yhteistyö voi jatkua tulevaisuudessakin. YADin näkemyksiin tutustuttuani olen joutunut romuttamaan vanhoja ennakkoluulojani ja rakentamaan uudelleen mielipiteeni ehkäisevää päihdetyötä tekevästä YADista.

Vaikka minun ja YADin näkemys keinoista vähentää kannabiksen ja muiden laittomien päihteiden käytön haittoja onkin osin eriävä, olemme pystyneet keskustelemaan asiasta rakentavasti. Se taas on vaikuttanut osaltaan politiikan kehittymiseen eri näkökulmia huomioiden.

Sama meillä on tavoite, pienistä nyanssieroista piittaamatta.

****

Mikko

Kirjoittaja

Janne Paananen

(Uncategorized)

Kommentit

10 responses to “Vitutuksen kautta YADin pakeille”

25.3.2013

epäileväinen

En siltikään lähtisi kannabiksen laillistamisen kannalle. Laillisia päihteitä on jo nyt riittävästi ja lopulta niistä seuraa vain harmia. Olen päihdeperheestä ja edellisessä suhteessani kun mies jäi kiinni pilvipäissään autoilusta niin suhde loppui siihen paikkaan. Olenkin aikuistuessani kasvanut ennakkoluulottomuudesta ennakkoluuloiseksi – ihan vain näkemäni ja kokemani perusteella. Ja kyllä, pilvipäät tuntuvat olevan jotenkin tylsistyneitä. Mikä onkaan syy ja seuraussuhdetta, mikä osa jotain muuta – kaikkiaan tuntuu vähän siltä, että apua ja hoitoa saatettaisiin elämän ongelmiin kaivata jostain muualtakin kuin päihteistä. Ikävää, että lapsesi kasvavat tuollaisten päihdeasenteiden alla. Kyllä, pilvenpolttajia leimataan edelleen ja mielestäni se on aivan oikein. Ainakin vierestä jonkin aikaa seuranneena voin sanoa, ettei pilven polttelusta näyttäisi koskaan ainakaan mitään hyvää seuraavan.

Vastaa
1. 25.3.2013
  
  taurine
  
  Epäileväinen:
  
  Harmi että kohdallasi on näin käynyt. Älä kuitenkaan yleistä asioita vain omien kokemuksiesi pohjalta. Meitä on täällä monia muitakin. Itse olen 30-vuotias perheen isä ja käytän kannabista. En koske alkoholiin ja en muihinkaan päihteisiin.
  
  Välillä tuntuu kyllä siltä, että olen pahemmin kaapissa, kuin homot koskaan ja rohkeutta olla oman elämäni Rosa Parks ei ole. En halua menettää ”kulissiani”, jossa yhteiskunta minut pakottaa elämään.
  
  Dekriminalisointi olisi aiheellista, kyse on ihmisoikeuksista ja itsemääräämisoikeudesta. Lisäksi päihteitä ei tulisi yhtään lisää, kuten ensimmäisessä virkkeessäsi väität. Hamppu on evoluution tuotos ja ollut tällä pallolla jo aika pitkään kasvamassa.
  
  Vastaa
25.3.2013

Jani

Epäileväinen, voisitko selventää kannastasi yhden seikan.

Rivien välistä voi lukea, että jos kannabis on laitonta, haittojen kokonaismäärä olisi silloin pienempi kuin jos kannabis olisi laillista. Olethan kuitenkin tietoinen siitä, että sekä tutkimusten että käytönnön havaintojen mukaan laittomuus ei juurikaan vähennä käyttöä. Käytön kokonaismäärä pysyy laittomuuden takia vain hieman vähäisempänä.

Olisi vaikea uskoa, että Suomessa tilanne on erilainen, sillä jos olemme niin päihteisiin menevä kansa kuin väitetään, niin miksi kiellot sitoisivat ihmisiä kannabiksen tapauksessa, kun se ei sitonut alkoholinkaan tapauksessa? Vaihtoehtoisesti emme olekaan niin päihteisiin meneviä, jolloin pitäisi perustella, miksi laillistaminen sitten yhtäkkiä saisi suomalaiset kiinnostumaan pilvestä.

Siispä kun käytön määrä erittäin todennäköisesti on about sama laittomana ja laillisena, niin ainoa järkisyy pitää käyttö laittomana olisi sellainen, että laiton käyttö olisi jostain syystä vähemmän haitallista ja/tai että käyttäjien jahtaaminen ja rankaiseminen johtaisi kokonaisvaltaisesti parempaan lopputulokseen kuin se, että heidät jätetään rauhaan kuten muutkin kansalaiset.

Osaisitko sinä kertoa, tai ihan kuka tahansa muu, onko tällaisesta laittoman kannabiksen hyötyvaikutuksesta olemassa näyttöä. Tai onko siitä jotain muuta hyötyä?

Muistutan vielä, että siitä löytyy näyttöä, että käytön kokonaismäärä ei laillistamisesta juurikaan kasva.

Vastaa
1. 25.3.2013
  
  Joel Piekkola
  
  Sekoittanet keskenään laittomuuden ja rangaistavuuden. En ole tietoinen tutkimuksista, joissa olisi tutkittu laillistamisen vaikutuksia käytön määriin, koska laillistamista (legalisointia) ei tiettävästi ole tehty missään päin maailmaa. Lähimmät vastaavuudet löytynevät Yhdysvalloista, jossa sielläkin liittovaltion lainsäädännössä kannabiksen käyttö, hallussapito ja välitys ovat edelleen laittomia ja rangaistavia tekoja. Tuloksia viimeisimpien uudistusten vaikutuksesta kannabiksen käyttöön saadaan vielä odottaa.
  
  Käytön dekriminalisointi on eri asia kuin laillistaminen siksi, että se ei sinänsä vaikuta kannabiksen tarjontaan. Käytön dekriminalisoinnin ja käytön määrien yhteyttä käsitelleet tutkimukset antavat vahvaa osviittaa, että sanktiot eivät vähennä kannabiksen käyttöä, tästä ei kuitenkaan voida vetää sellaista johtopäätöstä, että tarjonnan lisääntyminen ei lisää kannabiksen käyttöä. Itse olen nähnyt vain sellaisia tutkimuksia joissa, päinvastoin, kannabiksen tarjonnan kasvaminen on lisännyt kannabiksen käyttöä. Intuitiivisestikin on houkuteltavaa ajatella, että jos kannabis on edullisempaa tai sitä on helpompi saada käsiinsä, niin tämä lisää käytön määrää. Jos kannabis myös kaupallistettaisiin, johtaisi tämä sellaisten uusien kaupallisten intressien syntymiseen (vrt. panimoliitto), joille käytön lisääntymisestä koituu taloudellista hyötyä.
  
  Laillistaminen ei siis välttämättä ole parempi suunta kuin dekriminalisointi; laillistamisen hyötyjen ja haittojen mittaaminen vaatii perusteellista selvitystyötä, mikäli Suomen huumausainestrategian mukaisesti tavoitteena on kannabiksen käytön haittojen minimointi. Kaupallistamisen lisäksi pitäisi selvittää sellaisiakin ei-kaupallisia vaihtoehtoja käyttäjien kysynnän kohtaamiseksi kuin kotikasvatus tai Espanjan mallin tapainen yhdistystoiminta.
  
  Vastaa
  1. 25.3.2013
    
    Jani
    
    Hollannissa kannabis on noilla kriteereillä käytännössä laillista, koska sitä saa coffee shopeista jokainen 18 vuotta täyttänyt. Käyttäjien määrä on siellä pienempi kuin esim. aivan vieressä Isossa-Britanniassa ja samaa tasoa kuin naapurimaissa, joissa tilanne on erilainen.
    
    Laillistaminen ei myöskään tarkoita suoraan sitä, että vapaa kaupallinen myynti olisi pakko sallia. Vertaa esim. reseptilääkkeisiin; nekin ovat laillisia.
    
    Vastaa
    1. 25.3.2013
      
      Joel Piekkola
      
      Hollannissa käyttö on kuitenkin yleisempää kuin naapurimaissa Saksassa ja Belgiassa. Hollannissa on myös noin kaksi kertaa enemmän vähintään kerran vuodessa käyttäviä kuin Suomessa (ks. esim. World Drug Report 2012). Jos käyttö lisääntyisi Suomessa samalle tasolle lyhyessä ajassa lainmuutoksen myötä, voitaisiin puhua jo räjähdysmäisestä kasvusta.
      
      Ehkä tällainen suoraviivainen vertailu eri maiden välillä ei kuitenkaan ole kovin hedelmällistä. Puhumattakaan siitä, että tarkastellaan vaikkapa vuosiprevalenssia ilman yleispätevää tietoa siitä millainen yhteys sillä on käytöstä aiheutuviin haittoihin.
      
      Pidän jokseenkin selvänä, että kannabiksen kuten muidenkin tavanomaisten hyödykkeiden kohdalla saatavuuden paraneminen lisää kysyntää. Jos olisin kiinnostunut kannabiksen ostamisesta, ostaisin sitä enemmän mitä pienemmät kustannukset ostamisesta koituisi (esim. hinta, vaivannäkö). Tällaisia käyttäytymisvaikutuksia on kuitenkin mahdollista estimoida ja juuri näin tulisi toimia tarkasteltaessa kannabiksen legalisoinnin hyötyjä ja haittoja, ei minkään sokean uskon varassa.
      
      Vastaa
25.3.2013

taurine

Kannabis on uusiutuva luonnonvara, josta saa paljon muutakin kuin pelkkää päihdekäyttöön soveltuvaa kukintoa. Kun poliittisilla päättäjillä olisi rohkeutta käsitellä asiaa niinkin ikävän asian kuin rahan kautta ja loisivat tälle tabulle pelisäännöt, niin valtio voittaisi jokatapauksessa verotulojen muodossa, kansalaiset jotka näyttävät keskisormea kasvattamalla itse voittaisivat.

Nyt rahat (ja isot sellaiset) pyörii hämäräheikkien käsissä ja ”porttiteoria”-toimii, kun valtio sallii sen toimivan.

Asia on TABU. Kukaan poliitikko ei uskalla asiasta keskustella, vaikka mediassa lukisi mitä.

Vastaa
25.3.2013

Todella väsynyt ihmisoikeusaktivisti

Kymmenen vuotta sitten, kulutin yhden ”etsikkovuoden”, käyttämällä ainoastaan viikonloppuisin paikkakunnalla silloin paljon liikkunutta amfetamiinia viihteeksi suonensisäisesti.
Lopetin, kun poliisien metodit huumeidenkäyttäjien, eli tavallisten ihmisten, joita myös ystäviksi kutsuin, kohdalla romuttivat liiaksi elämiä ja omanikin alkoi olla tulilinjalla.
Mitään ei minulta koskaan löydetty, useista kotietsinnöistä, henkilön- ja puolilaittomista autooni kohdistuneista ”tarkastuksista” huolimatta, joten lopulta poliisit sitten kyhäilivät syytteet minua kohtaan jonkin kännissä sekoilleen idiootin juoppopäiväkirjojen perusteella, mistä tuli ja kärsittiin se ehdollinen tuomio, sekä maineen menetys pienellä paikkakunnalla.
Amfetamiininkäytön lopetin tosiaan vapaasta tahdostani ja omasta aloitteestani itse, ilman mitään ulkopuolista apua kannabiksen avulla, vaikkakin paha tapa nollata päätä viikonloppuisin alkoholilla nousi sittemmin pinnalle.

Tästä on kaikesta tosiaan kymmenisen vuotta aikaa ja se on historiaa.

Kannabiksen saisi laillistaa, koska alkoholi ei sovi minulle ja sitä eräänä päivänä juotuani, menetin sitten ajokorttini ajettuani absoluuttisen pakon edestä ihan tietoisena hyvästä puhalluksestani.
En ole ”taparattijuoppo”, vaan surullinen tapahtuma johti toiseen ja onnettomuudet kaatuivat Murphynlakien mukaisesti osakseni ja käräjille pitäisi jossain vaiheessa sitten mennä puimaan kaikkea sattunutta.
Tämä murhe vain ja ainoastaan yhden surullisen työelämän paineita lievittämään vietetyn baari-illan vuoksi, eikä kannabiksella (tai millään muulla huumeeksi luettavalla, koska en käytä) ollut mitään tekemistä asian kanssa.
Se, mikä asiassa harmittaa, on se, että edellisellä viikolla pitkästä aikaa olin poltellut lehteä, kun sattumalta täysin yllättäen tarjoutui tilaisuus ja nuo useiden päivien takaisen polttelun metaboliittijäämät varmasti näkyvät sitten verikokeiden tuloksissa, joten hyvästi ajokortti, jonka olisin muuten saanut kyllä takaisin noin puolesta vuodesta vuoteen mittaisen ajan kuluessa.
Tässä on tullut tehtyä rankasti töitä samassa työpaikassa useiden vuosien verran, minkä ansiosta uskalsin hankkia paremman auton ja asunnon, jotka nyt tulevat kai sitten myöskin olemaan menneisyyttä piakkoin.
Alani työt loppuvat tuotannollisista syistä ja uusia ei taida ihan yhtä pienen käveltävän välimatkan päästä enää löytyä, joten maksukyky laskenee tasolle KELA tai sossu.

Kannabiksen saisi dekriminalisoida, tai mieluiten laillistaa, mutta taidan kuolla Juicen tavoin omasta tahdostani vitutukseen ennen kuin näen sitä päivää.
Juice lopetti dialyysinsä, mutta minun pitänee keksiä jotain käytännöllisempää, kun olen perusterve.

Tämä on synkkä, kieroutunut ja sairas todellisuus, jossa alkoholi on laillista aiheuttaen mittavasti murhetta ihmisten elämiin, mutta siihen verraten niin pieni paha, kuin kannabis on laitonta.

Alleviivaan, tapaukseni taustoja enempiä valottamatta, että jos olisin vain istuskellut kotonani ja poltellut, en kirjoittaisi tätä tekstiä, sillä mitään pahaa ei koskaan olisi tapahtunut.

Kannabisvastaiset toistelevat mantraansa siitä, kuinka ”Suomeen ei tarvitse tuoda enää yhtään päihdettä lisää”, samalla ummistaen silmänsä sokeasti täysin siltä seikalta, ettei tänne olla ”tuomassa mitään”, kun vaaditaan vain nykyisin jo kannabista käyttäville ihmisille rauhaa elää elämiänsä ilman jatkuvaa pelkoa, hermopainetta ja stressiä kiinnijäämisestä, sekä sen aiheuttamista ongelmista, kuten työttömyys, koulutuspaikkojen evääminen, sekä ase- ja ajolupien menetykset, ilman välttämättä lainkaan edes kyseisiin asioihin liittyviä akuutteja rikkeitä.

Minä en missään tapauksessa ole viaton ajettuani alkoholin vaikutuksenalaisena rattijuopumuksen ja kärsin katuen siitä koituvan tuomion, sekä oikeudenmukaisen ajokortittomuuden, mutta en tarvitse osakseni nykykäytännönmukaisia omasta tilipussista maksettavia A-klinikan ryöstörahastusvirtsa- ja verikokeissa ravaamisia todistellakseni sitä, ettei minulla ole päihderiippuvuutta kannabikseen jolla ei alunperin edes ollut asian kanssa mitään tekemistä ja johon ei edes fyysistä riippuvuuta muodostu.
Näihin todennäköisesti joutuisin, mutta alan olemaan henkisesti väsynyt tähän järjettömyyteen, enkä taida jaksaa, vaikka minä itse en ole ainoa, joka tästä kärsii.
Aika näyttää, koska poliisit saapuvat tekemään kotietsintää verikokeiden perusteella, sillä se on aivan varmasti vielä edessä, kunhan odottelevat vähän aikaa ja sitten ”yllättävät”.
Nyt ollaan jälleen tulilinjalla, eikä tällä käytännöllä kyllä tehdä Suomesta kenellekään turvallisempaa paikkaa…

Kirjoitan tämän, vaikka silläkään ei varmastikaan ole mitään merkitystä.
”Haters gonna hate” ja niin edelleen.
Varmasti tämäkin vetää muutaman syyttelijän ivalliset ja netin foorumeita paljon luettuani, todennäköisestikin myös asioita ja syy-yhteyksiä tarkoituksenmukaisesti sotkevat, sekä voitonriemuiset kommentit puoleensa, mutta se ei paljoa tässä häviössä tunnu.
Enpä välitä, vaikka joku jopa tunnistaisi minut näistä puheista, sillä kyllä tämä alkaa todennäköisesti pian olemaan tässä.

Seuraavat joilla on voimia, sitten jatkavat.
Tämä nykyinen ”asioiden laita” syö nimittäin nopeasti ihmisen henkisesti loppuun ja arvatkaapa, ketkä tässä pelissä tuhoutuvat?
Juuri ne, joita YAD:kin on pelastamassa…

Älkää ihmetelkö, jos moni masentuu tässä helvetillisessä ja kieroutuneessa todellisuudessa, jonka hyvänä ilmentymänä 700 000 ihmistä Suomessa käyttää masennus- ja psykoosilääkkeitä.

Minä en kuitenkaan käytä tästä painostavasta realismistani huolimatta, sillä en tahdo turruttaa ja sekoittaa päätäni, sekä menettää loogisuuttani ja ajatuskykyäni, joilla tämänkin tekstin tuotin.
Ennemmin kuolisin.

Semi-iloiseksi loppukaneetiksi sanon, että mikäli ”elämä voittaa” kaikesta huolimatta, työpaikan ja siitä johtuen ehkä puoliksi maksetun omistusasunnonkin pian menetettyäni, niin ehkä Pekkola saa väsyneen kaverin pitämään rinnakkaisblogia.
Tervetuloa vankila, kuten Pekkolallakin.
Tervetuloa järjettömien ihmisvihaisten moralistien avoin viha, kuten Pekkolaakin kohtaan ilmenee.
Tehdään oikein kunnon loppurytistys. 🙂

Vastaa
28.3.2013

Mikko Pekkola

Hei,

Mukavaa, että kirjoitukseni on herättänyt täällä näin paljon asiallista keskustelua.

Nyt se sitten tuli; passitus vankilaan.

On kannabis ongelma eli ei – vankilallako tämä korjataan?

http://suviko.blogspot.fi/2013/03/passitus-vankilaan.html

Vastaa
30.3.2013

Kallukova

Kuvitella, että valtion hallinto käyttää lähes sata miljoonaa euroa huumesotaan vuosittain, etupäässä kannabiksen torjuntaan. Poliisi saa vakansseja ja määrärahoja sekä kaikki Ehyt ja Irti Huumeista ry:t ja mitä niitä kaikkia onkaan. Opetusministeriö jakaa Veikkauksen varoja ja tukee huumetyötä. Mikäs siinä.

Toisaalta miljoona suomalaista käyttää voimakkaasti aivoihin vaikuttavia aineita laillisesti reseptillä apteekista ja/tai reseptivapaasti Alkosta päivittäin.

Mutta hassua on tämä kannabiksen käyttäjien vähäisyys, verrattuna uhrattuihin varoihin. Vain muutama tuhat säännöllisesti kannabista käyttävää. Kasvattajia on ehkä kymmenentuhatta. Jokaiseen kuntaan riittää muutama käyttäjä ja jokunen kasvattaja.

Haloo, tulee mieleen Sir Winston Churchillin sanat RAF:n lentäjille: ”Harvoin niin monet ovat niin suuressa kiitollisuudenvelassa niin harvoille”.

Muutama käyttäjä ja niihin vedoten kokonainen ryhmä yhdistyksiä, poliisi, media ja kaikki saavat rahaa, mainetta, vakansseja ja muuta mukavaa.

Puhumattakaan hurahtaneista tai joilla muuten on palanut bitti kiinni. Aatella jos kannabis dekriminalisoidaan, niin aika suuri porukka menettää kultakaivoksen

Vastaa