.
Kiinnostaako huumeet?
Kirjoituksia ehkäisevän huumetyön kulisseista
Tervetuloa YAD Youth Against Drugs ry:n blogiin.
Julkaisemme järjestön työntekijöiden, vapaaehtoisten sekä toisinaan vierailevien kynäniekkojen mielipiteitä ja kokemuksia ajankohtaisista asioista huume- ja järjestökentältä.
Pääset siis kurkistamaan ehkäisevän huumetyön kulissien taakse.

Savusauna tarjoaa löylyt kannabiksen käyttäjille

syyskuu 2, 2014

savusauna-fbTällä viikolla aukesi YAD ry:n ja A-klinikkasäätiön yhteisen ponnistuksen tuotoksena Päihdelinkkiin uusi keskustelualue, joka tottelee nimeä Savusauna. Alue on tarkoitettu kannabista käyttäneille ja käyttäville aikuisille ja siellä on tarkoitus keskustella siitä, miten kannabiksesta aiheutuvia haittoja voidaan vähentää.

Lähtökohtana Savusaunalle on, ehkä joillekuille hieman vaikeastikin sulateltava tosiasia, että kannabiksen käyttöä ei saada loppumaan. Suomessa on kannabiksen suhteen lainsäädäntö, joka kieltää niin käytön, kasvatuksen kuin myymisenkin. Rangaistuksetkin ovat varsin kovia. Tästä huolimatta kannabiksen käyttäjiä on Suomessa reilunlaisesti, varsinkin nuorten aikuisten ikäryhmässä. Kannabiksen käyttäminen ei kuitenkaan ole haitatonta, joten lähdimme pohtimaan, kuinka näitä haittoja voisi vähentää. Osa haitoista liittyy selkeästi itse aineeseen ja sen käyttämiseen ja osa taas johtuu yhteiskunnan suhtautumisesta käyttäjään.

Kannabiksen kokeilija tai käyttäjä leimataan helposti narkomaaniksi. Kiinnijäämisen yhteydessä häntä myös kohdellaan sellaisena, vaikka hän olisi kohtuukäyttäjä, joka hoitaa perheensä, työnsä ja muut velvoitteensa hyvin. Jos hän haluaisi apua kannabiksen käyttöönsä, sitä on vaikeaa hakea ilman leimautumista narkomaaniksi. Kynnys hakea apua voi tuntua melkoisen korkealta.

Savusaunan idea on olla se paikka, jossa voi kysellä apua ja neuvoja kannabikseen liittyvissä asioissa toisilta käyttäjiltä. Miten voin vähentää itselleni kannabiksesta koituvia haittoja? Kaikki eivät ole valmiita lopettamaan käyttöä, mutta ovat valmiita tekemään sen itselleen terveellisemmin, turvallisemmin ja eettisemmin. Osa on valmiita vähentämään, kun keksivät siihen keinon tai saavat siihen riittävän hyvän syyn. Ja sitten on luonnollisesti niitäkin, jotka haluaisivat lopettaa käytön, mutta eivät keksi miten.

Kannabiksen kohdalla käyttäjän itsensä on hyvin vaikea tunnistaa (ja tunnustaa) milloin kohtuukäyttö on kääntynyt ongelmakäytön puolelle. Toivottavasti tästäkin näkökulmasta syntyy keskustelua foorumilla.

Useaa kannabiksen käyttäjää mietityttää kiinnijäämisen seuraukset, niin rikosoikeudelliset kuin yhteiskunnan piilorangaistukset eli leimautuminen, työ- tai koulupaikan menettämisen mahdollisuus, perhe- tai ystävyyssuhteiden hajoaminen. Savusaunassa voi keskustella näistä aiheista.

Savusaunassa ei keskustella kannabiksen laillistamisesta. Haittoja vähentävää keskustelua käydään nykyisen lainsäädännön puitteissa. Savusaunassa ei myöskään käydä kauppaa, ei kannusteta käyttämään enemmän eikä opasteta kotikasvatuksessa.

YAD on kouluttanut Savusaunaan vertaiskeskustelijoita, joilla itsellään on kokemusta kannabiksen käyttämisestä. He eivät edusta foorumilla YAD:n mielipiteitä ja linjoja, vaan edustavat itseään ja omaa kokemustaan kannabiksen käyttämisestä.

Tällä avausviikolla Savusaunassa voi esittää kysymyksiä teemalla ”Mitä seurauksia kannabiksesta voi tulla lain edessä”. Näihin kysymyksiin vastaavat Antti Arveli ja Jukka Juusela Lakiasiaintoimisto Arveli Juusela Co & Oy:stä.

Ensi alkuun Savusaunaa testataan tammikuun loppuun asti. Mikäli tämänkaltainen palvelu osoittautuu kannattavaksi, jatkamme toki pidemmälle. Mene ja keskustele, siinä saattaa vaikka viisastua 😉

– JanneP, toiminnanjohtaja YAD ry

Yksi kommentti artikkeliin ”Savusauna tarjoaa löylyt kannabiksen käyttäjille”

  1. No offence, mutta eihän päihdelinkissä/saunassa saa sanoa mitään realistista mistään huumeesta – vain pelkkä ”ei ei ei”-linja on sallittu. Aina, kun joku kertoo oman rehellisen näkemyksensä johon liittyy – yllättäen – myös positiivisia arvioita aineiden vaikutuksista, toimitus sensuroi nämä kommentit ”hehkutuksena”. En usko että tuolla tulee keskustelemaan kuin äärimmäisen kannabisvastaista porukkaa, ja sävy tulee olemaan käytön eikä haittojen vähentämisessä.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.