Jo perinteeksi muodostunut reissu Kajaanin Spartakin järjestämälle nuorten elämänhallintaleirille oli tänä vuonna vähällä jäädä toteutumatta, kun ilkeät pöpöt olivat saaneet otteeseensa leirille lähdössä olleita työntekijöitä ja vapaaehtoisia. Lopulta kuitenkin vain yksi Expan vapaaehtoisista joutui jäämään kotiin sairautta potemaan, ja me loput pakkauduimme vähän puolikuntoisina vuokraamaamme minibussiin ja lähdimme sateessa ajelemaan Kainuuta kohti Krisin auto perässämme. Mukaan oli ilahduttavasti saatu myös naispuolisia matkaajia, joista toisella oli vieläpä mukanaan kaikkien aikojen nuorin leiriläinen, vasta kuukauden ikäinen poikavauva. Ajomatka oli melko raskas, mutta se kannatti, sillä Kainuussa sää oli parempi kuin kotona; Tampereella satoi rakeita, mutta leirillä sateli vettäkin vain harvakseltaan. Jopa aurinko näyttäytyi välillä tarjoten näkymiä, joissa sielu lepää.
Spartak oli jälleen valmistellut hyvät puitteet onnistuneelle leirille. Ruokaa oli riittävästi ja leirin luonteeseen sopien myös siihen liittyvät valmistelut tehtiin yhteisvoimin. Koska Spartak on (myös) urheiluseura, oli tuvassa myös asianmukainen varustus: videotykki ja valkokangas jalkapallon MM-kisojen seuraamista varten! Leiriolympialaisissa sen sijaan suosittiin ”vaihtoehtolajeja”:
Viime vuoden tavoin eräs Spartakin ohjaajista suoritti näyttöä opintojaan varten, ja oli ideoinut leiriläisten iloksi sarjakuvapajan, jossa kaikki saivat herättää sisällään asuvan taiteilijan ja raapustella ruutuihin sydämensä kyllyydestä. Leirin rentouttavan luonteen kiteytti oivallisesti eräs Krisin tamperelaisista:
Odotetuimpia juttuja leirillä oli tietysti värikuulasota, johon en itsekään lopulta malttanut olla osallistumatta, vaikka olinkin jo tehnyt järkevän päätöksen antaa keholleni sen kipeästi tarvitsemaa lepoa… Väsähtäneenä mutta tyytyväisenä päättelin jälkeenpäin, että olisi varmaan kaduttanut enemmän, jos olisin jättänyt homman kokonaan väliin. Tehokkaimmat pelaajat tosin löytyivät jostain aivan muualta kuin niistä haalareista, joihin olin itse ahtautunut. Taistelun tuoksinassa ei paljon kameroita kaiveltu, mutta valmistautumisesta sentään uskalsi vielä kuvia ottaa…
Myös Iso-Sopessa majailleita kaloja, jotka järven raskasmetallimittausten mukaan olivat kuin ihmeen kaupalla säästyneet Talvivaarasta vuotaneilta myrkyiltä, yritettiin narrailla vaihtelevalla menestyksellä. Itse en saanut mitään muuta kuin takaisin heitettäviä pikkusinttejä, mutta kaikki eivät olleet yhtä huonoja kalamiehiä.
Olin oikein tyytyväinen leiriläisten yhteishenkeen ja hyviin keskusteluihin, joita leiriläisten kesken käytiin niin kevyistä kuin vaikeistakin aiheista. Vertaistuki ja yhteistyö luo onnistumisen edellytyksiä kaikkien toipuvien elämään ja päihteettömänä pysymiseen. Spartakin ja YAD:n yhteistyö sai myös uutta pontta leirillä esittäytymässä käyneistä YAD:n Kajaanin paikallisosaston vapaaehtoisista, jotka samalla myös toivotettiin tervetulleiksi muihinkin Spartakin touhuihin. Myös kajaanilaisia kannustettiin samaan tapaan ottamaan yhteyttä YAD:n tyyppeihin, jos leppoisa päihteetön toiminta kiinnostaa. Kajaanin paikallisosaston toiminta muotoutuu tarkemmin syksyllä, kesällähän YAD-touhut painottuvat pitkälti festarihommien ympärille. Kuten arvata saattaa, viimeisellä leirinuotiolla oli hivenen haikea tunnelma, mutta silloinkin saatoimme lohduksemme todeta, että kuten koko leirin ajan, ruokahuolto toimi!
Kannustan kaikkia mukana olleita tamperelaisia myös ottamaan yhteyttä, jos on kiinnostunut osallistumaan Expa-hankkeen kokemusasiantuntijakoulutukseen syksyllä. (Muutenkin toki saa olla yhteyksissä!) Tällä kertaa en horise enempää turhuuksia, vaan totean ykskantaan Spartakin leirin olleen tälläkin kertaa yksi kesän kohokohdista. Aurinkoista kesää kaikille, palataan asiaan taas syksyllä!
