.
Kiinnostaako huumeet?
Kirjoituksia ehkäisevän huumetyön kulisseista
Tervetuloa YAD Youth Against Drugs ry:n blogiin.
Julkaisemme järjestön työntekijöiden, vapaaehtoisten sekä toisinaan vierailevien kynäniekkojen mielipiteitä ja kokemuksia ajankohtaisista asioista huume- ja järjestökentältä.
Pääset siis kurkistamaan ehkäisevän huumetyön kulissien taakse.

Nettihäiriöitä ja kohtaamisia IRL

28 elokuun, 2013
error
Aina yhteyden muodostus ei onnistu…

Järjestötyöhön kuuluu toisinaan myös pientä säätöä ja odottamattomia tilanteita. Esimerkiksi heinä-elokuun vaihteessa palvelimemme joutui mitä ilmeisemmin hyökkäyksen kohteeksi. Tämän seurauksena lähes kaikki YAD:n ylläpitämät sivustot menivät nurin. Sivustoja on tässä elokuun aikana palauteltu käyttöön, mutta osa toimii edelleen hitaasti ja pääsivu, www.yad.fi, on suurelta osin pois käytöstä.

Tiedottamisen kannalta tämä on luonnollisesti ongelma, sillä sivustomme ovat tärkeä kanava jakaa tietoa toiminnastamme ja herättää ajatuksia ja keskustelua huumeidenkäytöstä.

Koodarigurut puuhaavat parhaillaan sivujemme parissa ja pidämme peukkuja, jotta kaikki palaset toimisivat pian kuten ennenkin. Tai kenties jopa entistä paremmin, sillä pääsivustomme tulee todennäköisesti kokemaan ylösnousemuksen yhteydessä myös kasvojenkohotuksen.

...mutta yhteyksiä muodostetaan myös mm. infopisteillä.
…mutta yhteyksiä voi onneksi muodostaa myös IRL.

Siitä huolimatta että sivut­­ lagaavat, se olennaisin osa YAD ry:n toimintaa pyörii kuten ennenkin. Nimittäin työ ihmisten parissa. Vapaaehtoisemme ovat tänä kesänä kohdanneet ehkäisevän huumetyön merkeissä tuhansia ihmisiä festareilla ympäri Suomea. Huikea festarikiertue päättyy Lutakko Liekeissä -tapahtumaan 31.8.

Kesän vaihtuessa syksyksi kohtaamiset painottuvat sisätiloihin, kuten kouluihin ja erilaisiin tapahtumiin. Entisiä huumeidenkäyttäjiä tavoitellaan perustoimintamme lisäksi tukiystävätoiminnan piiriin sekä marraskuussa Tampereella alkavaan uuteen kokemusasiantuntijakoulutukseen (josta lisää myöhemmin tässä blogissa). Paikkari-illat pyörähtelevät taas käyntiin YAD:n paikallisosastoissa, kun ihmiset palaavat kesälaitumilta kaupunkeihin. YAD järjestää vapaaehtoisilleen useita eri ehkäisevän huumetyön koulutuksia syksyn mittaan.

YAD on siis syksyn aikana monessa mukana ja siellä missä nuoretkin, oli se sitten kouluissa, festareilla tai netissä.

– SaaraM, järjestötiedottaja YAD –

P.S. YAD:n Huumeita festareilla -kyselyyn on tullut runsaasti vastauksia, suurkiitos! Jos et ole jo vastannut, niin vielä ehdit kun teet sen 1.9. mennessä täällä.

Oliko tämä hyödyllinen sivu?

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.