.
Pöydällä YAD:n tarroja ja esitteitä. Käsi ottaa tarran pöydältä.

Vuoden 2013 maaliskuussa olin onnessani, sillä olin juuri saanut osa-aikatöitä YAD:sta puoleksi vuodeksi. En olisi silloin uskonut, että lopulta pesti venyisi 9,5 vuoden mittaiseksi. Viestintä on vuosikymmenessä muuttunut monelta osin. Kun aloitin työt, sosiaalinen media oli vielä hyvin pitkälti synonyymi Facebookille, eikä YAD:ssakaan oltu vielä Instagramissa, Twitterissä, YouTubessa saati TikTokissa. Vuosien varrella olemme ottaneet kanavan … Lue lisää

Kuvakaappaus Kamaa somessa -koulutuksen sivuilta

Tällä viikolla vietetään mediataitoviikkoa. Verkon ja sosiaalisen median sisältövirrassa voi tulla vastaan melkein mitä vain, joten kriittisen medialukutaidon merkitys on kasvanut. Ehkäisevän huumetyön yhdistyksenä olemme halunneet vahvistaa medialukutaitoa ja itsenäistä ajattelua erityisesti sosiaalisen median päihde- ja huumesisältöjen suhteen. Kamaa somessa -niminen tehtäväkokonaisuus on luotu siihen tarpeeseen. Koulutuksessa nuori tarkastelee myös omaa suhtautumistaan huumeisiin sekä sosiaaliseen … Lue lisää

Monista nuorten vanhemmista saattaa tuntua, että heillä ei ole lapsilleen paljon annettavaa mediakasvatuksen saralla. Nuoret tuntuvat ottavan sulavasti käyttöön erilaisia digitaalisia palveluita, samalla kun me vanhemmat olemme hieman karrikoidusti jämähtäneet pelkän Facebookin käyttäjiksi. Usein neuvotaan, että lasten ja nuorten sosiaalisen median käyttöä tulisi seurata: Minkä tyyppisiä sisältöjä luokan WhatsApp-ryhmässä jaetaan? Eihän ketään kiusata, loukata tai … Lue lisää

Verkkovapaaehtoistoiminta on Street Team hankkeiden myötä vakiintunut yhdeksi YAD ry:n toimintamuodoista. Verkkovapaaehtoistyöllä tarkoitetaan yleensä netissä tehtävää tai netin kautta ohjattavaa vapaaehtoistyötä. Lähtökohdiltaan se ei eroa juurikaan perinteisestä, useimmiten kasvokkain tehtävästä vapaaehtoistyöstä. Verkkoperustaisen vapaaehtoistyön merkitys perinteisempää vapaaehtoistyötä tukevana ja täydentävänä toimintana tulee toivottavasti tulevaisuudessa vain vahvistumaan, sillä netti mahdollistaa osallistumisen toimintaan myös sellaisilta alueilta, jossa paikallisesti … Lue lisää

YAD:n tavoitteena on kohdata, keskustella ja vaikuttaa huumeasenteisiin nuorten vapaa-ajan ympäristöissä – oli kyseessä sitten festarit tai facebook. Festareille infopisteilemään lähteminen on aina oma ruljanssinsa: mukaan pakataan festaritelttaa, sadevarusteita, makuupusseja, evästä ja tietysti valtava määrä YAD:n matskuja jaettavaksi festarikävijöille. Some-kentällekään ei voi aivan tyhjin käsin lähteä: tarvitaan vähintään toimiva kapula tai tietokone + nettiyhteys, perustason … Lue lisää